Näytetään tekstit, joissa on tunniste painonpudotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste painonpudotus. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. lokakuuta 2013

Omia juttuja.

Kurkataanko välillä, että mitä meille kuuluu.
Blogi alkanut painottua paljolti Jadenan juttuihin, mutta välillä kerrottakoon kuulumisia myös Jadenan takaa.

Jaden kanssa meillä on täydet tutkimukset päällä. Muutama viikko on käyty psykologin juttusilla, epäilynä lievää autismia. Lähinnä adhd, aistiyliherkkyys. Jade käy myös Jorvissa tutkimuksissa koonsa vuoksi. Jade on liian iso ja sitä tutkitaan ettei sen takana olisi mitään syytä. Veritestit (sisältää keliakin, kilpparit mm.) oli puhtaat. Luuröntgenissä Jade on isänsä kanssa paraikaa. Näillä näppäimillä on lääkäriaikakin, joten ehkä kohta tiedetään enempi, löytyykö röntgenistä mitään.
3-vuotis neuvolassahan Jade oli ~102cm ja 17kg. Mitoiltaan ei ehkä kuulosta suurelta 3-vuotiaalta, mutta Jaden kasvutahti ei ole tasaantunut kuten tässä iässä pitäisi jo olla. Jade on vauvasta asti siis kasvanut kovaa tahtia. Jo vauvana käytiin pituuskontrolleissa, mutta ne lopetettiin neuvolan osalta 1v3kk ikään, pituuteen 86cm.

Yöt Jaden kanssa on edelleen yhtä hulinaa. Vuorokaudessa nukkuu n. 9h (josta päiväunia 1-2h). Yöllä herätyksiä on 3-6. Syynä ei mikään. Jade vaan herää kitisemään. Ei suoranaista itkua, vaan sellaista kiukkuista kitinää. Vaihdellen sitten rauhottuu. Joskus riittää pelkkä peittely uudestaan sänkyyn, joskus taas se peittely nostaa kamalan raivon päälle. Silloin siinä sitten mietitään silmät sikkurassa, että mikä nyt tepsis.
Neuvolahan tosiaan on edelleen sitä mieltä, että kuuluu ikään. Hittovie, tätä se on ollu koko Jaden pienen iän, niin ei tosiaan mene enää minkään ikäkauden piikkiin. Ottaen huomioon kuitenkin Jaden päiväkäytöksen ja yökäytöksen, niin voin sanoa, että tämä ei ole normaalia.
Vaikka lapsia ei saisi verrata (jokainen on oma yksilönsä) niin verrattuna Jimiin Jade on täysin epänormaali. Jos näin voi nätisti sanoa.

Jaden päivät on myös yhtä hulinaa. Keskittymisen kanssa on ongelmia, sekin on jo huomattu ajat sitten. Kuitenkin, kun Jade jaksoi neuvolassa värittää prinsessakuvia, niin eihän tällä tytöllä nyt mitään keskittymishäiriötä ole!
Haluisin vaan, että nämä sanojat tulisi katsomaan päivää Jaden kanssa. Kaikki alkaa aamusta, kun noustaan klo 5-5.30 itku silmässä. Kitisten käydään pissalla. Kun pissan jälkeen pitäisi nostaa housut ylös, ja ne jostain syystä onkin rullautuneet rullaksi (eiks kaikilla tytöillä joskus niin käy :D) niin nousee meteli. Ja tässä ei syynä ole se, että Jade ei itse saisi nostettua alushousujaan ylös, vaan Jade raivostuu sen vuoksi, kun tapahtui jotain odottamatonta. Jade kuvittelee nostavansa housut ylös tuosta noin vaan, muta kun ne ei noussetkaan heti vaan tuli mutkia matkaan, niin sitä Jade ei osaa käsitellä. Yllättäviä odottamattomia tapahtumia. Niihin Jade reagoi voimakkaasti.
Kuten myös taannoin tässä käytiin hampurilaispaikassa. Jaden hampurilaisesta liikkui sämpylät paikoiltaan, kun Jade oli sitä syömässä. Se sai Jadessa aikaan voimakkaan reaktion. Jade alkoi itkemään hysteerisesti. Mikko siinä koitti rauhoitella, että ei tässä mitään hätää ole. Senkun laitetaan sämpylä takas paikalleen ja jatketaan syömistä.
Hetken se rauhottelu otti, ennenkun Jade pääsi asian yli ja pystyi jatkaa syömistään. Pieniä asioita, mutta näiden kanssa kun taistelee päivässä sen 12h, vuoden jokaisena päivänä, niin kyllä se alkaa arkeen vaikuttaa.

Ja mitä keskittymiseen tulee, niin vaikke niin supervilkas tapaus tuo ole, niin keskittyminen herpaantuu helposti. Ei me odoteta 3-vuotiaalta, että sen pitäisi jaksaa keskittyä asiaan kun asiaan hartaasti ja pitkään. Ei todellakaan. Kyseessä on vain ihan normaaleita arkisia asioita, kuten esim. syöminen. Jade ei pysty istumaan ruokapöydässä ja syödä meidän kanssa. Jaen ruokailu on sitä, että hän ottaa haarukallisen ruokaa - nousee pöydästä - käy vähän kattomassa välissä mitähän telkarista tulis, tai onko kaikki nuket vielä nukkumassa, tai mitä millonkin - tulee takaisin pöytään, ottaa toisen haarukallisen - ja taas poistutaan pöydästä. Sama jatkuu.
Ollaan tehty selväksi, että pöydässä istutaan ruokailun ajan. Ja kun enää ei ruoka maistu, pöydästä saa nousta. No juu, kyllä tuo välillä sentään pöydässä sitten pysyy sen uhalla, että ruokalautanen nousee muuten pöydästä samaan aikaan. Tosin sitten Jade venkoilee tuolillaan. Pyöritään ja hyöritään, välillä vähän makoillaan tuolin päällä tai tuolin alla, tiputaan tuolilta kun hyöritään niin paljon jne.
3-vuotiaan pitää pystyä pysyä pöydän ääressä syömisen ajan. Ihan ilman niitä temppuiluja tuolilla tai pöydästä pois ravaamisia.
Tässä yksi esimerkki keskittymisen puutteesta. Mutta kun Jade kuitenkin niin nätisti jaksoi piirtää, niin eihän siinä keskittymisessä sitten mitään vikaa todettu olevan.


Siinä lyhyesti (:D) Jadesta. Ja mitä tähän pienempään tyttäreen tulee, hänestä taas käymme kontrolleissa koska on liian pieni. 3kk-5kk neuvolapunnituksien välillä ei oikein kasvua ole tapahtunut, joten toistaiseksi vielä seurantaa mihin suuntaan kehittyy. 4kk-5kk välillä pituutta oli tullut 0cm ja painoa vain 5g, joten alaspäin menossa koko ajan. Nyt Lilian on 65,5cm ja 6,1kg. Pieni viisi kuukautinen.
Lilian on toistaiseksi ollut pelkällä rintamaidolla (eikä kyseessä ole maidon riittämättömyys, sitä kyllä riittää). Olen koittanut antaa pieniä makuannoksia kiinteää ruokaa, mutta ei tuo vielä oikein tajua sitä syömistä ja nielemistä. Ruuat löytyy kaikki rinnuksilta, eikä sieltä mistä pitäisi. Harjotteluahan se vaatii, mutta ei kiinteistä ruuista tosiaan mitään apua ole kasvun suhteen, kun niistä saatu energia tulee olee aikalailla 0kcal, ennenkun kiinteä ruoka tulee olemaan se pääasiallinen ravinto vauvalle. No, seuraillen ja katsellen mitä tapahtuu..
Vauvasta ei kyllä ulkoisesti näe, että kärsisi "energiavajeesta". On niin iloinen ja energinen tapaus. Ei itke turhia, nukkuu yönsä hyvin, leikkii ja nauraa, kovaa vauhtia yrittää opetella liikkumaan. Tavallinen vauva.


Ja Jimi, meidän ihana isoveli.
Jimillä kaikki onneksi hyvin. Alkaa pojassakin kyllä huomata, että huomioo kaipaa enemmän kun mitä tällähetkellä valitettavasti saa. Niinpä ollaankin suunniteltu Jimille omaa päivää. Pääsee iskän kanssa leffaan ja tekemään juttuja, mitä itse haluaa. Yksi kokonainen päivä vain Jimille. Tytöt ei tähän pääse osallistumaan. Täyshuomio Jimiin.
Jimi on alkanut huomiota hakemaan erinäisillä pikkutempuillaan. Härnäilee pienempiään, uhmailee vanhempia. Osa on tietty ikään kuuluvaakin, mutta huomaan käytöksessä myös sen pienen pojan joka kaipaa vaan keskittymistä häneen itseensä.
Viimepäivinä päivät on kuluneet lääkäreissä ramppailuun, kerhokuskaamiset ja muut, niin se pojan yksilöllinen huomio on jäänyt. Tätäkin aletaan työstää enempi.
Jimi on kyllä muutenkin enempi sellanen itsekseen viihtyvä tapaus. Rauhallinen ja viihtyy huoneessaan yksinään lukemassa kirjoja, rakentelemassa pikkulegoja tms. Jimin oma luonne on siis osittain auttanut kuitenkin, että tilanne ei hänen kanssaan ole "käsistä riistäytynyt" vähäisen huomion takia.

Ja mitä itseeni tulee.
Kolme päivää sitten sukuamme kohtasi suru-uutinen. Isoisäni, äitini isä menehtyi. Hautajaiset pidetään kotiseudullani, ja tässä saa aikaa kulumaan myös nyt käytännön järjestelyihin niin siellä päässä kuin täällä päässäkin. Itse kun olemme autottomia, niin ei koko perhe päästä paikan päälle. Lähden vain Lilianin kanssa kimppakyydillä kotipuoleen.

Meillä ei tapana ole pukea vauvaa tummiin vaatteisiin, joten tässä on paikka myös ommella Lilianille uutta vaatetta. Piti se jo heti eilen testata mekkobodyn kaavoitusta. Ihme ja kyllä, homma onnistui heti ekalla yrittämällä!



En vaan tiedä, pitäisikö hihat jättää tuollaisiksi 3/4 osa hihoiksi, vai täysmittaset hihat.. Resori ainakin tulee olemaan pitkä.
Väritykseltään mekkoon tulee mustaa trikoota, resorit ja kanttaukset tulee olemaan valkoiset. Bodyn eteen teen myös nappilistan. Sitäkin pohdiskelin, tekisikö ihan vain kahden napin listan, vai neljän jopa viiden, jolloin nappilista ulottuisi tuohon poikkileikkaukseen asti.

Ja vähän kuitenkin Jadenan asioita lopuksi.. Ihan huikeeta! En uskonut ihan tälläiseen rysäykseen näin alkuvaiheilla, mutta tekemistä riittää! Ja siitä kuuluu suuren suuri kiitos asiakkaille - ilman teitä, ei olisi Jadenaakaan!
Kaiken tämän keskellä aikaa riittää myös onneksi tähän rakkaaseen harrastukseenkin. Jimi ja Jade käyvät 2x/vko kerhossa, vauva nukkuu kivasti päikkäreitä, joten siinä on pari tuntia aikaa ommella. Vauva on myös iltakukkuja, joten aika myöhään pystyy ompelemaan, ilman että se häiritsee kenenkään nukkumisia (koneet on makkarissa..). Mikko viihdyttelee Liliä iltaisin ja itse ompelen. Viikonloppuisin Mikko käy tekemässä myös yhden ulkoilureissun lasten kanssa keskenään, jolloin itselläni on aikaa tehdä Jadenan juttuja.

