Ulkonäköön pieni muutos. Vieläkään en kyllä tyytyväinen ole, mutta olkoon nyt taas hetken aikaa sitten tämän näköinen.
Bloginimi saa myös pienen lisäyksen, L!
Tyttö ei tule siis olemaan samaa J-sarjaa sisaruksien kanssa, ja tämä tuntuu olevankin jonkinlainen ongelma joillekkin.. Väännetään ja käännetään, että kyllä sen nimen pitäisi olla joku Jasmine tai Josefiina. Mutta ei, se ei tule olemaan J:llä alkava, vaan nimi alkaa L.
Nimessä on myös enemmän kuin neljä kirjainta, eikä se oikein yhtään soinnu edes Jimiin ja Jadeen.
Pyöritettiin kyllä muita nimiä ensin, Janna, Aada... Mutta ei. Mikään niistä ei vaan napannut. Aadaan oltiin ensin päätymässä, koska se sopisi jonon jatkeeksi. Neljä kirjainta, ja löytyisi D-kirjain kuten Jadestakin. Mutta ei, ei viitsi antaa nimeä vain sen vuoksi, että se sopisi ketjuun. Siksipä annetaankin vain se nimi, mistä tykkäämme. Ja se poikkeaa kovasti aiempien nimistä.
2.6. on ristiäiset ja silloin vasta nimi julkistetaan muillekkin. Tää on aina niin jännittävää pitää nimeä salassa ristiäisiin asti :)
tiistai 30. huhtikuuta 2013
maanantai 29. huhtikuuta 2013
1 week
Tänään tyttö on jo viikon ikäinen. Niin ne päivät vaan kuluu, nopeasti.
Vasta sitä oli raskaana, odotteli laskettua aikaa, odotteli synnytystä alkavaksi... Nyt se kaikki on ohi, se odottelu ja jännittäminen.
Neuvolassakin käytiin tänään. Painoa oli 3410g (syntymäpaino 3565g). Pituutta tullut huimat 2 milliä lisää.
Rauhallinen ja tyytyväinen vauva.
Nukkuukin ihan ok. Toki niitä yöherätyksiä on monta, mutta pikasyötöt ja takaisin nukkumaan. Eipä tämän ikäinen vielä montaa tuntia vuorokaudessa jaksakkaan valvoa, ei onneksi kuitenkaan ne valveilla olo tunnit sijoitu yöaikaan.
Isommat tykkää vauvasta ihan hurjasti. Hoitavat mielellään ja kun itkua kuuluu, tulevat tarkistamaan tilannetta. Iltaisin antavat pikkupikkusiskolle hyvän yön halin ennen nukkumaan menoa. Vauva on pikkupikkusisko ja Jade pikkusisko. Jimi myös muistaa tasaisin väliajoin kertoa, että hän on nyt isoveli kahdelle pikkusiskolle. Ihana kuinka helposti molemmat on hyväksyneet vauvan siskokseen ja ottanut asian näin hyvällä.
Ihan uskomatonta se on katsoa sylissä nukkuvaa vauvaa ja miettiä, kuinka tollanen oikein on mahtunut sinne mahaan. Aikamoisessa sykkyrässä saa olla. Kuinka arvokasta lastia sitä taas jaksoikaan kantaa.
Onhan sitä tässä viikon aikana kerennyt kyllä muutaman ompelusjutunkin tekemään.
Jimille vasemman puoleiset paidat ja Jadelle oikean puoleiset.
Postista odottelen saapuvaksi metsolan aurinko-joustofroteeta, josta sitten muutamat vaipat ja ehkä joutuu yhdet haaremimalliset housut vauvalle tehdä..
Niistä sitten myöhemmin lisää :)

