torstai 29. joulukuuta 2011

Ei vieläkään..

.. ole tietokone saapunut. On meillä tämä Mikon tietokone olemassa, mutta kyllä se oma kone on aina oma kone. Luontevampaa tehdä omia juttuja omalla koneella, kuin toisen koneella. Edellinen tietokoneeni on sanomassa sopimustaan irti ja koneen viimeisillä voimilla siirtelen kuvia ja muita tärkeitä juttuja talteen :)
Onhan tuo uskollinen tietokoneeni palvellut jo vuodesta 2004, monta vuotta takana.

Ja nyt kun tuo vanha pöytäkoneen (joka muuten vie ihan sikana tilaa meidän pienestä makuuhuoneesta!) poistuu tilaa viemästä, saan uudeksi tilan viejäksi ompelunurkkauksen makuuhuoneeseen! On jäänyt vähän vähemmälle ompelu, sillä se on aina oma hommansa eka levittää rojut keittiön pöydälle, tehdä hommansa siinä ja sen jälkeen siistiä paikat. Nyt kun ompelukoneelle saa oman paikkansa, eikä tarvitse raijailla tavaroita eessun taas, varmaan tulee enemmän masiinaa käytettyäkin.
Olen minä sitä silloin tällöin käytellytkin, toissa viikolla valmistui neljä vai viisi vaippaa. Tosin ei Jadelle, vaan meidän tulevalle kolmannelle lapselle. Siitä ei vielä ole kyllä tietoa, mutta hyvä se on ajoissa varastoida tavaroita nurkkiin :D Ja siinä on hyvä syy ommella niitä pienen pieniä vaippoja.

Kuvia en saa laitettua vielä, ennen oman koneen saapumista. Joutuu ilmeisesti tehdä oma erillinen kuva postaus myöhemmin.
Verkkokaupan seuranta näyttää tietokoneen osalta, että tilaus odottaa käsittelyä.. Kylläpä siinä kestääkin, 4 päivää sitten tilauksen tein ja vielä odottaa käsittelyyn pääsemistä. Lienee muutama muukin tilannut myöhäis joululahjoja ko. liikkeestä.
Tilasin samalla gigantista uuden puhelimenkin. Nykyinen on vanha, joku nokian perusmalli. Lapset käyttäneet sitä yhtä paljon kuin äiti, ja on kaiuttimeen päässyt pienten kuolasuiden sylkeä, jonka vuoksi kaiutin ei toimi. Puhelimessa en voi puhua meluisissa pakoissa, kuten ostoskeskuksessa, autotien vierellä, bussissakaan! jne.. Niin huono kuuluvuus vaikka äänenvolyymi onkin täysillä.



Tälläinen sieltä on nyt matkalla, onkohan se liian hifi nykyiseen luuriin verrattuna.. On kosketusnäytöt ja kaikkee!

Ja tuli sitä vähän vielä itseä hemmoteltua, iiiiso kangas tilaus sampsukalta. Lähinnä bambu- ja joustofrotee kankaita, vaippaompeluja ajatellen.
Pientä morkkista kerkesinkin jo potemaan, kun olen käyttänyt itseeni näin paljon rahaa. En ole koskaan tuhlannut vain itseeni tälläisiä summia. Ja on noihin ylläoleviin tilauksiin mennyt mielestäni paljon rahaa, vaikka Mikko koittaa toppuutella, että eihän se ole edes paljoa.. En vain ole tottunut ostamaan itselleni mitään, lapsiin yleensä kohdistuu nämä turhat- ja heräteostokset. No mutta välillä näin, ei taas moneen vuoteen tarvi itselle ostaa mitään :D




tiistai 27. joulukuuta 2011

!!!

Elossa ollaan, ei oo myrsky meitä mukanaan vienyt!
Uutta konetta vaan odotellessa (toivottavasti tällä viikolla vielä saapuu!) ja sittenpä pääsen päivittelemään taas kuulumisiamme. Viime kerrasta onkin aaaaikaaa. Oman koneen saapuessa luen muidenkin blogit läpi, uusia tekstejä onkin luettavana aikamoinen kasa :)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Sairastuksia.

