.. Ja paita esittelyä.
Nämä tein jo ennen aattoa, esittelyyn tännekkin puolen.
Aattoillan vaatetusta. Pitihän nyt sitä itsekkin pukeutua vähän jouluisammin, lapsitonttujen kanssa. Tän pitsisydän trikoon kun näin, ei tarvinut kahta kertaa miettiä mihin tarkoitukseen. Hyvin jouluisa, mutta sopii käytettäväksi joulun jälkeenkin kivasti.
Tästä nyt noh. Ajatuksena päässä oli ihan kiva. Hempeetä koiratrikoota ja pitsivetoketjua ruseteilla. Toteutus ei ihan kohdannut ajatuksen kanssa, sillä tää muistuttaa mun mielestä enempi yöpaitaa kun trikoomekkoa :D Ehkä tosiaan hyvään käyttöön öisin peiton alle.
Jouluaatto oli ja meni.
Kotona vietettiin lähimpien seurassa. Syötiin hyvää ruokaa ja tottakai niitä lahjojakin availtiin. Voi sitä lasten riemua, mitä nää jouluaatot tuottaa! On se silti vaan aina yhtä väsyttävää vanhemmillekkin, vaikka joulun pitäisi olla rauhottumisen ja rauhan aikaa. Hirveetä stressiä se on ja kellon kyttäämistä kinkun paiston merkeissä! Yhtä häslinkiä aattoaamut, että saa ruuat pöytään ajallaan ja lapsetkin tulis hoidetuksi ja koti siivotuksi. Sitten menee muutama tunti, ja talo näyttääkin jo siltä, kun täällä ois koskaan siivottukkaan. Keittiössä odottaa kauhea tiskivuori ja ruuatkin pitäis ahtaa jääkaappiin jotenkin päin. Lapset riekkuu puolille öin uusien lelujen kanssa ja alkaa käymään ylikierroksilla. Se sitten siitä rauhottumisesta. Mutta aina vaan niin yhtä mukavaa!
Onneksi sentään nää joulupäivän pyhät menee rauhallisemmin. Ruuat on tehty jo edellispäivänä valmiiksi ja ei tänne vieraitakaan enää tule, tarvi stressata tätä krääsän määrää lattioilla! Nyt sitä vasta rauhotutaankin, lapset olleet sängyissä jo hyvän tovin ja itse avaan läppärin ja konvehtirasian....
Hyvää joulua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti