Mikko oli viikon poissa kotoa työnsä vuoksi, ja sovittiin että teen testin kun hän palaa. No en malttanut odottaa ja tein kuin teinkin sen. Testin tuloksen tiedettyäni laitoin yksinkertaisen viestin Mikolle töihin. "Oon raskaana."
Neuvolaan varasin aikaa, ja ei yhtään tiedetty kuinka pitkällä raskaus on. Sain keskenmenon 02.10.2009 eikä välissä kerennyt tulee kuukautisia. Minulle laskettiin kuitenkin neuvolassa viikot keskenmenosta, ja lasketuksi ajaksi 9.7.2010. Olihan se tiedossa, että viikkoja on paljon vähemmän. Kuitenkin viikot "12" lähestyi ja oli ensimmäisen ultran aika. Kätilö pyöritteli laitetta ja sanoi että valitettavasti tämäkin raskaus on mennyt kesken. Sydän hyppäsi kurkkuun ja en tiennyt mitä ajatella. Vasta oli toinen keskenmeno ja nytkö joutuu taas kokemaan sen kaiken saman uudestaan. Mikä minussa on vikana kun kroppani ei osaa kasvattaa lasta. No, onhan meillä jo yksi lapsi josta olemme kiitollisia.
Kätilö kävi hakemassa keskeytys pillerit ja sain luvan mennä kotiin hoitamaan keskenmenon. Lääkäri tuli myös huoneeseen vielä puhumaan asiasta, ja tulimme siihen tulokseen yhteis tuumin että otetaan kontrolli aika 2 viikon päähän. En millään jaksanut uskoa että toista lasta meille ei lyhyellä ikäerolla suotaisikaan.
Kaksi viikkoa kului tooooosi hitaasti. Laskin melkein jo minuutteja ultraan. Odotinko sitä jännityksellä vai kauhulla? En tiedä.
Kun aika koitti, emme puhuneet paljoa mitään Mikon kanssa odotustilassa. Kätilö kutsui nimellä, ja oli aika mennä kuulemaan tuomio. Ei sitä tuomioksi voinut enää kutsua kun kätilö näki pienen sydämmen sykkivän <3 Mikä helpotus! Luojan kiitos halusin odottaa vielä ja tarkistaa asian ennen mitään pillereitä. Muuten meillä ei olisi tuota kaunista prinsessaamme. Viikkoja oli tuolloin 7. Laskettu aika 22.08.2010
Tämän ultran jälkeen aloinkin voimaan pahoin. Siis todella pahoin. Ruuan tuoksut, kahvi, tupakka, kaikki sai minut oksentamaan. Tämän vuoksi en sietänyt Mikonkaan seuraa jos hän oli polttanut. Mikään ruoka ei pysynyt alhaalla vaan tuli samantein ylös. Elin ensimmäiset 16 raskausviikkoa mansikka smoothiella ja ananaspaloilla. Ainoat jotka pysyi alhaalla jotenkuten, ja jos ei pysynyt niin oli ainakin "hyvän makuista" oksentaa :D
Tulee mieleen raskauden alkuaikoja ajatellessa, kun Jimi oli vuoden ikäinen ja hänelle kun aamupalaa ja ruokaa muutenkin valmistin, sain oksennella välistä lavuaariin, välillä juoksin vessaan. Se oli kamalaa aikaa.
Välillä pienet jalat tepsuttelivat vessan ovelle kurkkimaan mitä siellä tapahtuu "äiti tulee ihan kohta" sain sanotuksi ja norjan puhuminen jatkui.
Tätä jatkui ensimmäiset 16 viikkoa. Sen jälkeen sain jo vähän syödyksin niin etten oksentanut enää. Jatkuva etominen ja pahoinvointi oli aamusta iltaan. Jopa öisinkin heräsin huonoon oloon, ja keskellä yötä jouduin nousemaan istumaan sängyn reunalle oloa helpottaakseen.
Piinaava väsymyskin painoi. Päikkäreitä ei pystynyt ottamaan sillonkuin väsytti, Jimi piti siitä huolen. Elämäni rankimmat ajat oli jaksaa hoitaa poikaa samalla kun itse oli heikossa hapessa. Ja kun tiesi että se ei ole päivässä tai kahdessa ohi.
 |
| 19+2 |
Toukokuussa oli äitienpäivä, ja sain mitä mainioimman äitienpäivälahjan Mikolta, 4D-ultrauksen Femadassa!
4D-ultrauksista kuuluisa Bruno Cacciatore teki myös meidänkin ultran. Rv 26 saimme 100% tyttölupauksen ja vajaa kilon painoarviota. 917g näillä viikoilla oli paljon! Niinpä hän veikkailikin, jos laskettuna aikana syntyy, on painoa tytöllä 4kg. Ylimenevät päivät tuovat enemmän grammoja..
Nyt säikähdin. Jimi syntyi 41+5, painoa sen neljä kiloa. Jos tyttö syntyy suurinpiirtein samoilla viikoilla, kuinka paljon hän mahtaisi painaa? Pystynkö synnyttämään sellasen möhkäleen?
Puhuin neuvolassa asiasta, mutta he eivät oikeen reagoineet mitenkään. Ei tainneet ottaa minua todesta. "Sen näkee sitten." Juu, niinhän sen näkee mutta ei se tämän hetkistä pelkoani pois vie.
 | ||
| 25+0 |
Jollain tahdonvoimalla sain kuitenkin päivän askareet pojan kanssa hoidetuksi aina siihen asti kun Mikko tuli töistä. Sen jälkeen en muuta tehnyt kun makasin ja makasin lisää.
