Nousin äsken vaa'alle. Luku on jälleen pienentynyt.
Tämä viikko on ollut aika laiskan puoleinen. Salilla olen käynyt vain kolme kertaa. Treenit on olleet aika vaisuja. Ei vaan ole lähtenyt itsestä tarpeeksi irti.
Eilen tilattiin kotiin pizzaakin. Perjantaina ostin saunajuotavaksi 1,5l spritea. Jätskitkin ollaan lähisiwasta haettu nyt muutaman iltana.. Ihan ranttaliksi mennyt syömisten osalta siis.
Uusi viikko ja uudet kujeet.
Aikaa menee nykyisin kyllä tosi paljon noihin ompelusjuttuihin. Kaikki hetket kun on vaan mahdollista, menee ompelukoneen äärellä. Varastoa pitää kartuttaa, eikä ne tuotteet itsestäänkään valmistu.
Suuren suuria kangastilauksiakin olen tehnyt, en jaksa odottaa niiden kotiutumista!
Sitten joutuu ehkä vähän vilauttelemaan, että mitäs sitä onkaan luvassa.. ;)
Lähinnä vaippajuttujahan niistä tulee. Näistä sitten myöhemmin taas!
maanantai 29. heinäkuuta 2013
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Tavoite nro 1 saavutettu!
Juhuu!
Aamulla nousin vaa'alle ja kyllä. 79,9kg. Alle 80kg päästy ja siinä tuli ensimmäinen välietappi saavutetuksi.
Vaikka sunnuntaina en käynyt edes salilla. Ja söinkin ihan hirmuisesti. Vietettiin nimittäin ensimmäistä hääpäivää ja siihen sisältyi mm. mutakakkua ja vaniljajätelöä. Taivaallista!
Maanantaina palasin kyllä takaisin ruotuun, sokerit pois ja salille mars!
Ompelukone on laulanut myös tiuhaan. Aina kun tilaisuus tulee, tulee ommeltua sauma sieltä ja sauma täältä.
Kuten aiemmin kerroinkin hiukan, alkaa tuotteita pian ilmestyä oman tuotenimen alta. Ensin varaston kerryttämistä tarpeeksi.
Lilianille tuli eilen täyteen huikeat kolme kuukautta. Ajatella kuinka nopeasti aika meneekään.
Vauva on jo ihan ihmislapsen oloinen, ei vastasyntynyt enää. Lili nauraa ja juttelee, pyrkii istumaan ja koittaa kääntyä. Kasvaa ihan liian nopeasti!
Yöt nukkuu edelleen hyvin, 00-11 suunnilleen. Syöttöjä tuossa välissä ~3. Päivisin Lili ei sitten nukukkaan kun ihan pieniä torkkuja silloin tällöin. Mutta se sopii minulle paremmin kuin hyvin. Mieluummin sitä yöllä nukkuukin, päivisin kun ei lepotaukoja kerkeisi ottaa edes.
Tuli tässä Mikon kanssa eilen mieleen, että ne britax b-dualit jotka hankittiin, niin niitä ei ole edes käytetty. Jaden kanssa ennen Lilin syntymää käytiin kaupassa niillä niiden ollessa yksittäisrattaat. Siinä niiden rattaiden käyttö onkin ollut.
Jade päättikin rattaista luopua ihan ykskaks Lilin syntymän jälkeen. Joten tuplille ei ollutkaan tarvetta, vaikka alkuun niin luultin. Jade kun ei siihen mennessä ollut suostunut kävellä yhtään pidempiä matkoja. Nyt ne matkat taittuu ihan tuosta noin vaan..
Koitin etsiä kuitteja ja lippusia ja lappusia vaunujen ostosta, mutta arvatkaa. En löytäny! Hitsi.
Vaunut myydä pitäisi mutta millä todistaa vaunujen ostoajankohdan. Takuutakin kuitenkin on jäljellä ja vaunut on ihan uudet. Käyttöohjekkin olisi tietty suotavaa saada kärryjen mukana myydyksi. Jonnekkin liian hyvään jemmaan ne säilönyt.
Mut vink vink, jos jollain tarvetta uusille b-dualeille blue atoll värinä, niin täältä löytyy! Runko 2012, musta ja uudemman malliset renkaat.

lauantai 20. heinäkuuta 2013
Nimen muutos.
Näinpä blogi ristittiin uudelleen; Jadena.
Blogi on alkanut muuttaa tyyliään. Aiemmin nimi viittasi lapsiin, tarinoita ja asioita lapsista ja elämästä.
Nykyään blogissa on enimmäkseen ompelusaiheisia postauksia. Lapset jääneet taka-alalle blogielämässä, päällimmäisenä arki elämässä.
Kyllähän uusikin nimi juontaa lapsesta, Jadesta. Jadena tulee olemaan tuotemerkkini, joten blogi seuratkoon samaa nimeä.
Jadena tuli siitä, kun aikanaan tein Jadelle vaippoja. Vaippaa kutsuin Jade-vaipaksi. Pelkkä 'Jade' -tuotenimenä kuulosti jotenkin töks. Jadena mielestäni toimii paremmin.
Jadenasta ja sen syntymisestä ja kehittymisestä myöhemmin lisää!

torstai 18. heinäkuuta 2013
Painonpudotus projekti.
Kuten huomata saattaa, tein painonpudotukselle ihan oman sivun.
Julkisesti karmeat luvut. Ehkä se auttaa motivoimaan enemmän ja pysymään päätöksessä.
Julkinen itsensä nolaus on aina noloa, joten sitähän en tahdo ;) Kun luvut on julkaistu, niiden on parempi vaan tippua!
Pituutta minulla on vaivaiset 155cm, joten painoa on paljon. Ihan liikaa.
Toistaiseksi on ihan hyvä vire vielä tähän hommaan. Painoa kun on pudonnut eikä liikunnasta ole tullut vielä mitään pakkopullaa, niin hyvin jaksaa. Nälkääkään en ole nähnyt.
Olen unohtanut täysin mitata itseni mittanauhalla, jotta pienentymistä näkisi myös senteissä. Höh!
Ainakin sen olen huomannut, että rintaliivejä on joutunut ostaa pienempinä. Aiemmin kokona oli 85J. Sen jälkeen 80I ja nyt viimesimmät liivit 75J. Ympärys pienentyny siis kahdella, kuppi yhdellä.
Peili ei vielä näytä painonpudotusta, mutta toivottavasti pian.
Painonpudotus sivua päivittelen epäsäännöllisesti. Mitään tiettyä punnituspäivää en pidä, punnaan itseni sillon kuin siltä tuntuu.
Aikatavoitettakaan ei ole. Painoa pudotkoon omaan tahtiinsa, kunhan ei vaan nousu suuntaan enää mene.
Välitavoitteita tietenkin pitää olla, ja ensimmäinen se on ollut minulla alle 80kg. Kohta ollaan jo ensimmäinen tavoite saavutettu ja ensimmäinen kymppi pudotettu!
Toinen tavoite on 74,9kg. Kolmas 69,9kg. Neljäs 64,9kg ja lopputavoitteeni on 60kg.
Se missä ajassa tuonne kuuteenkymppiin tippuu, se jääköön nähtäväksi. Kunhan sinne jossain vaiheessa päästään, ilman yhtäkään painon nousua!

lauantai 13. heinäkuuta 2013
Pehemiä savaway!
Eilen oli jälleen kerran ompelustuokio.
Tällä kertaa savaway illan järjesti Pehemiä.
Lyhyesti, savawayhan tarkoitti sitä, että perjantaina klo 21-23 ompelukoneet laulaa.
Aiemmin viikolla on saanut tietyltä yrittäjältä tilata yllätyspaketin. Perjantai aamuna paketti avataan, ja aletaan visioimaan, mitä siitä ompelisi. Kangasta on aina tietty määrä, joten pitää suunnitela tarkkaan mitä siitä saisi tehdyks :) Omia kangasvarastoja saa myös hyödyntää.
Tämän viikon paketista tuli kalastaja kangasta!
Osa iltaan osallistuneista sai kankaan sinisenä, mulle tuli onneks pinkkiä! Siihen sinisävyiseen en ole lämmennyt yhtään, mutta tästä pinkistä tykkään!
Näillä lähdettiin iltaan, ja lopputulostakin syntyi.