Kaikki aika on mennyt nyt lapsiin ja Jadenaan, niin on tuo painonpudotusprojekti vähän jäissä.
Sen voin sanoa, että paino ei ole päässyt nousemaan (eikä pääsekkään!), mutta laskuakaan ei ole tapahtunut. Enpä ole kyllä salillakaan käynyt, ja syöminen ollut vähän mitä sattuu, niin en sitä pudotusta odotakkaan.
Kunhan tästä kaikesta pöly laskeutuu, niin alkaa painonpudotusprojekti taas pyörimään.

Tässä näin lyhyesti vähän, mitä tänne kuuluu. Edelleen eteenpäin mennään ja näillä jatketaan! Lilian heräskin sopivasti päikkäreiltä ja aletaan valmistautuu kohta Jimin hakemista kerhosta. Jännäillään ja odotellaan myös Mikon soittoa Jorvista, miten röntgenissä kävi...

Klo 20:10
Ei ihmeempiä. Röntgen näytti hyvältä, verikokeetkin kaikki tosiaan olleet ihan puhtaita, joten mitään syytä kasvulle ei ole.
Pituusennustetta muutettiin kuitenkin, 160cm -> 175cm. Meidän molempien vanhempien suku on aika kääpiömallia, saadaan sitten suvun koripalloilija.
Jos kuitenkin Jadelle alkaa ilmaantumaan murrosiän merkkejä ennen kahdeksan vuoden ikää, tutkitaan asiat uusiksi. Tällä hetkellä kuitenkin kaikki näytti kuten pitääkin ja tytön annetaan kasvaa ihan omaa kiivasta tahtiaan.

torstai 8. elokuuta 2013

Pulia ja miinusta

Tänään kävin taas vaa'alla. Vähäsen tullut miinusta jälleen.
Siitä päivitin lisää tuonne painonpudotus sivulle. Huomaa, että pudotus tahti on nyt hidastunut. Ylimääräiset nesteet karistettu ja nyt taitaa alkaa todenteolla se läskin sulattaminen.
Pitää vissiin alkaa tekee enemmän työtä pudotuksen suhteen. Hiljaa hyvä tulee vai miten se meni...?

Posti toi tänää myös paketin! Muutama metri pul-kangasta. Näistä tulee varastovalmiita tasku- sekä yövaippoja. Kankaita on vain metri per väri/kuosi. Joten tilausvaippoihin asti ei kangasta taida riittää. Yhdestä väristä saa siis n. 6 vaippaa. Riippuu minkä kokoisia tekee. S-kokoon menee luonnollisesti vähemmän kangasta kuin L-kokoon.
Jos jollain tietyllä kuosilla on suurempaa kysyntää, niin sitä ajattelin sitten ostaa tilaustuote kuosiksi. Vielä ei ihan varallisuudet riitä kankaita ostamaan kymmenittäin metreittäin kaappiin seisomaan :D Toivon mukaan kuitenkin siihenkin päästäisi, että tilaustuotteille olisi suuri kuosivalikoima. Siihen pyritään, mutta se ottaa hieman aikaa.


maanantai 29. heinäkuuta 2013

-2kg.

Nousin äsken vaa'alle. Luku on jälleen pienentynyt.

Tämä viikko on ollut aika laiskan puoleinen. Salilla olen käynyt vain kolme kertaa. Treenit on olleet aika vaisuja. Ei vaan ole lähtenyt itsestä tarpeeksi irti.
Eilen tilattiin kotiin pizzaakin. Perjantaina ostin saunajuotavaksi 1,5l spritea. Jätskitkin ollaan lähisiwasta haettu nyt muutaman iltana.. Ihan ranttaliksi mennyt syömisten osalta siis.
Uusi viikko ja uudet kujeet.

Aikaa menee nykyisin kyllä tosi paljon noihin ompelusjuttuihin. Kaikki hetket kun on vaan mahdollista, menee ompelukoneen äärellä. Varastoa pitää kartuttaa, eikä ne tuotteet itsestäänkään valmistu.
Suuren suuria kangastilauksiakin olen tehnyt, en jaksa odottaa niiden kotiutumista!
Sitten joutuu ehkä vähän vilauttelemaan, että mitäs sitä onkaan luvassa.. ;)
Lähinnä vaippajuttujahan niistä tulee. Näistä sitten myöhemmin taas!