Superkuuma kesä ei helpottanut oloani. Hikoilin kotona kuin pieni sika, tuuletin ja suihku oli kovassa käytössä. En pystynyt poistumaan asunnosta, ulkona oli liian tukala olla. Niinpä kesä 2010 meni lähestulkoon kotona ollessa, tuulettimen pyöriessä täysillä.
 |
| 35+0 |
 |
| 38+3 |
 |
| 41+0 |
Sitä alettiin jännittelemään. Kolmen päivän päästä alkaisi tositoimet! Piinaava odotus alkoi olemaan ohi.
01.09.2010 Heräsin viiden aikaan aamuyöstä supistukseen. Se oli kovin supistus mitä minulla oli tässä raskaudessa ikinä tullut. Oli se sen verran kova, että herätti. Sen mentyä ohi jatkoin unta.
Heräsin uudestaan supistukseen, katsoin kelloa ja aiemmasta heräämisestäni oli mennyt vain 15 minuuttia, vaikka luulin että pari tuntia. Enää en nukahtanutkaan uusiks vaan odottelin uusia supistuksia tulevan. Niitä alkoi tulee 10 min välein, ja herätin Mikkoa varovaisesti klo 8, että käy viemässä Jimin siskolleni. Tänää lähdetään synnyttää. Mikko ei ymmärtänyt vielä mitään, oli ihan unenpöpperössä. Siskoni asuu onneksi tuossa puolen kilometrin päässä, että aikaa ei kauaa kulunut. Sen jälkeen soitin äidilleni että tulee meille päin, hän on lupautunut meille sairaalakuskiksi. Äiti tuli klo 9, minä olin sillä aikaa suihkussa kärsien 5 min välisistä supistuksista. Mikko soitti hieman ennen kello 10 sairaalaan ja kertoi tilanteen. Meille sanottiin että voidaan lähteä kohti sairaalaa, kuitenkin väli on niin tiheä ja olen uudissynnyttäjä.
Klo 10.10. kirjauduttiin sairaalaan sisälle. Käyriä otettiin tunnin verran ja supistuksia piirtyikin hyvin. Kohdunsuu oli (vain!) 4cm auki, kanava hävinnyt kokonaan. Kuvittelin supistuksista päätellen että enemmän olisi tapahtunut.
Halusin ammeeseen, joka ensimmäisessäkin synnytyksessä helpotti. Ammeessa pulikoin tunnin verran, enkä kokenut saavani siitä samanlaista apua kuin aiemmin. Siirryttiin siis saliin.
Kohdunsuun tilanne oli pysynyt ennallaan, 4cm. Supistukset ei olleet lakanneet kuitenkaan.
Klo 12.02 Sain epiduraalin. Sen laittaminen teki todella kipeää. Taas vertaillen aikasempaan, tämä epiduraalin laitto teki kipeämpää. Piikki osui varmaan johonkin hermoon, kun tunsin saavani sähköiskuja lantiooni oikealle puolelle. Se sattui, ja teki mieli perua koko puudutus. Onneksi en sentään, sillä se helpotti nopeasti ja sain levätyksi.
Klo 13.15 Lapsivedet meni. Vesi on vaaleanvihreää.
Kohdunsuu 4-5cm auki, pää edelleen korkealla. Vihreä, juokseva vesi valuu.
Kohdunsuu 4-5cm auki, pää edelleen korkealla. Vihreä, juokseva vesi valuu.
Klo 14.27 Epiduraalin vaikutus alkaa hiipumaan, ja supistukset tekevät kipeää.
Klo 15.00 Kohdunsuu auki 6cm. Vauva edelleen korkealla. Uusi epiduraali annos annetaan, joka ei kuitenkaan tehoa. Supistuksia tulee tiheään, ja erittäin kipeinä. Supistusten välillä ei ole ollenkaan lepotaukoa, ja ilman toimivia puudutteita loppuaika kärvistellään. Keskityn kipuun, ja supistusten aikana puristan Mikon sormia niin lujasti yhteen että ne ihan naksahtelevat ja Mikko joutuu vaihtaa kättään jokaisella supistuksella, kun on sormet niin hellinä.
Minut laitetaan istuma-asentoon, sillä vauva on korkealla ja pystyasento voisi auttaa vauvaa laskeutumaan.
Asento on erittäin epämiellyttävä.
Klo 15.52 Alan tuntea ponnistamisen tarvetta, ja kätilö sanoo että ponnistele pikkasen vain, ponnistele vauva alemmas. Vaihdan ripeästi asentoa istumasta kyljelleen, sillä tunnen että vauva tulee Nyt.
Minuutin vajaa neljää, alan ponnistaa aktiivisesti ja neljällä supistuksella pieni tyttömme on maailmassa klo 16.04. 53cm & 4290g. Paljon tummaa tukkaa.
Hiukan meni siis edellispäivän painoarvio pieleen, mutta helposti tyttö silti syntyi.
Pisteitä tytöllä oli 9/10, ihonväristä yksi piste pois kuten veljelläänkin.
Verta menetin ennen istukan irtoamista 100ml ja irtoamisen jälkeen 200ml. Puolet vähemmän mitä ensimmäisessä synnytyksessä.
Ihana synnytyskertomus! <3 Mullehan rupee ihan iskeen vauvakuume tässä.. Tai itseasiassa se kuume on kiusannut mua jo pidemmän aikaa. :D
VastaaPoista