sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Jadena AIO

Uusin tulokas tuoteperheeseen on Jadena AIO!
Tämä vaippa on tuhti. Imukerroksia vaippaan kertyy coolmax pintaisella 10 ja bambujoustis pintaisella 11.
Vaippa on tehty samalla periaatteella kuin Jimi Univaippa. Jadena AIO soveltuu siis päikkärivaipaksi vallan mainiosti! Tai pidemmän vaihtovälin vaipaksi reissulle, isopissaiselle päivävaipaksi...

Ulkopinta vaipassa on siis pulia. Käytämme vaipoissamme Br-pulia tai 1mil pulia. Vaipassa on kauttaaltaan tukikangas kerros. Siivekkeissä sekä etupaneelissa on vielä vahvistukset. Vahvistukset pitävät vaipan ryhdissä, sekä varsinkin neppejä tukee vielä paremmin. Ohut pul ja coolmax/bambujoustofrotee ei näin ollen repeile nepin alla, kun välissä on tukea tarpeeksi.

Täyttöaukon suulla on kuminauhat kujissa. Kokolappu löytyy myös täältä.
Imut sujahtavat taskusta sisään. Näin mahdollistamme sen, että vanhemman halutessa vaipasta saa joko märkä- tai kuivapintaisen. Imut kun ei tule lapsen pyllyä vasten.

Imut koostuvat vanhalla tutulla tavalla. Kaksin kerroin taitettava kaitale, johon väliin tulee nepillä kiinnittyvä tiima. Imukerroksia kussakin osassa on kolme, yhteensä siis yhdeksän. Bambujoustofrotee päälliset ja alla bambuhamppufleeceä.


Kuten muissakin vaipoissamme, myös Jadena AIOssa kuminauhat ovat jalanteissä kujissa. Kiinnitys on joko nepein tai tarralla. Lisäsäätö nepit/-tarrat on myös mahdollista valita.
AIOn imua saa säädettyä myös pojalle sopivammaksi. Päällimmäisen kaitaleen voi taittaa kaksin kerroin eteen, jolloin pojalle saa imua enempi sinne minne sitä kaivataan. Kriittiseen kohtaan saa taiteltuna imua siis 12 kerrosta! Huomioon otettuna tukikerros sekä sisäpinta, saa kriittiseen kohtaan imua 13-14 kerrosta. Tällä nukkuu yö- tai päiväunet ilman märkää sänkyä.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Ja vielä lisää!

Uusien kuosien päivitystä tännekkin puolen.

Mmmm!!
Näitä ei ihan vielä verkkokaupassa ole, sillä odotan lisää coolmax värivaihtoehtoja valikoimaan. Jotta löytyisi jokaiseen kuosiin edes yksi mätsäävä väri, ellei vaaleaa bambujoustofroteeta sisäpinnaksi halua.
Jadenan facebook sivuilta löytyy ajankohtaisimmat uutiset, sinne ilmoitan ensimmäisenä uusista asioista.
https://www.facebook.com/jadenatuotteet

Lilianille sain kaikessa tässä välissä tehtyä pari ooga booga vaippaa. Kuvasin ainoastaan sivuneppi mallin, myöhemmin kuvaa kenties muistakin.
 Tykkään!

Alla pari valmistunutta tilausvaippaa aiemman erän uutuus kuoseista. Nääkin kuosit toimii!

torstai 19. syyskuuta 2013

Uusia kuoseja :)


Ah! Silmät sulaa. Jos mulla ois poikavauva, se olis niin dinosaurus ja apinavaipoissa.
Tän paketin saaminen olikin hieman haasteellista. Kankaat on tilattu jo heinäkuussa, vasta toissapäivänä paketin kotiin sain. Paketti käynyt pienellä omalla seikkailullaan! No pääasia, että pääsi kuitenkin perille.
Toista pakettia odottelen myös. Kunpa se kotiutuisi vähän nopeammin kuin tämä erä.