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Tavoite nro 1 saavutettu!

Juhuu!

Aamulla nousin vaa'alle ja kyllä. 79,9kg. Alle 80kg päästy ja siinä tuli ensimmäinen välietappi saavutetuksi.
Vaikka sunnuntaina en käynyt edes salilla. Ja söinkin ihan hirmuisesti. Vietettiin nimittäin ensimmäistä hääpäivää ja siihen sisältyi mm. mutakakkua ja vaniljajätelöä. Taivaallista!
Maanantaina palasin kyllä takaisin ruotuun, sokerit pois ja salille mars!

Ompelukone on laulanut myös tiuhaan. Aina kun tilaisuus tulee, tulee ommeltua sauma sieltä ja sauma täältä.
Kuten aiemmin kerroinkin hiukan, alkaa tuotteita pian ilmestyä oman tuotenimen alta. Ensin varaston kerryttämistä tarpeeksi.

Lilianille tuli eilen täyteen huikeat kolme kuukautta. Ajatella kuinka nopeasti aika meneekään.
Vauva on jo ihan ihmislapsen oloinen, ei vastasyntynyt enää. Lili nauraa ja juttelee, pyrkii istumaan ja koittaa kääntyä. Kasvaa ihan liian nopeasti!
Yöt nukkuu edelleen hyvin, 00-11 suunnilleen. Syöttöjä tuossa välissä ~3. Päivisin Lili ei sitten nukukkaan kun ihan pieniä torkkuja silloin tällöin. Mutta se sopii minulle paremmin kuin hyvin. Mieluummin sitä yöllä nukkuukin, päivisin kun ei lepotaukoja kerkeisi ottaa edes.

Tuli tässä Mikon kanssa eilen mieleen, että ne britax b-dualit jotka hankittiin, niin niitä ei ole edes käytetty. Jaden kanssa ennen Lilin syntymää käytiin kaupassa niillä niiden ollessa yksittäisrattaat. Siinä niiden rattaiden käyttö onkin ollut.
Jade päättikin rattaista luopua ihan ykskaks Lilin syntymän jälkeen. Joten tuplille ei ollutkaan tarvetta, vaikka alkuun niin luultin. Jade kun ei siihen mennessä ollut suostunut kävellä yhtään pidempiä matkoja. Nyt ne matkat taittuu ihan tuosta noin vaan..
Koitin etsiä kuitteja ja lippusia ja lappusia vaunujen ostosta, mutta arvatkaa. En löytäny! Hitsi.
Vaunut myydä pitäisi mutta millä todistaa vaunujen ostoajankohdan. Takuutakin kuitenkin on jäljellä ja vaunut on ihan uudet. Käyttöohjekkin olisi tietty suotavaa saada kärryjen mukana myydyksi. Jonnekkin liian hyvään jemmaan ne säilönyt.
Mut vink vink, jos jollain tarvetta uusille b-dualeille blue atoll värinä, niin täältä löytyy! Runko 2012, musta ja uudemman malliset renkaat.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Painonpudotus projekti.

Kuten huomata saattaa, tein painonpudotukselle ihan oman sivun.
Julkisesti karmeat luvut. Ehkä se auttaa motivoimaan enemmän ja pysymään päätöksessä.
Julkinen itsensä nolaus on aina noloa, joten sitähän en tahdo ;) Kun luvut on julkaistu, niiden on parempi vaan tippua!

Pituutta minulla on vaivaiset 155cm, joten painoa on paljon. Ihan liikaa.
Toistaiseksi on ihan hyvä vire vielä tähän hommaan. Painoa kun on pudonnut eikä liikunnasta ole tullut vielä mitään pakkopullaa, niin hyvin jaksaa. Nälkääkään en ole nähnyt.

