Vajaa kaksi kuukautta sitten odottelin kuukautisia alkaviksi, jotka olivat viikon verran myöhässä. Raskauteen en uskonut, sillä oloni oli normaali ja ehkäisystä huolehdittu. Voin hyvin, pystyin juomaan kahvia, hajut ei etonut enkä oksennellut. Nämä on aina olleet selvät raskausoireet.
Mikko sanoi, että tee testi kuitenkin. Ja tein. Se oli positiivinen. Ei voi olla totta. Häät heinäkuussa, kuukautisten mukaan laskettu aika kesäkuussa, liian pieni asunto viidelle, minun piti palata työelämään 1,5v päästä, olen juuri myynyt kaikki vauvatavarat pois..
Mietittiin eri vaihtoehtoja. A) pitää lapsi, B) abortti, C) adoptio. Okei, vaihtoehto c ei tule kysymykseenkään. En voisi ikinä kestää raskautta, jonka palkinnosta en saisi itse nauttia. Vaihtoehto b.. Olen aina ollut abortin vastustaja. Kun tilanne tuli itselleni eteen, aloin saamaan eri näkökulmia aborttiin. Joskus se on vain oikea ratkaisu, kun lasta ei olla haluttu eikä toivottu. Edelleen vastustan aborttia ehkäisymielessä.
Emme kuitenkaan siihen vaihtoehtoon päätyneet. Jäljelle jäi vaihtoehto a.
Mikko oli innoissaan. Minä olin shokissa. Se tiesi minulle lisää kotona olo vuosia. Ei sillä, että kotona olemisessa lasten kanssa oli jotain vikaa, mutta kun oli kerennyt jo suunnitella toisenlaista tulevaisuutta. Mikko menisi ensi vuonnakin Lappeenrantaan suorittamaan kursseja neljäksi kuukaudeksi. Vauva olisi silloin vain parin kuukauden ikäinen. Ja kyllä tulevat häätkin harmitti, olin suunnitellut juhlivani häitä juhlaväen kanssa niin myöhään kuin vaan jaksaa. Nyt se tietää sitä, että lähden lasten kanssa lastenaikaan kotiin. En pystyisi niin pientä vauvaa yöhoitoon antamaan, enkä tahtoisikaan imetyksen vuoksi. Alkushokista kuitenkin päästiin yli aika nopeastikkin ja ajatus alkoi tuntumaan oikealta. Näin sen pitääkin mennä, kun näin se on mennyt.
Kävin neuvolassa ja ensimmäinen ultra-aikakin varattiin. Raskaus alkoi tuntumaan konkreettiselta, vaikka mitään oireita ei ollutkaan. Pieni närästys on tullut kyllä kuviohin, josta olen kärsinyt vain raskaana ollessani. Muuten olo oli hyvä ja hyvinvoiva, onneksi. Jaden raskaudesta on niin huonoja muistoja..
Rv 8 alkoi verinen vuoto. Ihan vähäsen vain. Kipuja ei ollut, mutta päivystykseen soitin kuitenkin ja ultraan pääsin. Siellä sykki 8+3 viikkoinen sikiön syke. Kaikki siis hyvin.
Verenvuoto jatkui ja viikon päästä menin uudestaan ultraan. Sikiöö ei enää ollutkaan. Kipujakaan ei ollut. Vain verinen vuoto. Niinpä tämäkin raskaus meni kesken, viikoilla 9+3.
Kaksi aiempaa keskenmenoa minulla on ollut suht' samoilla viikoilla, vuonna 2008 ja 2009.
Mikko oli Lappeenrannassa, minulla oli syntymäpäivät seuraavana päivänä, eikä vauvaa tulekkaan. Pettymys oli suuri, sillä viikkoa aiemmassa ultrassa syke kuitenkin näkyi ja se antoi toivoa. Mutta nyt kävi näin.
Tulevaisuuden suunnitelmat meni kuitenkin vielä kerran uusiksi. Suoritetaan tämä meneillään oleva Lappeenranta-leskikausi kunnialla ohi. Tanssitaan häätkin ilman raskautta tai vastasyntynyttä. Häiden jälkeen jätetään ehkäisy tarkoituksella pois ja katsotaan mitä tulevaisuudella on meitä varten. Joko siis odotellaan kolmatta lasta saapuvaksi silloin, tai palaan työelämään. Sen näemme vasta vuoden päästä. Kyllä jo jännittää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti