lauantai 31. maaliskuuta 2012

Tunnustus!



Kiitos Hillosipuli tästä tunnustuksesta!


Säännöt:

Kerro linkin kera blogissasi kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
Kirjoita seitsemän random-faktaa itsestäsi.
Lahjoita tämä sama award max. 15 muulle bloggaajalle/blogille.

Sitten niihin faktoihin:

1. Olen ikuinen laihduttaja. Juu-u, pari kertaa tullut uudenvuoden lupaukset tehtyä, niissä ei vaan olla pysytty.
2. Mulla on vauvakuume!
3. Olen lyhyt, 153cm. Olen kuitenkin sinut pituuteni kanssa.
4. Mun tekisi mieli baariin. Viimeksi olen ollut tuulettumassa 04.05.2011, nyt olis taas ulos menon aika. Jos vaan joskus sitä pääsis lähtemään...
5. Pelaan Action Quake 2. Viimeaikoina kyllä hieman vähemmän, ennen lapsia aktiivisemmin. Kyllä sitä vieläkin silloin tällöin tulee kentillä käytyä pyörähtämässä.
6. Haluaisin lastenkotiin töihin. Tai nuorisokotejako ne oikeasti on. Jokin mussa haluaisi nuoren ohjaajaksi.
7. Rakastan ruokaa.

Tunnuksen jaan seuraaville, Idalle & mamanille.



Ulkoasu uusiksi.

Alkoi se ruskea teemaväri jo kyllästyttää. Johan se samanlainen teema on ollut blogin alkuajoista asti.
Ruskea myös on hieman syksyinen ja tässä kesää odotellessa ei tosissaan voi katsoa syksyisiä värejä!
Tosin no, onko vaaleansininen kuitenkaan parempi ratkaisu. Vaaleansininen tuo talven mieleen. Eikä sitä kylmyyttäkään tahdo muistella.

Äh, värejähän ne vain on. Menköön nyt tämä sininen hetken, jos ei omalta tunnukkaan niin aina voi vaihtaa. Juu, vielä on vanhan teeman otsikkokuva. Vaihdan sen jahka tässä aikaseksi saan.

Hurjan nopeaa taas päivä kulunut. Lapset leikkii pikkusiskoni kanssa, joka tuli viikonlopun viettoon luoksemme. Mikko on pienillä päiväunilla kun nousi tänä aamuna lasten kanssa aamulla. Nuo kun tuppaa herätä jo kukon laulun aikoihin.
Nukkumisista puheenollen, Jade on taas nukkunut varmaan viikon verran tosi huonosti. Heräilee pitkin yötä huutamaan suoraa huutoa, ei suostu käydä nukkumaan ja haluaisi vaan nousta jo uniltan. Ja juu, kello on 03-04 joten ei todellakaan ole heräämässä.. Yhtenä yönä häntä ei saanut enää takaisin nukkumaan vaikka mitä teki, joten oli se herättävä klo 04. Laitoin teletappi dvd:n pyörimään ja parkkeerauduttiin sohvalle peittojen ja tyynyjen kanssa.
Eikä nuo sen aikaiset aamut ja yövalvomiset vaikuta sitten millään tapaa päiväunien pituuteen tai seuraavan yön pituuteen..
No, toivottavasti menee pian ohitse. Vihaan aikaisia aamuja.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tunnustus!

Suuret kiitokset Esmelle tästä tunnustuksesta.


Säännöt ovat seuraavanlaiset:

Laita siis tämä (ylläoleva maatuska) lätkä blogiisi ja täydennä seuraavat lauseet:

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...
- Kun lapset kertoo rakastavansa <3
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...
- Hmm.. Jotkut päivät on haasteita täynnä, joskus niitä ei ole lainkaan.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...
- Sanoo kiitos.
4. Kello 12 yöllä olen yleensä....
- Ellen unta hakemassa, niin tv:n tai tietokoneen äärellä.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä....
- Lasten kanssa herätään jo klo 6, joten klo 8 ollaan pukemassa, syömässä, katsomassa lastenohjelmia tai tekemässä jotain muuta.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että..
- Yleensä sanottavani sanon suoraan, mutta "minä rakastan sinua" -lausetta ei varmaan koskaan voi sanoa liikaa :)
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että..
- Kiitos.
8. Viimeksi kiroilin, kun....
- Kiroilen aika vähän, joskus joku voimasana pääsee vahingossa.. Millään muistu nyt, milloin viimeksi tälläistä olisi tapahtunut.
9. En ole koskaan osannut...
- Nauttia aikaisista aamuista. 
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on...
- Nauttia siitä hetkestä, hiljaisuudesta, hyvästä seurasta ja olla vaan tekemättä mitään ja olematta kenenkään pienen ihmisen palveluksessa.

