Marraskuun viimeisiä.

Niitä viedään. Eikä lunta näy vieläkään.
Ei sen puoleen, ei haittaa, mutta jouluna saisi olla valkea maa. Sen jälkeen mun puolesta lumet voikin taas pois sulaa. Vettä sataa ja tuulee niin ettei pystyssä meinaa pysyä!

Viime viikonloppuna pyörähdin laivallakin, yöristeilyllä äitini kanssa. Se ei ollut mikään elämäni paras päivä. Heti laivan lähtiessä liikkumaan, alkoi oksettaa. Kävin yökkimässä ravintolan vessassa, enkä pystynyt jonottamaan seisovaan pöytään. Äiti joutui tuomaan mulle ruuat pöytään kuin pikkulapselle. En kyllä edes pystynyt siltä ololta mitään syömäänkään, vaan lähdin hyttiin lepäämään.
Äiti jäi syömään ja kävi kaupoilla sen aikaa, kun itse nukuin huonoa oloa pois.
Alle kolme tuntia se laivamatka kesti Viroon. Samantien kun satamassa oltiin, minun huono olokin poistui. Olen aina ollut matkapahoinvoiva. En vaan muistanut enää millaista se oikeasti onkaan. Viimeksi käynyt laivalla vuonna 2006. Ja silloinkin teininä päiväristeilyllä, jolloin oli jo hyvissä humaloissa ennen laivan lähtöä, niin ei siinä paljoo huomannut milloin liikuttiin ja milloin ei.
Se sitten siitä risteilystä, ei minua ole tehty matkustelemaan.

Löytyy jotain hyvääkin kuitenkin. Enää ensi viikko ja sitten saan armaan avomieheni takaisin kotiin! Hurjan nopeasti tämä neljä kuukautta kuitenkin hurahti. Ensi vuonna sama uusiksi, onneksi siihen on vielä vuosi aikaa.

Ja mitä Jadeen tulee, hän osaa nukkua. Vihdoin ja viimein. Viime yönä heräsi kerran, klo 23 kun itse olin vielä hereillä. Hain tytön viereeni nukkumaan ja siinä nukuttiin aamu kuuteen asti heräämättä. Kuinka hassua onkaan, niin tuntuu, että olen entistä väsyneempi kokonaisten yöunien jälkeen. Tottunut nukkumaan tässä reilu vuoden ajan tunnin tai kahden pätkissä ja nyt kun saakin yhtäsoittoa nukkua kuusi tuntia niin se on ihan liikaa! Elimistö ole tottunut tuollaiseen unipätkään. Ihanaa kuitenkin kun tuollainen mahdollisuus nykyään on. Jadekin on muuttunut paljon mukavemmaksi (ei niin kiukkuiseksi) päivisin, eikä ole sellainen kräntty. Aiemmin tyttö nyhjytti sylissä koko ajan ja välillä piti päivän sellaista ihme vinkunaa ja vikinää. Mutta ihmekkös tuo, eipä hänkään vuoteen ollut nukkunut ja kärsinyt sen ajan. Kuka sillon mukava pystyisi ollakkaan.

Tänä aamuna tyttö oli innokas ulos lähtijä. Ihan itse omatoimisesti laittanut isoveljen kengän jalkaan, pipon päähän ja toisen rukkasen. Valmis ulkoileen!