Olen unohtanut täysin mitata itseni mittanauhalla, jotta pienentymistä näkisi myös senteissä. Höh!
Ainakin sen olen huomannut, että rintaliivejä on joutunut ostaa pienempinä. Aiemmin kokona oli 85J. Sen jälkeen 80I ja nyt viimesimmät liivit 75J. Ympärys pienentyny siis kahdella, kuppi yhdellä.
Peili ei vielä näytä painonpudotusta, mutta toivottavasti pian.

Painonpudotus sivua päivittelen epäsäännöllisesti. Mitään tiettyä punnituspäivää en pidä, punnaan itseni sillon kuin siltä tuntuu.
Aikatavoitettakaan ei ole. Painoa pudotkoon omaan tahtiinsa, kunhan ei vaan nousu suuntaan enää mene.
Välitavoitteita tietenkin pitää olla, ja ensimmäinen se on ollut minulla alle 80kg. Kohta ollaan jo ensimmäinen tavoite saavutettu ja ensimmäinen kymppi pudotettu!
Toinen tavoite on 74,9kg. Kolmas 69,9kg. Neljäs 64,9kg ja lopputavoitteeni on 60kg.
Se missä ajassa tuonne kuuteenkymppiin tippuu, se jääköön nähtäväksi. Kunhan sinne jossain vaiheessa päästään, ilman yhtäkään painon nousua!


tiistai 2. heinäkuuta 2013

Bodyt




Lilille pari bodya kaappiin odottamaan. Kokoa 80cm. Ja käytän kankaat aina viimeistä tilkkua myöten hyödyksi, joten pikkareitahan niistä pienistä paloista saa kivasti väännettyä. Oikeen väriset langat ois enemmän kuin jees, näyttää aika huolimattomalta valkoisin langoin. Ne ei onneksi päällä näy, mutta jatkossa ei tarvi mennä sieltä mistä aita on matalin..

Kauheesti tullu viime aikoina postattua vaan ompelusaiheisiin liittyvää. Kun ei vaan oikein oo muutakaan!
Päivät on aika samaa rataa nykypäivänä. Herätään, ollaan, ulkoillaan, syödään, levätään, ulkoillaan, syödään, nukutaan. Ja huomenna taas sama.

No jos jotain, niin ainakin painoa on pudonnut. Tähän painonpudotus projektiin oon alkanut jo varmaan miljoona kertaa. Ja lopettanutkin yhtä monesti.
Viimeksi kun puntarilla kävin, näytti se -7kg. Ja aikaa 1,5kk. Nyt siis ollaan jo alle raskauden lähtöpainon. Jei! Raskauskiloja jäi vain 2kg tällä kertaa, eli siis -5kg 'normaali'painosta. Tosin viime mittauksestakin on aikaa jo pari viikkoa, joten en tiedä paljonko tällä hetkellä painoa on pudonnut. Meiän vaaka kun on rikki, ja oon hyväksikäyttänyt neuvolan vaakaa. Seuraava neuvola on vasta kuun lopulla, joten seuraava punnitus vasta silloin.
Painoa on pudonnut ihan tällä perusmenetelmällä, syö vähemmän & liiku enemmän. Käyn 2-3 kertaa iltaisin tässä meidän kotisalilla. Lähinnä teen crosstrainer ja kahvakuula treeniä. Kuntopyörällä poljen 10km.
Tuon lisäksi olen nyt päivittäin käynyt ihan luonnossakin pyöräilemässä, 8km/pv.
Syön ihan sitä normaalia ruokaa mitä aiemminkin. Tosin vaan vähemmän. On tähän mahtunut kyllä hampurilainenkin ja yks kebab annos väliin. Hups. Mut kunhan ei nyt käsistä lähde ja muistaa liikkua vähän enempi, ni pari kertaa anteeksi annettakoon :)
Loppukuusta sitten palataan tähän taas, kun tiedän uudet lukemat. Pitää kyllä sanoa, että jännittää nuo neuvolapäivät aina. Sillä tiedän, että tulen pettymään suuresti jos paino on nousuun lähtenyt. Mitään älytöntä tiputusta en odota, mutta kunhan pysyis sitten edes samassa. Mutta näistä sitten myöhemmin lisää.