keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulupäivää..

.. Ja paita esittelyä.
Nämä tein jo ennen aattoa, esittelyyn tännekkin puolen.

Aattoillan vaatetusta. Pitihän nyt sitä itsekkin pukeutua vähän jouluisammin, lapsitonttujen kanssa. Tän pitsisydän trikoon kun näin, ei tarvinut kahta kertaa miettiä mihin tarkoitukseen. Hyvin jouluisa, mutta sopii käytettäväksi joulun jälkeenkin kivasti.

Tästä nyt noh. Ajatuksena päässä oli ihan kiva. Hempeetä koiratrikoota ja pitsivetoketjua ruseteilla. Toteutus ei ihan kohdannut ajatuksen kanssa, sillä tää muistuttaa mun mielestä enempi yöpaitaa kun trikoomekkoa :D Ehkä tosiaan hyvään käyttöön öisin peiton alle.

Jouluaatto oli ja meni.
Kotona vietettiin lähimpien seurassa. Syötiin hyvää ruokaa ja tottakai niitä lahjojakin availtiin. Voi sitä lasten riemua, mitä nää jouluaatot tuottaa! On se silti vaan aina yhtä väsyttävää vanhemmillekkin, vaikka joulun pitäisi olla rauhottumisen ja rauhan aikaa. Hirveetä stressiä se on ja kellon kyttäämistä kinkun paiston merkeissä! Yhtä häslinkiä aattoaamut, että saa ruuat pöytään ajallaan ja lapsetkin tulis hoidetuksi ja koti siivotuksi. Sitten menee muutama tunti, ja talo näyttääkin jo siltä, kun täällä ois koskaan siivottukkaan. Keittiössä odottaa kauhea tiskivuori ja ruuatkin pitäis ahtaa jääkaappiin jotenkin päin. Lapset riekkuu puolille öin uusien lelujen kanssa ja alkaa käymään ylikierroksilla. Se sitten siitä rauhottumisesta. Mutta aina vaan niin yhtä mukavaa!
Onneksi sentään nää joulupäivän pyhät menee rauhallisemmin. Ruuat on tehty jo edellispäivänä valmiiksi ja ei tänne vieraitakaan enää tule, tarvi stressata tätä krääsän määrää lattioilla! Nyt sitä vasta rauhotutaankin, lapset olleet sängyissä jo hyvän tovin ja itse avaan läppärin ja konvehtirasian....

Hyvää joulua!

maanantai 16. joulukuuta 2013

Par Paitaa.

Ja ihan vaan itselleni.
Kivaa vaihteluompelusta vaippojen ja lastenvaatteiden rinnalla. Nyt alkaa olla se oman kropan kaavakin muokkaantunut. Kyllähän se vaati hommaa ja koe ompeluksia monta, mutta vaivan arvoinen!

Puuvilla trikoosta alaspäin levenevä tunika. Kangasta ei pituudelta riittänyt ihan täysmittaisiin hihoihin, joutu loppupätkän korvata resorilla. Ihan kivasti toimii trikootunikassakin massiiviset hihat.

Tässä se kangas, joka aikanaan mut innostikin ompelemaan itselleni. Kun kankaan näin, tiesin heti, että siitä tulee mulle hupparimainen paita. Suin päin en todellakaan uskaltanut kangasta lähtee leikkelee, siksi kaavakokeiluja ja testailuja tuli tehtyä monta. Onneksi! Niistä ihan ekoista paita ompeluksista kun ei tullut mitään...
Helma tässä suorempi kuin trikootunikassa. Hihoissa myös pidemmät resorit ja iiiihana jättikaulus! Tässäkin kauluksen saa avattua neppareilla. Kaulus siis sama kuin aiemmin nähdyssä tunikassa (Tämä tunika). Tässä käytetty vaahterasade joustofrotee on vain jämäkämpää kun aiemmin käyttämäni kangas, joten kaulus pysyy nätisti pystyssä juuri niinkuin pitääkin.

On sitä tullut ommeltua paljonpaljon muutakin. Jadenalla vaippatehdas ihan täysiä käynnissä vielä jouluun asti ja postipojan mukaan lähtee päivittäin paketteja kuljetettavaksi.
Lähipiiri saa tänä jouluna myös paljon pehmeitä paketteja joulupukilta. Työntäytteisiä päiviä siis.

Ihanaa joulun odotusta!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Ajankohtaista! 7.12.

Pientä uutiskirjettä Jadenalta tähän väliin.

Jadena alkoi virallisesti pyöriä heinäkuussa 2013. Nämä loppuvuoden viisi kuukautta on ollut ihan huikeita! Ihania vaippoja, ihania asiakkaita, ihanaa hommaa!
Suurin kiitos kuuluu siis teille, vaippapeppujen äideille ja blogin lukijoille. Ilman teitä ei Jadenalla olisi ollut näin lennokasta alkua kuin mitä se nyt oli.

Ja sitten niihin tulevaisuuden uutisiin.
Verkkokaupan varasto ei nyt täydenny ennen ensi vuoden alkupuolta. Varastoa tyhjennetään tehokkaasti, jotta saamme tilaa uusille jutuille. Uusia kuoseja on siis odotettavissa silloin vasta.
Myös alvababyjen jälleenmyynti lopetetaan kokonaan ja loppuvarasto on nyt -25%. (8,00e -> 6,00e).

1.1.2014 tulee myös uusi hinnasto. Ystävämme Itella nostaa omia hintojaan, joten toimituskulut nousevat kirjelähetyksissä. 2,00e toimitus -> 2,50e. Tähän mahtuu kaikki alle 250g lähetykset. 1-3 taskuvaippaa, 1-2 tuplis imua yms.. 4,00e toimitus -> 4,50e. Tämä sitten yli 250g kirjelähetyksille.
Pakettilähetyksissä emme jatkossa enää Itellaa tue, vaan siirrymme SmartPost lähetyksiin. Jatkossa kaikki isommat lähetykset ovat max 6,90e. SmartPostin kampanja-aikoina noudatamme kampanja hinnastoa.
Yritämme saada verkkokauppaan toimivaksi myös postikulujen automaattisen näyttämisen tilauksen yhteydessä. Tämäkin työn alla siis :)

Myös vaippahinnasto kokee pientä muutosta. 1e/taskuvaippa, 1,5e/univaippa/aio. Muut tuotehinnat pysyvät ennallaan.

Oikein lämmintä joulun odotusta!


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jotain itselle.

No ihan ok.
Muutaman kirjan ja lehden kaavojen kokeilun jälkeen tämä kaava sai arvosanaksi ihan ok.
Jotain muutoksia pitää vielä tehdä, mutta onpahan ainakin pohja kaavalle.
Ja kyseessähän on tunika itselleni. Kaavana uusimman ottobren naistenlehden Autumn Mood.

Joustofroteinen, pirteän värinen, jättikaulus tunika. Sivusaumat rypytetty kokonaan ja hihoissa pitkät resorit.

Yritä nyt sitten kuvata itseäsi...
Tässä näkyy kuitenkin joitain virheitä. Kainalo ihan liian alhaalla ja kokoa pienempikin voisi olla istuvampi. No, kokeilujen kauttahan se the täydellinen kaava syntyy.