Pitkä tovi taas vierähti. Tässä on ollut kaikenlaista...
Ainakin Mikko kotiutui Lappeenrannasta! Viisi päivää tässä oli lomalla ja huomenna lähtee yhdeksäksi päiväksi pois.. Sen jälkeen mies on kotona, lopullisesti. :)

Jimin kanssa sattui pieni haaveri tuossa. Oltiin ulkoilemassa ja raukka hieroi hiekkaisilla hanskoilla silmäänsä. Hiekkaahan sinne silmään meni ja mentiin sisälle silmä huuhtomaan. Helpotti hetkeksi. Vielä klo 19 illalla kun poika silmääsä hieroi ja itkeskeli niin lähdettiin näyttää silmää päivystyksessä. Haava sarveiskalvossa ja antibioottitipat. Ja voitte varmaan vaan arvata, miten tuollainen 2v8kk tykkäs niitä silmätippoja antaa laittaa..

Silmä kun alkoi paranemaan niin meille tuli vatsatauti kylään. Se oli ihan hirveää. Mikko, minä ja Jimi alettiin kaikki oksentamaan aika samaan aikaan, klo 3 la-su välisenä yönä. Sitä jatkui sen 12h. Jade ainoa joka ei tautiin sairastunut ja pienessä tytössä oli virtaa kuin pienessä kylässä. Vanhemmissa taas ei virtaa ollut lainkaan. Piti siinä jaksaa kuitenkin neidin kanssa valvoa ja arkihommia vääntää, vaikka työn ja tuskan takana se oli.
Taudista kuitenkin selviydyttiin, vaikka hetken tuntuikin siltä, että se vie meidät mukanaan.

Ja joulu sen kuin lähestyy! Eilen illalla aloitin jo pienien pakettien paketoimisen. Luntakin olemme saaneet vähän tännepäin Suomea. Ehkä se talvinen joulu saadaan sittenkin!

tiistai 29. marraskuuta 2011

Tunnustus.

Kiitos Esmelle tästä tunnustuksesta.

 
 
Ohjeet ovat seuraavanlaiset:
-Kiitä tunnustuksen antajaa
-Tee aiheesta postaus
-Vastaa kymmeneen annettuun kysymykseen
-Anna tunnustus 10 blogille, jotka mielestäsi ansaitsevat sen.

Tässä nämä kysymykset/ vastaukset:
1. Lempiväri: Musta, valkoinen, baby pink, baby blue
2. Lempieläin: Koira
3. Lempinumero: 4
4. Paras alkoholiton juoma: Novellen Sinkki+E vesi
5. Facebook tai Twitter: Facebook
6. Intohimosi: Sytyn uusiin asioihin nopeasti, mutta kyllästynkin niihin jonkin ajan kuluessa...
7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Antaminen
8. Mieleisin kuvio tai muoto: Tähti
9. Paras päivä viikossa: Perjantai, siitä alkaa viikonloppu.
10. Lempikukka: Kalla on kaunis, valkoinen orkidea.

Ihan kymmenelle en tätä annetuksi saa. Jaan tämän kuitenkin eteenpäin parille seuraamalleni blogille:
Nanna - T&T
Mjetta - Häähumua
Petra - Rinttanstiina

torstai 24. marraskuuta 2011

Marraskuun viimeisiä.

Niitä viedään. Eikä lunta näy vieläkään.
Ei sen puoleen, ei haittaa, mutta jouluna saisi olla valkea maa. Sen jälkeen mun puolesta lumet voikin taas pois sulaa. Vettä sataa ja tuulee niin ettei pystyssä meinaa pysyä!

Viime viikonloppuna pyörähdin laivallakin, yöristeilyllä äitini kanssa. Se ei ollut mikään elämäni paras päivä. Heti laivan lähtiessä liikkumaan, alkoi oksettaa. Kävin yökkimässä ravintolan vessassa, enkä pystynyt jonottamaan seisovaan pöytään. Äiti joutui tuomaan mulle ruuat pöytään kuin pikkulapselle. En kyllä edes pystynyt siltä ololta mitään syömäänkään, vaan lähdin hyttiin lepäämään.
Äiti jäi syömään ja kävi kaupoilla sen aikaa, kun itse nukuin huonoa oloa pois.
Alle kolme tuntia se laivamatka kesti Viroon. Samantien kun satamassa oltiin, minun huono olokin poistui. Olen aina ollut matkapahoinvoiva. En vaan muistanut enää millaista se oikeasti onkaan. Viimeksi käynyt laivalla vuonna 2006. Ja silloinkin teininä päiväristeilyllä, jolloin oli jo hyvissä humaloissa ennen laivan lähtöä, niin ei siinä paljoo huomannut milloin liikuttiin ja milloin ei.
Se sitten siitä risteilystä, ei minua ole tehty matkustelemaan.

Löytyy jotain hyvääkin kuitenkin. Enää ensi viikko ja sitten saan armaan avomieheni takaisin kotiin! Hurjan nopeasti tämä neljä kuukautta kuitenkin hurahti. Ensi vuonna sama uusiksi, onneksi siihen on vielä vuosi aikaa.

Ja mitä Jadeen tulee, hän osaa nukkua. Vihdoin ja viimein. Viime yönä heräsi kerran, klo 23 kun itse olin vielä hereillä. Hain tytön viereeni nukkumaan ja siinä nukuttiin aamu kuuteen asti heräämättä. Kuinka hassua onkaan, niin tuntuu, että olen entistä väsyneempi kokonaisten yöunien jälkeen. Tottunut nukkumaan tässä reilu vuoden ajan tunnin tai kahden pätkissä ja nyt kun saakin yhtäsoittoa nukkua kuusi tuntia niin se on ihan liikaa! Elimistö ole tottunut tuollaiseen unipätkään. Ihanaa kuitenkin kun tuollainen mahdollisuus nykyään on. Jadekin on muuttunut paljon mukavemmaksi (ei niin kiukkuiseksi) päivisin, eikä ole sellainen kräntty. Aiemmin tyttö nyhjytti sylissä koko ajan ja välillä piti päivän sellaista ihme vinkunaa ja vikinää. Mutta ihmekkös tuo, eipä hänkään vuoteen ollut nukkunut ja kärsinyt sen ajan. Kuka sillon mukava pystyisi ollakkaan.

Tänä aamuna tyttö oli innokas ulos lähtijä. Ihan itse omatoimisesti laittanut isoveljen kengän jalkaan, pipon päähän ja toisen rukkasen. Valmis ulkoileen!

maanantai 14. marraskuuta 2011

Maata mullistavaa..

Aiemmin kirjoitinkin, että jotain maata mullistavaa on luvassa. No oli.
Vajaa kaksi kuukautta sitten odottelin kuukautisia alkaviksi, jotka olivat viikon verran myöhässä. Raskauteen en uskonut, sillä oloni oli normaali ja ehkäisystä huolehdittu. Voin hyvin, pystyin juomaan kahvia, hajut ei etonut enkä oksennellut. Nämä on aina olleet selvät raskausoireet.
Mikko sanoi, että tee testi kuitenkin. Ja tein. Se oli positiivinen. Ei voi olla totta. Häät heinäkuussa, kuukautisten mukaan laskettu aika kesäkuussa, liian pieni asunto viidelle, minun piti palata työelämään 1,5v päästä, olen juuri myynyt kaikki vauvatavarat pois..

Mietittiin eri vaihtoehtoja. A) pitää lapsi, B) abortti, C) adoptio. Okei, vaihtoehto c ei tule kysymykseenkään. En voisi ikinä kestää raskautta, jonka palkinnosta en saisi itse nauttia. Vaihtoehto b.. Olen aina ollut abortin vastustaja. Kun tilanne tuli itselleni eteen, aloin saamaan eri näkökulmia aborttiin. Joskus se on vain oikea ratkaisu, kun lasta ei olla haluttu eikä toivottu. Edelleen vastustan aborttia ehkäisymielessä.
Emme kuitenkaan siihen vaihtoehtoon päätyneet. Jäljelle jäi vaihtoehto a.


Mikko oli innoissaan. Minä olin shokissa. Se tiesi minulle lisää kotona olo vuosia. Ei sillä, että kotona olemisessa lasten kanssa oli jotain vikaa, mutta kun oli kerennyt jo suunnitella toisenlaista tulevaisuutta. Mikko menisi ensi vuonnakin Lappeenrantaan suorittamaan kursseja neljäksi kuukaudeksi. Vauva olisi silloin vain parin kuukauden ikäinen. Ja kyllä tulevat häätkin harmitti, olin suunnitellut juhlivani häitä juhlaväen kanssa niin myöhään kuin vaan jaksaa. Nyt se tietää sitä, että lähden lasten kanssa lastenaikaan kotiin. En pystyisi niin pientä vauvaa yöhoitoon antamaan, enkä tahtoisikaan imetyksen vuoksi. Alkushokista kuitenkin päästiin yli aika nopeastikkin ja ajatus alkoi tuntumaan oikealta. Näin sen pitääkin mennä, kun näin se on mennyt.