torstai 25. huhtikuuta 2013
Synnytys
Tästä ei tosiaan paljoa kerrottavaa ole.
Sunnuntai 21.4. oli ihan tavallinen sunnuntai. Mikko lähti päivällä kalastamaan, itse olin lasten kanssa kotona. Oltiin ja touhuiltiin, ulkona meni muutama tunti mentäessä. Tällänen perus päivä kahden menevän lapsen kanssa.
Illalla alkoi vähän vatsaa jomotella, supistuksia, mutta ei niin pahoja. Ajattelin niiden johtuvan vaan ihan siitä päivän touhuamisesta. Illan lepäilinkin sohvalla koneen kanssa, ihan rauhassa.
Supistuksia tuli n. klo 22 aikaan tiheämmin. Ei vieläkään mitenkään kipeitä, etteikö kotona olisi kärsinyt olla. Supistuksen väli oli tosiaan 3-4 min, joten ajattelin että jotain kai nytten tapahtuu.. Menin käymään vessassa ja tulikinn verta. Soitin synnärille tästä, ja sanoivat vaan, että jos kotona pystyy olla niin ole. Ihan perus vastaus kun Jorviin soittaa :D
Kotona tosiaan pystyin olemaan, mutta tuo väli alkoi huolestuttamaan. Aiemmin kun supistuksia oli tullut, niin niitä oli tosiaan silloin tällöin, epäsäännöllisesti. Väliä oli 15 min tai 20 min, toisinaan jopa tunti jne..
Mikko soitti kuitenkin anopin tänne, jos yöllä joutuisikin lähtemään. Ei tarvitsisi yötä myöten sitten tänne tulla.
Mikko kävi siwassa illasta ja näki naapurimme rapussa. Siinä sitten puhuivat että kun mulla supistuksia tulee, niin naapuri voi lähteä käyttämään meitä Jorvissa. Niinpä sitten lähdettiin.
Sairaalassa olimme 23.22. Sisätutkimus kertoi, että mitään edistystä ei kyllä ollut tapahtunut. Kanavaa jäljellä ja kohdunsuu auki 3cm. Käyrillä oltiin puolen tunnin verran. Eikä siihen piirtynyt mitään. Kätilö jopa alkoi hieman epäilemään niitä supistuksia. Itse kuitenkin kellotin niitä käyrillä maatessa, ja välit oli 2-4min. Ehkä kätilö uskoi, että niitä kuitenkin on, vaikka yhen yhtäkään ei saatu käyrälle.
Siinä hän pohti, että mitä tekisi meidän kanssa. Lähettääkö kotiin vai mitä.. Päädyttiin, että mennään sairaalan olohuoneeseen odottelemaan vielä, jos synnytys siitä lähtisikin etenemään.
Nousin tutkimuspöydältä ylös ja laitoin kengät jalkaan. Olin matkalla ovelle niin hups, vedet meni siihen. Eipä tarvinut enää miettiä, että mitä tehdään. Synnytyssaliin siis suoraan.
Synnytyssalissa olimme n. klo 00.15. Vesien menon jälkeen supistukset olivat suoraan saatanasta. Ihan järkyttävää kipua! Pyysin saada epiduraalia, ja kätilö kävi soittamassa anestesia lääkärin paikalle.
Klo 00.45 sain spinaalipuudutteen. Ei edes onnistunut ensimmäisellä kerralla puudutteen laitto, vaan selkäytimeen tökittiin kolmesti. Joka kerralla se oli yhtä tuskaista, mutta tuskaisempaa se olisi ollut niissä supistuksissa kärsiä. Yhtään kun ei tosiaan ollut tietoa, kauanko synnytys tulee kestämään.
Puudute alkoi toimia samantien, ihanaa.
Edelleenkään supistuskäyrälle ei missään vaiheessa piirtynyt mitään, vaikka niitä tosiaan oli ja kovaa ja paljon! Vauvan syke sentään näkyi, ja sitä tarkkailtiinkin.
01.10 Kätilö katsoi sykekäyrästä, että vauvan syke menee aika matalalle. "Tehdäänpäs sisätutkimus, missä vaiheessa mennään!" sanoi kätilö, ja käski minun kääntyä kylkiasennosta selinmakuulle.
Tein työtä käskettyä ja kätilö nosti peiton kulmaa, "Se on jo täällä! Vauva on syntynyt!" Kätilö huusi ja käski Mikkoa soittamaan nopeasti toinen kätilö paikalle.
Vauva oli tosiaan jo ulkona, vain jalat oli enää sisällä. Syntymäajaksi kirjautui 01.13.
Yhtäkään ponnistusta ei tarvinut, vauva ikäänkuin vaan liukui pihalle. Ja tosiaan siinä ajassa, kun käännyin kyljeltäni selälle. Itse olin niin hyvin puutunut, etten edes tuntenut mitään. Vastahan tosiaan sen puudutteen sain ja parasteho päällä.
Nopeaa etten sanoisi, vesien menosta tunti niin kaikki olikin jo ohi. Synnytys ei tosiaan kauaa kestänyt. Eikä jäänyt mitään traumoja tai taisteluarpia, niin helppoa se oli.
Onneksi myös puudutteen sai nopeasti niiden kivuliaimpien supistusten alkaessa, ei niistäkään tarvinut kauaa kärsiä.
Helppoa etten sanoisi!

