20+1

Ihan käsittämätöntä, että tälläisiä raskausviikkoja pääsen taas elämään.
Viime aikoina ne positiiviset raskaustesti ei ole edes hätkähdyttäneet millään lailla. Sitä on vaan ajatellut, että jaahas, taas ollaan raskaana (kuinkahan pitkään vaan?). Koko raskauden on työntänyt vaan taka-alalle muissa asioissa, ja odotellut lähinnä sitä alkavaa verenvuotoa. Jokatapauksessa, joka kerta se oli pettymys.

Myös tästä raskaudesta luulimme sen kesken menneen. Raskausviikkoja oli 11+, kun runsas verinen vuoto alkoi yöllä. Ja se oli todella runsasta, sillä heräsin siihen, kun sänky oli märkä. Siinä lakananvaihto hommia keskiyöllä ja heräsihän Mikkokin siihen. Hetken aikaa sitä yöllä taas itkeskeltiin keskenmenon vuoksi, kunnes nukahdettiin.
Seuraavana päivänä vuotoa jatkui. En kuitenkaan lähtenyt päivystykseen, sillä seuraavana päivänä oli kuitenkin lääkärineuvola. Kuitenkin kun olin varma keskenmenosta, eikä ne päivystyksessä sitä olisi pystyneet estämään, niin en turhan takia sinne jaksanut lähetä jonottamaan. Naistentautien päivystyksessä kun usein saa jonotellakkin pitkään, päivystyksen lääkärit ja kätilöt kun hoitavat vieressä olevaa synnytysosastoa samalla. Enempi synnärillä ruuhkaa on kun naistentautien päivystyksessä. Lääkärit sitten tulevat kun kerkiävät.

Lääkärineuvolaan kun menin, sanoin, että en usko mitään raskautta enää edes olevan. Verta vuosi edelleen. Lääkärillä olikin huoneessaan vanha ultralaite, siis tosissaankin aataminaikainen laite, jolla yritettiin katsoa kohtuun. Viikkoja oli kuitenkin noinkin vähän ja ultra-anturi oli vain vatsanpäältä otettava, joten oli siinä ja siinä näkyisikö sillä edes mitään. Kokeiltiin kuitenkin.
Tsadam, pumppaava sydän ja heiluva sikiö pamahti ruutuun. Kovin oli rakeinen kuva, mutta erotti siitä sen pienen pienen sykkeen liikkeen. Verenvuodon syytä lääkäri ei keksinyt, ja minut passitettiinkin laajamittaiseen labraan. Otettiin kaikkea, pissa- ja verinäytteitä, viljelyjä, kaikki mahdolliset.
Ja löytyikin jokin tulehdus (vissiin kohdunkaulan, tai jokin sinnepäin) joka aiheutti verenvuodon. Mitään muita oireita tuo ei ollutkaan tehnyt, joten en ite ensimmäiseksi olisi osannut epäillä mitään tulehdusta.
Ja ei muutakun antibiootit naamaan, loppui verenvuotokin ja sikiö jatkoi hyvin elämäänsä.

Ja alun pelosta ja säikähdyksestä ollaan selvitty jo tänne asti, yli puolen välin. Nyt on toiveet ja odotukset korkealla, kyllä se vauva sieltä vaan taitaa tulla! On usko jopa niinkin korkealla, että ostettiin jo yhdistelmävaunut. Odotellaan niiden vielä kotiin saapuvaksi, sen jälkeen esittelen ne teillekkin :)

Sikiön paino: 325 g 
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 16 cm 
Koko pituus: 25 cm

Katotaanko talvivaatteet?

Lasten talvihaalarit on nyt löytyneet. Halusin molemmille samanlaiset, erivärisinä vaan.

Pipot on facebook kirppikseltä bongatun käsityöihmisen tekemät. Jaden pipon värit osui nappiin haalarin kanssa, Jimin pipossa on mielestäni vähän väärät sävyt.. Mutta menköön nyt. Sininen kun kuitenkin on.

Toi posti tänään myös lapsille ensi kevään uudet rubber rainit. Jimille menee varmasti vielä vanhakin, 104cm vihreä tähti rubber. Jaden puku on 92cm ja vilkkuu jo ranteet, joten oli pakko tilata uudet. Tosin käyttöön ei taida keretä uudet asut, sillä lunta luvassa ja toivottavasti nää kurakelit loppuisi. Jaden nykyinen rubber on vaaleanpunainen polkadot.
Uudet puvut on Jimille kokoa 110cm (odottanee siis jonkin aikaa vielä kaapissa) ja Jadella 104cm.

