torstai 3. maaliskuuta 2011

Pimp my ride 1

Tänään TÄNÄÄN ne kauan odotetut kankaat saapui!
Aloitinkin heti touhuamisen työn parissa ja jotain sainkin aikaiseksi. Tästä se alkaa! Olisin voinu koko päivän työskennellä rattaiden parissa, mutta valitettavasti se ei vaan onnistu. Onneks kohta on viikonloppu ja silloin Mikkokin on koko päivän kotona... :):)



Täytteeks kävin ostamassa Ikeasta halvimman peiton, maksoiko 3€?. Tulee vähän halvemmaks sillä topata vaunut, kun ostaa vanulevyjä kangaskaupasta. Reunakappaleista puuttuu kanttaukset vielä, odottelenkin postin tuovan mulle vielä punaista kanttausnauhaa. Luulis tulevan senkin huomenna, viime viikonloppuna kuitenkin tilasin.

Myös nappia vaille on valmiina se lärpäke, mikä tulee turvalaidasta haaraan.. Mikä se nyt sit onkaan.



Sinne väliin laitoin fleece palan, joka meni leikatessa vähän vituiksi tosta toisesta reunasta, mut eipä se siellä sisällä haittaa. En jaksanut lähteä sitä korjaamaan siis. Pienen merkinkin ompelin, ei ihan tylsäksi jää.

Huomenna olis vuorossa itse istuin osa. Toivottavasti se kanttinauha saapuis, sais ihan loppuun asti tehtyä kappaleet. Jos huomisen aikana kerkeän istuinosan ompelemaan ja viimeistelemään kokonaan, olis viikonloppuna vuorossa kuomu. Sitä en jaksais edes ajatella vielä, sen kanssa varmasti parit ärräpäät lentää. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa rattaat näkis päivän valon jo ens viikon alussa! Ellei pinna pala liiaksi...

1 kommentti:

  1. Laita kans alkuperäiskuvaa kärryistä, vaikka kyllä tuostakin jo huomaa eron :).

    VastaaPoista