maanantai 22. huhtikuuta 2013
22.04.2013
Klo 01.13
3565g ja 52cm.
Synnytyskertomusta tarkemmin myöhemmin. Vaikkei siitä kovin paljoa kerrottavaa ole..

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Melkein.
Heräsin tänä aamuna klo 6, voimakkaaseen supistukseen. Siinä sitä ajatteli, että 20.4. oliskin ihan kiva synttäripäivä :)
Seiskaan asti olin sängyssä, supistuksia ~10min välein. Kun nousin ylös, istuuduin sohvalle ja aloin viikkailemaan kerääntyneitä puhtaita pyykkejä. Tunnin verran siinä viikkailin (juuuu, hups! Niitä nyt päässyt vähän taas kertymään...), ja klo 8.15 tuli viimeinen tämän aamun supistus. EI! Ne lakkasi kuin seinään.
Olin jo ihan varma, että tänään pääsee tositoimiin. Ja lastenhoidon saralta otollisin lähtöaika olisikin viikonloppu. Huonoin mahdollinen sairaalalle lähtöaika olisi arkiyönä. Anoppi tulossa lapsia katsomaan, joka on ehkä no.. Hieman epävarma noiden kanssa. Aamulla kun olisi päiväkotiin lähtökin ja Jadelle ne aamut on aina hankalia. Tytöllä kun on tämä ah niin ihana uhma, että kaikki tehdään nykyisin aamulla taistelun kanssa. Aamupalan syönti, hammaspesu, pissalla käynti, vaatteiden pukeminen... Yhtä suurta sotaa. Aamut kun on meillekkin hankalia Jaden kanssa, niin mielenkiinnolla sitä odottaisi millaista se anopin kanssa oli. Anoppi kun alkaa olemaan jo hieman iäkäskin..
Viikonloppuna saisin veljeni tänne lapsia katsomaan, johon taas luotan itse ehkä hieman enempi.
Joko sitten huomenna tai vasta ensi viikonloppuna. Kiitos. :D
On tässä kerennyt ompelemaankin. Aamulla oli hyvin aikaa ja näin iltasella toinen hyvä aika.
Vauvalle samanmoinen tähtipaita, mikä aiemmassa postauksessa oli sisaruksillakin.
T-paidat Jimille, lyhyt ja pitkähihaiset tunikat Jadelle.
Ai että näitä on sitten kiva tehdä. Aikaa menee ehkä tunti/paita. Ja saa tosiaan mieleisiä vaatteita ja parasta on se, että lapsetkin niistä tykkää!
Aina kun uusi paita valmistuu, se pitää saada heti päälle. Ja se päällä ollaankin sitten koko päivä.
Ensi viikkoon taidan jättää seuraavat ompelukset. Jos ei ihmettä tapahtuisi ja huomenna oliskin jo Jorvissa..
Terveisin,
malttamaton.