Kuoseista puheenollen, olen löytänyt uudet hypetys-kuosit myös itselleni! Tai enhän minä nyt vaippoja enää käytä, mutta Lilianille.

Retro-autot sekä oogabooga spring!
Springistä ei kuvaa vielä ole, en ole kerennyt ompelemaan siitä vielä vaippaa.
Tilauksia ollut Jadenalla sen verran, että joutaa ne tehdä ensin ennen omia ompeluksia. Lilin vaipat syntyvät siis vähän hitaammalla aikataululla. Syntyvät kuitenkin.

Myös itse sain uutta ilmettä. Pitkästä aikaa värjäsin hiukset. Tummanruskea sai väistyä tieltä ja welcome red!

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Jadenan verkkokauppa on auki!

Nyt Jadenan tuotteita voi ostaa myös verkkokaupasta!
Tuotteita lisätään sivuille koko ajan lisää ja lisää ajan puitteissa :)
Edelleen tuotteita voi kysellä ja tilata myös sähköpostitse tai facebook sivujen kautta.

Shoppailemisiin ;)

http://jadena.suomalainenverkkokauppa.fi/


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tuplis!

Jadena saa valikoimaansa imuvahvistuksen. Tuplaimu, eli tuplis!
Idea on sama, kuin mikä Jimi Univaipan imuratkaisuna on käytetty. Yhteen pakettiin monta kerrosta, mutta silti toimiva ratkaisu kuivumisnopeuden kannalta. Kun imuosat on erikseen, ei kuivumisaika veny mahdottoman pitkäksi.

Tupliksessa on siis kaksi suorakulmion muotoista kaitaletta ja niiden välissä tiiman muotoinen imu.

Tiimaimu kiinnittyy alempaan kaitaleeseen nepillä, jotta päätysaumasta ei tulisi mahdottoman paksua.

Osat kun saa levitettyä erilleen, on kuivumisaika huomattavasti nopeampi.

Yhdessä imun osassa on imukerroksia kolme. Kaksi bambuhamppufleeceä sekä kuosijoustofrotee tai bambujoustofrotee. Frotee kerrokset välissä levittää kosteutta tasaisemmin bambuhamppufleecelle.
Kokonaisuudessaan imussa imukerroksia on yhdeksän. Tämä voi riittää ihan yöimuksikin yksinään, tai isompi pissaiselle vielä Jadenan tiimaimu kaveriksi.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Näpsäkästi näpsää

Näpsä on vastasyntyneen oma sisävaippa.
Kiinnitys on tarroilla ja jalanteillä röyhelöt.
Sisäpinta on bambujoustofroteeta, kiinteää imua neljä kerrosta bambujoustofroteeta ja ulkopinta joustofroteeta. Sisäpinnan saa halutessaan myös coolmaxiksi. Lisäsäätötarra mahdollisuus löytyy myös.
Kilosuositukset vaipalle on 3-6kg.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Elnan kotiutuminen.

Toissapäivänä jo, postaus vaan liian myöhässä.

Toissapäivänä ovikello soi n. klo 19. Mies kävi oven avaamassa, huuti heipat ja tuli laatikon kanssa olkkariin. Jeeeii, se on mun ompelukoneeni!
Pitihän se heti laittaa paikalleen ja suorittaa testiajot. Se jopa toimii ja hiljaa!


Hui onpa tuo paikka päässyt kamalaan kuntoon. Vaikka kaikki tarvittava on aina esillä, niin jotenkin ne tavarat silti jää lojuu pitkin poikin pöytiä ja tasoja...
Takaisin kuitenkin koneeseen. Aloinkin heti työstää tilaustuotteita. Ei enää yhtää odottelua niille.
Hyvin se kone surraskin. Hieman vaatii aina totuttelua uuden masiinan kanssa, ennenkun se omalta tuntuu. Onnistuin kuitenkin vaipat ompelemaan ilman ongelmaa. Meillä Elnan kanssa kohtas kemiat heti :)

Tilauksesta Sofi vaippa. Made by Elna. (Kuin niin innoissaa?)