Kävin neuvolassa ja ensimmäinen ultra-aikakin varattiin. Raskaus alkoi tuntumaan konkreettiselta, vaikka mitään oireita ei ollutkaan. Pieni närästys on tullut kyllä kuviohin, josta olen kärsinyt vain raskaana ollessani. Muuten olo oli hyvä ja hyvinvoiva, onneksi. Jaden raskaudesta on niin huonoja muistoja..

Rv 8 alkoi verinen vuoto. Ihan vähäsen vain. Kipuja ei ollut, mutta päivystykseen soitin kuitenkin ja ultraan pääsin. Siellä sykki 8+3 viikkoinen sikiön syke. Kaikki siis hyvin.
Verenvuoto jatkui ja viikon päästä menin uudestaan ultraan. Sikiöö ei enää ollutkaan. Kipujakaan ei ollut. Vain verinen vuoto. Niinpä tämäkin raskaus meni kesken, viikoilla 9+3.
Kaksi aiempaa keskenmenoa minulla on ollut suht' samoilla viikoilla, vuonna 2008 ja 2009.
Mikko oli Lappeenrannassa, minulla oli syntymäpäivät seuraavana päivänä, eikä vauvaa tulekkaan. Pettymys oli suuri, sillä viikkoa aiemmassa ultrassa syke kuitenkin näkyi ja se antoi toivoa. Mutta nyt kävi näin.




Tulevaisuuden suunnitelmat meni kuitenkin vielä kerran uusiksi. Suoritetaan tämä meneillään oleva Lappeenranta-leskikausi kunnialla ohi. Tanssitaan häätkin ilman raskautta tai vastasyntynyttä. Häiden jälkeen jätetään ehkäisy tarkoituksella pois ja katsotaan mitä tulevaisuudella on meitä varten. Joko siis odotellaan kolmatta lasta saapuvaksi silloin, tai palaan työelämään. Sen näemme vasta vuoden päästä. Kyllä jo jännittää!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kurkistus pukinkonttiin!

Hyvissä ajoin ennen joulua olen kaupoilla ollessani myös kiinnittänyt huomiota siihen, jos jokin oiva joululahja idea osuu vastaan. Näin on käynyt jo muutaman kerran ja pari pientä pakettia on jo kaapissa odottamassa jouluaattoa :)

Jade tykkää kokkailuleikeistä. Keittelee soppaa nukkevauvan lusikalla ja kattilaksi käy mikä vain astia. Sitten keitoksia tarjoillaan muille hyvin mielin. Niinpä Jadelle on tulossa muutama astiasetti joululahjaksi.





Jimillä on olemassa sellainen pieni piirustustaulu, ihan onnettoman kokoinen, mutta silti niin rakas! Jimi tykkää muutenkin piirtämisestä paljon ja osuipa kerran täydellinen lahja Jimille vastaan. Toy Story aiheinen 3D-piirustustaulu. Taustaan tulee erivärisiä valoja ja mukana on joitain malleja joista piirtää. Tämän avaamista mäkin odotan innolla!




Jadelle löytyi Ikean reissulta myös sopiva joululahja. Perässä vedettävä vaunu, jossa puisia rakennuspalikoita. Tämä tulee olemaan luultavasti hitti molempien keskuudessa, niin ahkerasti rakentelee dubloista "toomeja" (torneja) Jimin sanoin.




Viime jouluna Jimi sai keltaisen zhuzhu pets hamsterin. Siitä tykkäävät edelleen kovasti. Niinpä joulupukki ajatteli tuoda molemmille omat lisää, valkoinen ja ruskea.




Ja vielä Jimille varmasti se kaikkein mieleisin lahja, junarata. Jokaikinen kerta kun Jimiä hoidosta haen, on poika leikkimässä junaradalla. Sen parissa Jimi jaksaa touhuta ja keskittyä. Varmaan ainoa leikki jonka ääressä Jimi oikeasti keskittyy ja jaksaa viettää aikaa. Netistä selailin erivaihtoehtoja junaradoista, ja sopivan kuuloinen tarjous tulikin vastaa. 100-osainen junarata.




Isillekkin on jotain lahjoja, mutta ne jätettäköön julkaisematta vielä. Hän kun saattaa eksyä blogin pariin ja menisi yllätys pilalle :)