Ja muuta sen verran, että voikin ihmisen tehdä kipeää! Maanantaina oli varattu hammaslääkäri, hampaanpoisto edessä. Nopea toimenpide ja puudutteilla selvitään.
No niin selvittiinkin. Lääkäri sanoi, että voin mennä odotustilaan odottamaan tarvittavia todistuksia käynnistäni, joita työpaikalleni piti viedä. Odotin ja odotin, kunnes lääkäri pyysi minut takaisin huoneeseensa.
Selitti jotain lääkärikielellä ja pyysi minua käymään istumaan toimenpidetuoliin. Istuin ensin ihan istualteen, sillä kuvittelin hänellä olevan vain jotain asiaa. Ei, kun käy ihan makaamaan. Hoitaja laittoi lasit naamalle ja lääkäri pyysi minun avaavan suun. Siinä sitten hammaslääkäri nappasi saksia ja neulaa käteen ja alkoi sörkkiä poskeeni. Koko homma kesti vain noin vartin ja sen jälkeen kuulin, että minulle oltiin tehty poskionteloperforaatio. Poistettu hampaani teki reiän poskionteloon ja reikä ommeltiin umpeen poskenlimakalvolla. Limakalvo vedettiin siis pois otetun hampaan jäljelle jättämän montun yli. Ja nyt kipua kyllä riittää. Suuta ei saa auki, ei pysty hymyillä tai puhumaan saati syömään. Pienikin suun liike joka venyttää poskea, tekee kipeää. Kielletyksi tuli myös aivastaminen, niistäminen, pää alaspäin oleminen (kumartumiset jne, jossa poskionteloon kohdistuu painetta) ja raskaiden asioien nostelu.
Kolme päivää tuli sairaslomaa ja todella toivon, että kipu lakkaa torstaihin mennessä jotta voin töihin mennä. En usko kyllä, että syömisestä tulee silloin vielä mitään. Saa nähdä kuin puhumisen käy. Voi tulla astetta rankempi työpäivä. Senpä näkee sitten kuinka käy!

Uutiset.

Pitkä tovihan viime kirjoituksesta on taas vierähtänyt.
No, onhan tässä kerrottavaakin.

Mites se meni, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?

Ja eihän tämä tähän lopu. Raskaus on edennyt jo sen verran pitkälle, että voin siitä kirjoittaa.

Tänää on jo 19+3. Ehkä me sittenkin saadaan se kolmas :)

Laiskistuttaako kotiäitiys?

Ja ei, eihän se kotona oleminen ole sitä, että istutaan vaan sohvalla pyörittelemässä peukaloita.

Tänä aamuna kun poljin pyörällä työmaalle, mietin jälleen, kuinka kivaa se olisikaan olla kotona äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Kotona lasten kanssa. Ilman kiireitä ja ilman aikataulutettuja päiviä.

Ennen lapsia töitä tehdessä, ei osannut edes ajatella sitä jatkuvaa kotona 'lorvimista'. Silloin sitä työntekoa jaksoi jotenkin paljon paremmin. Tietenkin osaltaan vaikuttaa sekin, kun työpäivä ei lopukkaan silloin klo 16, vaan jatkuu kotona.
Kuitenkaan työnteko ei silloin tuntunut olevan niin raskas taakka, kuin miltä se nyt tuntuu.
Nykyään arkiviikko tuntuu matelevan (siis nyt on vasta tiistai!!) ja viikonloppuun on vielä pitkä aika.
Tottakai sitä lapsetonkin työntekijä viikonloppuvapaita odottaa, mutta nyt tämä tuntuu niin paljon erilaisemmalta!

Kerkesi sitä kuitenkin 4 vuotta kotona olla. Tekemättä töitä tai edes ajattelematta työntekoa. Työntekoa jossain muualla kuin kotona.
Laiskistuttiko tuo neljä vuotinen minut tähän jamaan? Arkiviikko on kamalan raskas ja sitä vain haluaisi olla kotona lasten kanssa. Vaikka oikeastaan, hoitovapaalla sitä välillä kaipasi töihin. Vähän jotain muuta kuin ainaista tiskikoneen täyttämistä ja ruuan laittamista. Nyt se työnteko ei tunnukkaan hyvältä vaihtoehdolta.
Ja ei sillä, ettäkö lapset joutuvat olla päiväkodissa. Lapset tykkäävät olla siellä ja viihtyvät.
Nyt lähinnä ajattelen vain itseäni, haluan olla kotona ilman työvelvoitteita!

Onko kukaan muu huomannut samaa? Meneekö tämä ohi ja sitä ikäänkuin reipastuisi taas ahkeraksi työntekijäksi? Onhan työhön paluustani aikaa vasta kaksi kuukautta. Silti sitä kaipaa jo takaisin kotiin.

Kiireistä.

Nyt sitä on.
Lapset aloittaneet päiväkodissa kokoaikaisesti, sillä minä palasin työn pariin. Lasten hoitoaika on 9-17, mies kun menee sen verta myöhään töihin, että saadaan lapsetkin onneksi vietyä vähän myöhemmin kun jo heti kello 7.
Minä käyn ne poimimassa 16.00-17.00 välillä, riippuen millaisessa vuorossa olenkaan ja kauanko työmatkassa aikaa menee.
Töitä teen siis tutussa vanhassa, lastenhoitajan hommissa päiväkodeissa.