perjantai 19. huhtikuuta 2013
Kävinpä postissa
Siellä odotti viikonlopun tekemiset. Tai ensi viikon tekemiset, miten tässä nyt kerkeekään :)
Sopivasti kerkesin tekemään lapsille yllätykset, ennenkuin hoidosta tulevat.
Ja vähän esimakua tulevista...
Hyvää viikonloppua!
Vappuna pitäisi paistaa aurinko!

torstai 18. huhtikuuta 2013
18.04.2013
Tätä päivää on odotettu. 40+0.
Eilen illalla supistelikin, aloin pakkaamaan pikkuhiljaa sairaalakassia. Pieni toivon kipinä nousi, jospa tänään olisi vauvan saanut syliin.
Supistukset kuitenkin lakkasi. No, jokatapauksessa ei enää montaa päivää.
Aamun ensitöikseen tein eilen ylijääneestä leppäkerttukankaasta Jadelle toisenkin tunikan, lyhythihaisen version.
Siitä voi sitten sään mukaan valita minkä mittaset hihat tarvitsee. Postissa odottaisi majapuun tilaus vielä, ja tänään pitäisi postiluukusta kolahtaa sampsukan kankaat. Niitä sitten viikonloppuna työstämään :)

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Aamun tekeleet.
Niitä tuli taas tehtyä.
Vauvalle pul-kuori koossa L, ja omenavelourista haaremit koossa 74cm.
Näistä syntyi heti ensisilmäyksellä visio, mitä näistä saisi aikaiseksi.
Jadelle tunika!
Tästä teen vielä lyhythihaisen version. Oikeen missään muussa en tota leppiskangasta näe, kuin Jaden päällä tunikana.
Ihanan kesäinen, kohtahan se jo tuleekin!

maanantai 15. huhtikuuta 2013
Jorvia & ompeluksia
Tänään oli se kontrollilääkäriaika. Painoa vauvalla olis 3,8kg ja raskausviikkoja tosiaan 39+4. Kanavaa jäljellä vielä, ei taida olla ihan hetkeen syntymässä. No, vapuksihan tätä onkin odotettu. Eiköhän siihen mennessä ole syntynyt :)
Ennen sairaalalle lähtöä piti kokeilla paita kaavaa pitkähihaisena. Kangas taas vaan jotain, mitä sattui löytymään.. Kanttaukseen kokeilin joustokanttinauhaa. Siitä kuulin, että se asettuisi nätisti paitaan. No ei muuten asettunut. Enempää en viittinyt edes nauhaa kiristää pääntiellä, ettei olisi vahingossa tehnyt tyttömäisiä rypytyksiä. Tietääpä jatkossa ainakin, ettei joustokanttinauhalla päänteitä kanttaile.
Ainakin poika tykkäs, se riittää.
Omena velourkin tupsahti postiluukusta tänään. Siitä leikkelin jo vauvalle yhdet housut, toisiin ei riittänytkään enää leveyttä. Loppu kankaasta sai Jade uuden pipon.
Vuorena pipossa on musta trikoo. Varmasti mukavamman tuntuinen iholla.
Tätä samaa kangasta haluaisin mustanakin, saisi veikka samanmoisen pipon. Ei vaan viittisi tilata täysleveää palasta postikuluineen yhden pipon vuoksi. Jos joltain nurkasta löytyy K25cmxL45cm palanen, niin saa vinkata ;)

