sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Jadena AIO

Uusin tulokas tuoteperheeseen on Jadena AIO!
Tämä vaippa on tuhti. Imukerroksia vaippaan kertyy coolmax pintaisella 10 ja bambujoustis pintaisella 11.
Vaippa on tehty samalla periaatteella kuin Jimi Univaippa. Jadena AIO soveltuu siis päikkärivaipaksi vallan mainiosti! Tai pidemmän vaihtovälin vaipaksi reissulle, isopissaiselle päivävaipaksi...

Ulkopinta vaipassa on siis pulia. Käytämme vaipoissamme Br-pulia tai 1mil pulia. Vaipassa on kauttaaltaan tukikangas kerros. Siivekkeissä sekä etupaneelissa on vielä vahvistukset. Vahvistukset pitävät vaipan ryhdissä, sekä varsinkin neppejä tukee vielä paremmin. Ohut pul ja coolmax/bambujoustofrotee ei näin ollen repeile nepin alla, kun välissä on tukea tarpeeksi.

Täyttöaukon suulla on kuminauhat kujissa. Kokolappu löytyy myös täältä.
Imut sujahtavat taskusta sisään. Näin mahdollistamme sen, että vanhemman halutessa vaipasta saa joko märkä- tai kuivapintaisen. Imut kun ei tule lapsen pyllyä vasten.

Imut koostuvat vanhalla tutulla tavalla. Kaksin kerroin taitettava kaitale, johon väliin tulee nepillä kiinnittyvä tiima. Imukerroksia kussakin osassa on kolme, yhteensä siis yhdeksän. Bambujoustofrotee päälliset ja alla bambuhamppufleeceä.


Kuten muissakin vaipoissamme, myös Jadena AIOssa kuminauhat ovat jalanteissä kujissa. Kiinnitys on joko nepein tai tarralla. Lisäsäätö nepit/-tarrat on myös mahdollista valita.
AIOn imua saa säädettyä myös pojalle sopivammaksi. Päällimmäisen kaitaleen voi taittaa kaksin kerroin eteen, jolloin pojalle saa imua enempi sinne minne sitä kaivataan. Kriittiseen kohtaan saa taiteltuna imua siis 12 kerrosta! Huomioon otettuna tukikerros sekä sisäpinta, saa kriittiseen kohtaan imua 13-14 kerrosta. Tällä nukkuu yö- tai päiväunet ilman märkää sänkyä.

2 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköisiä vaippoja!!
    Vähän lisäkysymyksiä sinulle (aloitin viestiketjun tuolla oe-ryhmässä): Mihinkä työvaiheisiin käytät saumuria tehdessäsi vaippoja? Vinkki miten noista lahkeista saa sellaiset ettei kosteus tule vaatteeseen sisäpinnan kastuessa (minun tekemissä vaipoissa väkisinkin tulee sisus vähän esille lahkeesta jolloin tietysti vaatekin kastuu kun sisus kastuu). Käytätkö omaa kaavaa?
    Mukavaa päivänjatkoa! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Saumuria käytän täyttöaukon suun huolitteluun, sekä päällis- että ulkopinnan yhteen kiinnittämiseen (op:t vastakkain, reunan saumuroin).
      Sisäpinnan saa parhaiten pysymään kurissa, kun ompelee kuminauhan pulin puolelle saumanvaraan. Itse jätän kumpparit kujaan, ihan vaan ajatellen jos niitä tarvitsee joskus alkaa vaihtaa, niin ei tartte koko vaippaa atomeiksi purkaa.
      Kaava on myös oma.

      Ompeluiloa! :)

      Poista