Synnytys

Tästä ei tosiaan paljoa kerrottavaa ole.

Sunnuntai 21.4. oli ihan tavallinen sunnuntai. Mikko lähti päivällä kalastamaan, itse olin lasten kanssa kotona. Oltiin ja touhuiltiin, ulkona meni muutama tunti mentäessä. Tällänen perus päivä kahden menevän lapsen kanssa.
Illalla alkoi vähän vatsaa jomotella, supistuksia, mutta ei niin pahoja. Ajattelin niiden johtuvan vaan ihan siitä päivän touhuamisesta. Illan lepäilinkin sohvalla koneen kanssa, ihan rauhassa.

Supistuksia tuli n. klo 22 aikaan tiheämmin. Ei vieläkään mitenkään kipeitä, etteikö kotona olisi kärsinyt olla. Supistuksen väli oli tosiaan 3-4 min, joten ajattelin että jotain kai nytten tapahtuu.. Menin käymään vessassa ja tulikinn verta. Soitin synnärille tästä, ja sanoivat vaan, että jos kotona pystyy olla niin ole. Ihan perus vastaus kun Jorviin soittaa :D
Kotona tosiaan pystyin olemaan, mutta tuo väli alkoi huolestuttamaan. Aiemmin kun supistuksia oli tullut, niin niitä oli tosiaan silloin tällöin, epäsäännöllisesti. Väliä oli 15 min tai 20 min, toisinaan jopa tunti jne..
Mikko soitti kuitenkin anopin tänne, jos yöllä joutuisikin lähtemään. Ei tarvitsisi yötä myöten sitten tänne tulla.
Mikko kävi siwassa illasta ja näki naapurimme rapussa. Siinä sitten puhuivat että kun mulla supistuksia tulee, niin naapuri voi lähteä käyttämään meitä Jorvissa. Niinpä sitten lähdettiin.

Sairaalassa olimme 23.22. Sisätutkimus kertoi, että mitään edistystä ei kyllä ollut tapahtunut. Kanavaa jäljellä ja kohdunsuu auki 3cm. Käyrillä oltiin puolen tunnin verran. Eikä siihen piirtynyt mitään. Kätilö jopa alkoi hieman epäilemään niitä supistuksia. Itse kuitenkin kellotin niitä käyrillä maatessa, ja välit oli 2-4min. Ehkä kätilö uskoi, että niitä kuitenkin on, vaikka  yhen yhtäkään ei saatu käyrälle.
Siinä hän pohti, että mitä tekisi meidän kanssa. Lähettääkö kotiin vai mitä.. Päädyttiin, että mennään sairaalan olohuoneeseen odottelemaan vielä, jos synnytys siitä lähtisikin etenemään.
Nousin tutkimuspöydältä ylös ja laitoin kengät jalkaan. Olin matkalla ovelle niin hups, vedet meni siihen. Eipä tarvinut enää miettiä, että mitä tehdään. Synnytyssaliin siis suoraan.

Synnytyssalissa olimme n. klo 00.15. Vesien menon jälkeen supistukset olivat suoraan saatanasta. Ihan järkyttävää kipua! Pyysin saada epiduraalia, ja kätilö kävi soittamassa anestesia lääkärin paikalle.
Klo 00.45 sain spinaalipuudutteen. Ei edes onnistunut ensimmäisellä kerralla puudutteen laitto, vaan selkäytimeen tökittiin kolmesti. Joka kerralla se oli yhtä tuskaista, mutta tuskaisempaa se olisi ollut niissä supistuksissa kärsiä. Yhtään kun ei tosiaan ollut tietoa, kauanko synnytys tulee kestämään.
Puudute alkoi toimia samantien, ihanaa.
Edelleenkään supistuskäyrälle ei missään vaiheessa piirtynyt mitään, vaikka niitä tosiaan oli ja kovaa ja paljon! Vauvan syke sentään näkyi, ja sitä tarkkailtiinkin.
01.10 Kätilö katsoi sykekäyrästä, että vauvan syke menee aika matalalle. "Tehdäänpäs sisätutkimus, missä vaiheessa mennään!" sanoi kätilö, ja käski minun kääntyä kylkiasennosta selinmakuulle.
Tein työtä käskettyä ja kätilö nosti peiton kulmaa, "Se on jo täällä! Vauva on syntynyt!" Kätilö huusi ja käski Mikkoa soittamaan nopeasti toinen kätilö paikalle.
Vauva oli tosiaan jo ulkona, vain jalat oli enää sisällä. Syntymäajaksi kirjautui 01.13.
Yhtäkään ponnistusta ei tarvinut, vauva ikäänkuin vaan liukui pihalle. Ja tosiaan siinä ajassa, kun käännyin kyljeltäni selälle. Itse olin niin hyvin puutunut, etten edes tuntenut mitään. Vastahan tosiaan sen puudutteen sain ja parasteho päällä.

 Nopeaa etten sanoisi, vesien menosta tunti niin kaikki olikin jo ohi. Synnytys ei tosiaan kauaa kestänyt. Eikä jäänyt mitään traumoja tai taisteluarpia, niin helppoa se oli.
Onneksi myös puudutteen sai nopeasti niiden kivuliaimpien supistusten alkaessa, ei niistäkään tarvinut kauaa kärsiä.
Helppoa etten sanoisi!