lauantai 13. huhtikuuta 2013
Paita kokeilu.
Pitihän se kaappia vähän kaivella, että löytyiskö sieltä mitään testikangasta. Löytyi!
Värit ei ehkä keskenään mätsäile, mutta tärkeintä tässä olikin kaavan kokeilu. Jämäpaloista koottu paita.
Itse siis sen piirsin, kokeilin Jimille sopivista paidoista ottaa vähän mittaa ja no... Onnistuihan tuo jotenkin.
Leveys on ihan ok, pituutta pitää ottaa vielä pois senttejä, ettei poika näytä kun mekossa kulkisi.
Olkasauman pituus oli täydellinen, sitäkin kun pitkään mietin, että mitenkä pitkä sen nyt pitää olla...
Ainoana ongelmana on nuo hihat, varmaan just se vaikein muokattava osuus. Ensinnäkin kainalo on ihan liian alhaalla. Sitä pitäisi muutaman sentin verran nostaa ylemmäs.
Ja hiha on ihan liian leveä kaavassa. Tässä paidassa ommellessa kavensin hihaa n. 3-4cm verran. Ei tuo kainalo osuus nyt oikein nätisti istu, kun miehustasta en ottanut senttejä yhtään pois ja hihaa kavensin ommellen... En oikein tajua, miten tuohon kaavaan nyt sitten saan taas tehtyä tarvittavat muutokset. Vaatii hirveästi aivoilta työtä, en ole mitenkään päin ammattilainen näissä ompelushommissa.
Poika ainakin tykkäs paidasta, pois ei sitä kokeilun jälkeen halunnut edes ottaa. Hyvähän se on, että käyttäjälle kuitenkin kelpaa. Hienosäätöjen jälkeen sitten uusista trikoista ompelemaan! (Joita tilasin tänää taas vähän lisää.....)

perjantai 12. huhtikuuta 2013
Kuvat.
Laitetaan nyt vielä kuvaa niistä aamun vaipoista ja apilajoustofrotee housuista.
Vaipat kokoa S & L, housut 74cm.
Tuli tossa lipastoon kurkittuaan mieleen, että noita tsi-perhostaittoimuja on tullu tehtyä 'muutamat'. Näillä kyllä varmasti pärjää (sisä)taskuvaippojen kanssa.
30 kpl näitä isompia ja pienempiä perhosia oli se joku 15-20kpl.. Ne pienemmät on jo täytetty vaippoihin valmiiksi odottelemaan käyttäjäänsä :) Pienemmät menee siis S/M kokoisissa vaipoissa.

Niin.. ompeluksesta...
Ompelusompelusompelus. Niinpä niin, eipä kauheesti muusta ole tullutkaan viimeaikoina kirjoitettua.
Ja sitä samaa tämäkin koskee. Jälleen.
Aamulla tuli tehtyä taas pöksyt ja pari vaippaa. Postissa tulossa vielä noshin omena velouria pala, josta vielä parit housut ja se housu puoli on sitten siinä. Tämän lupaan! :D
Kuva törkeesti netistä lainattu, mutta tästä kankaasta kyse.
Tuli tehtyä vielä yksi kangastilaus. Näistä jos saisi lapsille jotain kesäksi.....
Kaavat piirsin 110cm t-paitaan, 110cm mekkoon ja 68cm mekkoon. Osaakohan sitä muuta ommella kun vaippoja.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Pikainen...
... Housupostaus.
Aamun tekeleet. Vielä pilvivelouria riittäisi yksiin housuihin, jos illalla leikkelisi valmiiksi ja huomen aamuna surauttaisi.
Myöskin apilajoustofrotee odottaa leikkuuta ja surauttelua. Yksi valmiiksi leikattu hippikukka vaippa odottaa postista neppejä, jotta vaipan saa nepitettyä ja ommeltua loppuun.
Siinä se ompelushomma sitten olikin.. hetkeksi.
Löytyy myös ipanoista pari tuoretta kuvaa noin viikon takaa.