Samalla kaavalla kun aiemmin tekemäni mekko.
Kalastajaa ei riittänyt hihoihin enää, joten ne oli tehtävä tuosta mustasta trikoosta.
Kokoa 110cm, jospa Jadelle tästä syksyyn mekko! Tuo 116cm oli ihan liian reilu, joten se taitaa odotella vuoden vielä käyttön pääsyä.
Kerkesin eilen päivällä ommella myös synttärilahja paidan. Alakerran naapurin poika täyttää 9v, ja halusin ensimmäistä kertaa kokeilla tehdä itse lahjan. Ihan hyvin mielestäni onnistui. Kertaakaan ei tarvinnut ratkojaa näyttää ja koneet toimi unelmasti.
Kokeilin myös aplikointia ihka ensimmäistä kertaa, ja sekin asettui nätisti! Lähdin ihan suorilta yrittämään aplikoida trikoota trikoolle, otin sen riskin ja se kannatti. Ei kupruile mistään. Jei!
Oli hirmu hankalaa miettiä, millaisen paidan 9-vuotiaalle tekee. Kaapista löytyy toistaiseksi niin lapsellisia kankaita, oma poika kun on kuitenkin vasta neljän vanha, joten lapsekkaat kuosit pukee vielä häntä.
Päädyin sitten perus mustaan, pienellä värihöystöllä. Täytyykin varmaan täydentää kaappia vähän ei-lapsekkaimmilla kuoseilla, mutta kuitenkin jotain kuosillista... Eihän sitä tiedä, minkä ikäisille tässä joutuu vielä lahjavaatteita vääntää :)

torstai 11. heinäkuuta 2013
Mekko.
Uusimmasta ottobresta mekko. Tykkään ihan hirmuisesti mallista. Ja näitä pitää aivan varmasti tehdä vielä lisää!
Viime aikoina ei ole oikein kerennyt ompelemaan. Eilen pitkästä aikaa hetkeksi istuuduin koneiden ääreen. Seuraavan kerran sitten perjantaina, kun on jälleen savaway!
Mikko lähteekin lauantaina mökille, joten saa nähdä milloin perjantain jälkeen taas ompelukseen kerkeää uppoutua.
Pääsin koneideni kanssa pois keittiön pöydän äärestä. Mikko haki kellarista hänen suvussaan kulkeneen vanhan vanhan kirjoituspöydän. Se änkemällä ängettiin makkariin ja siihen mahtuukin sopuisasti kaikki tarvittava ihan käden ulottuville!
Ennen
Jälkeen
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Muutamaa kuvaa.
Vaihteen vuoksi pois ompelusjutuista ja esittelenkin uudet kuvat iholla. Näistä(kin) kuuluu kiitos ystäväni miehelle.
Kukka sijaitsee vasemman käden kyynärtaipeessa.
Tähdet rinnassa ja perhonen lapaluussa. Tähdistä tuli maailmanluokan surkein kuva, kun yritin kännykän etukameralla sitä ottaa. Ei hyvä kamera näköjään se.
Perhosessa ei ole suinkaan punasta, vaan keltaista. Tuoreeltaan otettu kuva niin vaalea kohta peittynyt verellä. Parannuttuaan parempaa kuvaa sitten :)

lauantai 6. heinäkuuta 2013
Ommellaaks pikkarit?
Kaava on ottobre 04/2004, 110cm. Mielestäni kuitenkin aika niukka 110cm, joten sanoisin ennemmin 104/110cm.
Alkuperäinen kaava on todella korkeavyötäröinen, olen vyötäröltä ottanut korkeudesta pois n. 5cm.
Aloitetaan ensin palojen leikkaamisista. Näihin käytän niitä ylijääneitä tilkkuja, ei tosiaan paljon kangasta yksiin housuihin tarvitse. Väreillä ja kuoseilla saa leikitellä vapaasti!
Skoottereita ei riittänyt takakappaleeseen, joten näissä pikkareissa takakappale on siis tuo syreenin värinen, etukappale on skootterikuosia ja haarakiilakappaleita tarvitaan kaksi. Nekin skootterikuosia näissä housuissa.
Tee pienet hakkimerkit haarakiilakappaleiden molempien päiden keskiosaan. Tee hakit myös etu- ja takakappaleen alareunan keskelle.