Sitten laita viesti eteenpäin ainakin yhdelle hyvälle mammabloggaajalle, jonka uskot ehtivän vastata haasteeseen.

Petralle. Häntä ei voi kun vaan ihailla hyvästä äitiydestä nuoresta iästä huolimattaan.
Idalle. Uusperheen äidille, joka jaksaa kaikesta huolimatta eteenpäin.
Karolle. Kolmen tytön äidille. Kaksosarjen selviytymistarinoita lukien.

Kimppua ja Jimi 3v!

Hieman taas jäänyt kirjoittelut.
No näitä häähömpötyksiä on tullut mietittyä ja järjesteltyä taas vaihteeksi!
Tänää tuli se odotettu sähköposti, että hääpukuni on valmistunut ja lähetin mukaan lähteepi huomenna. Kuinka jännittävää!
Vielä kun se vaan olis oikeesti sopiva ja täydellinen. Ei millään malttais odottaa sen saapumista.

Ja ihana sulhoni on myös saanut kaksi kolmesta hänelle jääneistä tehtävistä. 1) Valokuvaaja (no okei, tätä pohdittiin yhdessä kaikista näkökulmista, mutta Mikko lopullisen kuvaajan järjesti) 2) Hääauto. Vielä uupuu viron reissu yhdessä bestmanin kanssa (mitähän siitäkin tulee!?). Alkoholitarjottavat tarjoaa viron maa.

Olen selaillut hääkimppuja myös paljon. Naimisiin.infossa oli ketju, jossa oli kuvina itse askarreltuja hääkimppuja. Jestas ne oli nättejä! Tästä poikikin ajatus, jos sitä tekisi kimpun itse... Myös miehen vieheen arkastelin.
Ebaysta tilasin silkkikukkia ja ajattelin yrittää niistä väkertää jotain. On myös kiva, että kimpusta jää ihan konkreettinen muisto häistä, eikä kukat kuihdu ja kuivu kasaan.



Näitä löytyis vaikka kuinka paljon. Hyvin paljon mahdollista, että mun kimpustani löytyy satiinikukkasta, helmikirjailua ja höyheniä.
Miehen viehe tällähetkellä näyttäis tältä

Tietty viehe muuttuu sitä mukaa, miltä kimppu tulee näyttämään. Jos kimppu koostuukin pelkästään höyhenistä ja helmistä, siltä tulee viehekkin näyttämään. Tuo viehe on tehty sen mukaan, kun tilasin silkkisiä ruusujakin kimppuun tulevaksi. Mutta saas nähdä mihin päädytään :)


Ps. Jimikin meni ja täytti 3 vuotta! Iso poika jo, vaikka vastahan se syntyi...

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Muutamia vuosia sitten..

Kaivelin eilen kaappeja ja löysin vanhat poit. Voi sitä muistelujen määrään mikä suorastaan tulvi kun nämä lelut käteeni otin.
Lapsille tein pienen esityksen, ei ne taidot ollut mihinkään kadonneet näiden kuluneiden vuosien aikana.

Tosiaan, poit ovat "pallot" joiden päässä liuhuu narut. Näitä pyörittelemällä saa tehty jos jonkinnäköistä kuviointia.

Silloin joskus tuli kesäisin oltua paljon puistoissa ja metsäbileissä. IIK! Nyt varmaan monen mielikuva musta sortui tuon paljastuksen myötä. Metsäbileet kun ei taida koskaan ollut oikein hyvässä valossa julkisuudessa. Mutta se siitä.
Eniten noiden poiden pyörittäminen kiinnostaisi taas. Jokin siinä vaan sykähdyttää.
Kerran olen saanut mahdollisuuden pyöritellä tulipoita. Arvatkaa vaan uskalsinko? En luottanut taitoihini siinä määrin, että tulen kanssa olisin lähtenyt leikkimään. Siinä olis voinu tukka palaa ja nopeasti.
Kauniin näköistä se on tulienkin kanssa, ei voi muuta sanoa.