perjantai 5. huhtikuuta 2013
Kontrolliaika..
Sellanen tipahti tänään postiluukusta. Jorviin tuli nyt sitten kontrollikäynti lääkärille 15.4. Muutamaa päivää ennen laskettua. Vissiin tuosta lapsiveden määrästä, mistä terkkari viime neuvolakäynnillä puhuikin. Jospa nytten saisi vihdoin ja viimein sen painoarvionkin. Sitä painoarviota luvattiin jo rv36 mutta mitään ei näkynyt eikä kuulunut. Ehkä tosiaan nyt sitten..
Se on vaan kiva kuulla viitettä vauvan koosta. Vaikka ne tosiaan voi heitellä miten sattuu, mutta on edes jotain sinne päin arviota. Itse epäilen saman kokoiseksi kuin mitä Jade oli, 4290g.
Pian se selviää.

Aamulla sain aikaiseksi tehtyä sen puuttuvan L-koon hippikukka vaipan. Posti toi myös pilvivelourin, jospa viikonloppuna tai ensi viikolla siitä kerkeisi parit housut tehdä.
Olen ehkä liiankin innostunut nyt noiden housujen kanssa. Ne on vaan niin älyttömän nopeat tehdä ja varmasti käytännölliset. Muistan vaan Jaden aikaan, kun vaippa vei housuista tilaa ja piti käyttää vaipan vuoksi numeroa suurempia housuja, jotka sitten taas oli muutoin liian isot.. Nyt saa sopivan kokoista pöksyä vaippatilalla :)

Tuli tässä aamusella myös täytettyä kaikki s-koon vaipat valmiiksi.. NB kokoa on enimmäkseen sisävaippaa, imse vimsen flanelletteä ym. jotka ei täyttöjä kaipaa. Muutenkin luulen, että nb kokoa meillä ei kauaa edes keretä käyttämään. Sen verran isoja lapsia kuitenki teen, että taitaa s-koko suoraan olla sopivampi.
Karkeesti laskettuna s-koon vaippoja on 52+one sizet. Muutaman one size vaipan täytin myös, mutta tarpeeksi näytti olevan ihan pelkän s-koon taskuvaippojakin, ettei noiden one sizejen kanssa taida tarvita alkaa pelleilee. Enempi niitä sitten M & L koossa tulee käytettyä. M-koon taskuvaippoja kun ei taida olla yhtään, sisävaippoja vaan. Pääsee M-koossa sitten one sizet tosi käyttöön. Mutta siihen nyt on vielä aikaa...

torstai 4. huhtikuuta 2013
Hippikukkaa
Aiemmin kerroin siitä tilaamastani hippikukka kankaasta. Nyt kangas on muuttanut muotoaan.
Housut ovat kokoa 74cm & 62/68cm. Pienemmät housut ovat pitkäikäiset pitkien käännettävien resorien ansiosta.
Vaipat ovat kokoa M & S. L-koon vaippa vielä tekeillä. Jospa sen tänä iltana vielä surauttaisi..
Projektina vielä yksi vaippa ja housut mustapohjaisesta apila joustofroteesta sekä parit housut mustapohjaisesta pilvivelourista. Kunhan nämä saanut valmiiksi, voikin ompelukoneen pakata hetkeksi kaappiin ja alkaa vauvan odottelu.. Ei ainakaan vaipat lopu kesken ;)

tiistai 2. huhtikuuta 2013
Neuvolakuulumisia
En ookkaan tainnut tänne kertaakaan kertoa, mitä meille oikein on neuvolassa sanottu.
Alkuun, mullahan tässäkin raskaudessa todettiin raskausdiabetes. Arvoja oon seurannut kotona, ja ainoastaan yks ylitys on ollut. Koko raskauden aikana. Ruokavaliolla siis olen saanut pidettyä hyvin kurissa sokeriarvot. Painoa on nyt kertynyt 10kg. Joka oikeastaan olikin mun tavoitteena, että maximissaan 10kg saisi paino nousta. Tota elopainoa kun on ennestään jo ihan tarpeeks...
Jimistä tuli 15kg ja Jadesta (rd tässäkin) 18kg. Joten ihan hyvä tää 10kg.