Ylemmässä kuvassa on ympyröity hakkimerkit. Ne tulisi kohdistaa tässä seuraavassa kohdassa.
Asettele kankaat seuraavassa järjestyksessä; haarakiila oikeapuoli ylöspäin - takakappale oikea puoli alaspäin - haarakiila oikea puoli alaspäin.
Alemmassa kuvassa kohdistetaan hakit.
Nuppineuloitetaan palat kiinni toisiinsa ja ommellaan reunaa pitkin. Itse ompelen saumat saumurilla, mutta hyvin pelkällä ompelukoneellakin pärjää. Valitse tällöin ompelukoneestasi joustava ommel.
Kun sauma on ommeltu, rullaa takakappale kohti saumaa.
Rullaamisen jälkeen ommellaan toinen haarakiilasauma. Etukappale haarakiilaan oikeatpuolet vastakkain. Alla oleva haarakiila nostetaan siis etu- ja takakappaleine yli.
Samalla tyylillä rullataan etukappale takakappaleen viereen. Kohdistetaan jälleen hakkimerkit haarakiilakappaleissa ja etukappaleessa. Nuppineulat ja sauman kiinni ompeleminen.
Kun sauma ommeltu, työ voidaan avata. Rullat vaan pois välistä ja auki. Työn pitäisi näyttää silloin tältä.
Nyt ommellaan sivusaumat kiinni, oikeatpuolet vastakkain.
Meillähän alkaa olla jo pikkuhousut :)
Aloitetaan kuminauhojen kiinnittäminen. Kumppareiden kiinnityksessä on monta tapaa. Tässä olen tehnyt ne aputikkauksella ja kaksoisneulalla. Kuminauhan voi kiinnittää myös esim, kolmipistesiksakilla oikealla tai nurjalle puolen. Ihan oman mielen mukaan. Joihinkin housuihin piilotan kuminauhan nurjalle puolen, värillisen ja koristeellisen nauhan saatan ommella ihan vaan oikeallepuolen suorilta.
Leikkaa kuminauhat lapsen mittojen mukaan. Reiden ympärille tuleva mitta voi olla saman mittainen kun mitä lapsen reiden ympärys on. Tässä kun ei tarvitse kiristystä lainkaan, kuminauha enempi pitää vain housut ryhdissä. Liian kireä kuminauha nivusissa ei ole kiva.
Vyötärölle tuleva kuminauha on itselläni vyötärönympärys - 2cm. Ei liian tiukka, mutta ei tipu päältäkään.
Tässä tyylissä siis aputikkaan kuminauhan ensin oikeatpuolet vastakkain. Myös jos kuminauhassa on pitsireunusta, niin aseta ylös tuleva reuna alaspäin.
Fiksuin tapa kuminauhan kiinnittämiseen on ommella kumppari ensin renkaaksi. Laittaa 1/4 merkit nauhaan sekä housuihin. Merkit kun kohdistaa, tulee kuminauhalle tasainen kiristys.
Itse ompelen kuminauhan näppituntumalla. Näitä kun on muutamat tehnyt, niin tulee se tuntuma, minkä verran nauhaa tarvitsee kiristää riittääkseen koko ympärykselle.
Pitkällä suoralla tikillä ompelen kumpparin saumanvarasta kiinni. Tällä tikkauksella ei ole väliä, vaikka käytössä ratkeentuisikin. Ja niin todennäköisesti tulee käymäänkin, kun kuminauha venyy, suora tikkaus ei.
Nyt meillä on tämän näköiset pöksyt. Kuten kuvasta näkyy, ei omanikaan ommel ole aina osunut kuminauhaan ja kankaaseen kerralla :D No sillä ei niin suurta merkitystä ole, kunhan kuminauha jotenkin kiinni pysyy tässä vaiheessa.
Käännetään ylemmän kuvan mukaisesti kuminauha ylöspäin ja saumanvaraa kumpparin päälle. Tässä vaiheessa koko ympäryksen voi kääntää valmiiksi ja nuppineuloittaa. Tai sitten kuten minä teen, käännän kangasta kumpparin päälle sitä mukaa kun kaksoisneulalla päältä tikkaan...