Tulevana kesänä pitää varmaan muistaa leluja pitää mukana, jos innostuis taas omaksi (ja lastenkin) iloksi näitä pyörittelemään.
Fiilistely kuvia hmm.. viitisen vuotta sitten?
(Älkää välittäkö keskittyneistä ilmeista ja ulostulevista tisseistä. Ei tahtoinut tuossa pyörityksessä paikoillaan pysyä :D)



torstai 15. maaliskuuta 2012

Vielä lisää..

.. Tässä taas yksi kokeilu. Tän tyylinen kampauksena kiinnostaa, tykkään ja se on niin mua. Mun hiukset on vaan siitä huonot, ettei niissä kiharat kovin kauaa pysy. Kiharsin, tai yritin kihartaa, latvan ihan kunnolla mut eihän se pysyny edes sen aikaa, että olisi kerennyt lakkaa suihkauttaa.
Hääkampaukseen en tuota helmipantaa ole edes ajatellut laittaa. Kuvassa se vaan sattuu olemaan päässä.


Ja haa, eilen kävin postissa ja arvatkaas mitä näin tiskillä!?

Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, ostaakko vai eikö. Sormukset vielä kiiltelee, jota ei kuvaan saanut napatuksi.
Sormus tunnelmiin lopetettakoon, tässä vielä fiilistely kuva :)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Sulhasen sormus.

Tänään se saatiin. Sulhanen tykkää, morsian tykkää.

Materiaali: Titaani ja 14 karaatin keltakulta
Leveys: 6mm
Poikkileikkaus: flakka

Sormus ostettiin täältä.
Asiakaspalvelu oli nopeaa ja hyvää, en voi muuta kuin suositella :)

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Pari testausta.

Aiemmin pohdiskelin hääkampausta. Ensiksi olin ihan varma, että haluan hiukset auki. Sään ottaen huomioon, hiukset avoinna ei ehkä ole se paras vaihtoehto. Mitä aikaisempia kesiä katsoo, niin heinäkuussa voi hyvinkin olla +30 astetta lämmintä ja silloin ei kyllä tee mieli juhlia hiukset avoinna.

Kokeilin kotosalla paria hiukset kiinni kampausta.
Postissa on tulossa helmipinnejä, joita ajattelin sekaan ripotella. Hunnunkin olen ajatellut laittavani, viimeinen päätös hunnun suhteen tulee tehtyä vasta kun saan katsottua kokonaisuutta hääpuvun kanssa. Jälkimmäiseen kampaukseen hunnun saisi näppärästi kiinni, ensimmäiseen ei niin näppärästi.



keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Kutsut

Tälläset niistä nyt sitten tuli.



Kuten kuvista näkeekin, en ole askartelu ihmisiä. Hirveesti en osaa väkerrellä ja tuunailla, joten mennään sieltä mistä aita on matalin... :)

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Moi.

Tälläset tuli hääpäivän koruiksi. Vielä 4,5kk! Aikahan alkaa käymään vähiin ;)

Kutsukorttejakin oon jo väsäillyt, enää vain viimeistelyt ja niistäkin laitan kuvan tänne myöhemmin. Ei mitkään ihmeelliset kortit tullut, nätit ja yksinkertaiset :)

Lasten vaatetus on vielä yks iso kysymysmerkki. Tahtoisin heidän muistuttavan morsiusparia. Ongelmana on vaan ollut kun en löydä samantyylisiä vaatteita. Tai no, pukujahan pojille löytyy, mutta toisaalta en taas halua pukea Jimiä mustaan pukuun keskellä kesää. Ei varmastikkaan poika nauttis hellepäivästä puvussansa. Tai toivottavasti hellepäivästä! Ehkä tässä kohta jonkinlaisen ratkaisun löytää. Kunhan vaan taas alkaa nettiä surffailee ;)