Lääkärineuvola tosiaan oli tossa viikko sitten. Ei oikein toivoa antanut, että pian syntyisi. Vauva ei ole laskeutunut, eikä supistukset ole tehneet mitään suurempia muutoksia. Sentin kanava lyhentynyt ja pehmiintynyt, siinä se. Kumpikaan aiemmissakaan raskauksissa ei laskeutunut muuta kuin vasta synnytyksessä. Sama taitaa tapahtua tässäkin. Aiemmat syntyi 41+5 & 41+3, joten tätäkin odotetaan syntyväksi joskus noihin aikoihin. Jospa edes huhtikuun lapseksi kerkeisi. Edelleen itse uskon tuohon vappuvauvaan :)
Alkaa paikat tosiaan puutua tähän. Turvotusta on kahden plussan verran ja tänään neuvolassa terkkakin kauhisteli tätä turvotusta. Painoa oli tullut kilon verran viikossa, joten on tuota nestettä hieman kertynyt..
Myös lapsiveden määrästä terveydenhoitaja puhui. Hänen mielestään vettä on paljon, ei käsipelillä uskaltanut mitään painoarviota antaa, sillä tuntuma oli huono veden vuoksi. Sf-mitta puhuisi myös puolestaan runsaasta veden määrästä. Viikko sitten mitta oli 35,5cm ja tänään 38cm. Sama mittaaja ja moneen kertaan mittasikin.
Laittavat konsultaatiopyynnön jorviin, ja mikäli heidän mielestä on aihetta huoleen, pyytävät kontrollikäynnille.
Oikeastaan vähän toivoisinkin, että pyytäisivät kontrolliin ja tekisivät painoarvion. Tietäisi minkä kokoista vauvaa ollaan saamassa. Aiemmat olleet 3990g & 4290g. Jospa tästä saisi edes vauvan kokoisen vauvan. Tuskin vain...

Raivotarjonnassa vauva on ollut ainakin siitä lähtien, kun asentoa ollaan neuvoloissa alettu seuraamaan. Olisko jostain 25 viikolta.
Tänään viikkoja on jo 37+5. Hurjan nopeasti aika on kyllä mennyt. Raskaus alkaa olla jo ohitse vaikka vastahan se alkoi. Tosiaan tässä raskaudessa kun oli töissä, niin ne viikot vain hujahti ohitse.
Muutaman päivän takaista kuvaakin. Tulee raskauskuvat hieman myöhässä tänne. Tuleepa kuitenkin :)
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Heppoja.
Jaa. Kuinkahan onnistuu bloggaus puhelimella. Meiltä netti vielä muutaman päivän poissa, kun vaihdettiin liittymää.
Muutaman ompelusjutun ajattelin vain postaa.
Sisätaskuvaipat koossa s ja m. S vaipassa kuosijoustofrotee, tukikerros joustofrotee ja sisäpintana tencel. Tencelin sisäpuolelle ommeltuna vielä tiimanmuotoinen imu.
M koon vaipassa kuosijoustofrotee, tukikerros tencel ja sisäpintana bambujoustofrotee. Sisäpintaan tässäkin ommeltuna mikrokuituinen tiimaimu.
Ja saipa tehtyä vielä housut. Housut ovat kokoa 74. Näihin on ajateltu mahtuvan vaippa hyvin sisään, ilman että pitää ottaa housuissa käyttöön kokoa suuremmat vaipan vuoksi. Kunhan hippikukkakangas saapuu, ajattelin siitäkin housut surauttaa. Niiden parin vaipan lisäksi. Kun nämä ompelukset saatu valmiiksi, voidaankin jäädä odottelemaan itse käyttäjää. Taitaa meillä tässä kuussa jo olla vauva!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)