Tältä sitten valmis kiinnitetty kuminauha näyttäis.
Vielä merkkilappu taakse, jotta pieni pukija ei vahingossakaan pue pikkareita väärinpäin jalkaan....

VALMIS!
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Jälleen ompeluksia.
74cm bodyja Lilille kaappiin jemmaan.
Tilkkujen tuhoomisia jälleen pikkareiden muodossa. Näitähän ei koskaan voi olla liikaa.
Muutama tiskirätti aurinkojoustiksesta. Tää kangas on siitä huonoa, että se harmaantuu heti parin pesun jälkeen. Ei todellakaan kehtaa mitään vaatetta tehä. Pari vaippaa tästä aiemmin tein ja niissä huomasin tän ongelman. Kaappiin jäänyt kangas marinoitumaan, mutta pöytäluuttuunhan se on oikein mainio. Siinä ei värjääntymiset ja harmaantumiset haittaa :)
Näihin tuhosin ikean näckten-käsipyyhkeitä. Niitä meillä on nykyisellään keittiörätteinä käytetty. Nyt vaan sai pyyhkeet pirteämmän ilmeen.
Seuraavaksi ajattelin tehdä tutoriaalia pikkareihin. Sitä tuolla toisaalla odotellaankin. Noiden eilisten pikkareiden tekemisten aikana otin kuvia työvaiheista, ja kirjoittelen ohjetta paremmalla ajalla :)
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Bodyt
Lilille pari bodya kaappiin odottamaan. Kokoa 80cm. Ja käytän kankaat aina viimeistä tilkkua myöten hyödyksi, joten pikkareitahan niistä pienistä paloista saa kivasti väännettyä. Oikeen väriset langat ois enemmän kuin jees, näyttää aika huolimattomalta valkoisin langoin. Ne ei onneksi päällä näy, mutta jatkossa ei tarvi mennä sieltä mistä aita on matalin..
Kauheesti tullu viime aikoina postattua vaan ompelusaiheisiin liittyvää. Kun ei vaan oikein oo muutakaan!
Päivät on aika samaa rataa nykypäivänä. Herätään, ollaan, ulkoillaan, syödään, levätään, ulkoillaan, syödään, nukutaan. Ja huomenna taas sama.
No jos jotain, niin ainakin painoa on pudonnut. Tähän painonpudotus projektiin oon alkanut jo varmaan miljoona kertaa. Ja lopettanutkin yhtä monesti.
Viimeksi kun puntarilla kävin, näytti se -7kg. Ja aikaa 1,5kk. Nyt siis ollaan jo alle raskauden lähtöpainon. Jei! Raskauskiloja jäi vain 2kg tällä kertaa, eli siis -5kg 'normaali'painosta. Tosin viime mittauksestakin on aikaa jo pari viikkoa, joten en tiedä paljonko tällä hetkellä painoa on pudonnut. Meiän vaaka kun on rikki, ja oon hyväksikäyttänyt neuvolan vaakaa. Seuraava neuvola on vasta kuun lopulla, joten seuraava punnitus vasta silloin.
Painoa on pudonnut ihan tällä perusmenetelmällä, syö vähemmän & liiku enemmän. Käyn 2-3 kertaa iltaisin tässä meidän kotisalilla. Lähinnä teen crosstrainer ja kahvakuula treeniä. Kuntopyörällä poljen 10km.
Tuon lisäksi olen nyt päivittäin käynyt ihan luonnossakin pyöräilemässä, 8km/pv.
Syön ihan sitä normaalia ruokaa mitä aiemminkin. Tosin vaan vähemmän. On tähän mahtunut kyllä hampurilainenkin ja yks kebab annos väliin. Hups. Mut kunhan ei nyt käsistä lähde ja muistaa liikkua vähän enempi, ni pari kertaa anteeksi annettakoon :)
Loppukuusta sitten palataan tähän taas, kun tiedän uudet lukemat. Pitää kyllä sanoa, että jännittää nuo neuvolapäivät aina. Sillä tiedän, että tulen pettymään suuresti jos paino on nousuun lähtenyt. Mitään älytöntä tiputusta en odota, mutta kunhan pysyis sitten edes samassa. Mutta näistä sitten myöhemmin lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)