Jaden 2-vuotis synttärit tosiaan oli ja meni. Kuvia niistä löytyy, mutta ei yhtäkään julkaisu kelposta! On muuten viimeinen kerta kun mies kuvaa yhdetkään synttärit. Kynttilöiden puhallus kuvissakin oli pääosassa mun käsivarteni ja jossain siellä taustalla Jade puhku ja puhalsi kakkua päin. Kyllä otti kaaliin...

Nää torstaina on hiukan ikäviä päiviä. Päivä menee töissä, lapsista erossa. Illalla on jumppa, josta sitten kotiudun kun lapset on jo nukkumassa. Ei torstaina kerkeä paljoa lapsia näkemään :(
On muutenkin jännä, kuinka sitä nyt ikävöi paljon lapsia, kun on päivät erossa. Aiemmin pystyin helposti ottaa sitä omaa aikaa itselleni. Nautin siitä. Nykyään en osaa nauttia siitä ajasta yhtään.
Tottakai vaikuttaa tämä, että aiemmin kun lapsia näki hereillä sen 10h/pv ja nykyään 2h-3h/pv. Onneksi pian on taas viikonloppu.

Ei sitä nykyään enää jaksa edes valvoa iltaisin. Tänään poikkeuksellisen myöhään, kun tosiaan jumppakin loppuu vasta klo 21. Normaali iltoina olen mennyt jo 20-21 välillä nukkumaan. Samaan aikaan kun lapsetkin siis.
Nyt voi sanoa jo, että on sitä koti-äitiyttä ikävä. Oli se (tuskastuttavan) ihanaa viettää vuorokauden tunnit lasten kanssa kotona. Erilailla sitä koti-äitiyttä arvostaa nyt. Ehkä sekin aika meille vielä joskus koittaa.

Elokuun viimeisiä.

Niitä viedään. Onko se jo syksy virallisesti?

Hieman on hiljaista blogin puolella pidellyt. Mulla ei vaan yksinkertaisesti ole ollut mitään aiheita, mistä kirjoittaa.
Lapset aloitti kuun alussa päiväkodin. Hirmuisesti on nuorempikin siellä tykännyt olla, vaikka alkuun pelkäsinkin jotain ihan muuta. Tyttö kun on ollut niin mammantyttö, eikä vieraiden aikuisten hoito ole tullut kuuloonkaan. Lapsen mielestä.
On kuitenkin ihan mielissään päiväkotiin menosta, nukkuu päiväunetkin hyvin siellä ja on nukahtanutkin todella helposti. Vaikka huoneessa nukkuu muutama muukin lapsi. Hyvähän se vain on. Tietää itsekkin, että lapset on hyvässä hoidossa ja vieläpä viihtyvätkin siellä.

Töitä olen tässä nyt hakenut ja hakenut. 10.9. minulla on työhaastattelu, jonne pyydettiin ottaa mukaan verokortti ja rikostaustaote. Tulkitaanko tämä nyt sitten niin, että minut jopa palkattaisiin? :)
Joten mitä tuossa haastattelussa tapahtuukaan, sen näemme sitten.

Lauantaina meillä myös juhlitaan. Jade 2 vuotta! Kesän aikana on tyttö ottanut huiman spurtin puheen kehityksen kanssa. Ensimmäiset tarkoittavat sanat tytöltä tuli 1,5v iässä. Nyt tyttö on jo parin kuukauden ajan puhunut. Ja puhuu ihan neljän sanan lauseita. Muutamassa kuukaudessa puhe kehittyi parista sanasta lauseisiin. Jimi kun taas alkoi puhumaan vasta siinä 2,5v:n iässä, jotenkuten.

Lopetetaan kuviin jälleen. Yritän taas päivitellä blogia hieman useammin. Kenties tässä pian on tulossa syksyinen arvonta... ;)

Rattaiden tarvikepussi.

Meillä on yksittäisrattaissa työntöaisassa kiinni vuoritettu verkkokassi. Ja kyllä se on vaan niin kätevä tälläiselle, joka ei käsilaukkua muutenkaan tykkää mukana kantaa. Verkkokassiin vaan lompakko, kännykkä ja avaimet ja menoksi!

Ongelmaksi koitui, mitä tuplarattaisiin? Työntöaisaan kiinnitettävä tarvikepussi!
Kaivelin kangaskaappia ja löysin beigeä ulkoilukangasta. Se onkin täydellinen kangas tähän tarkoitukseen.

Pussin sisään ompelin pienen vetskaritaskun, jonne voi laittaa avaimet. Avaimet kun tuppaa naarmuttamaan puhelimen näyttöä, jos niitä samassa tilassa säilyttää.
Pussi kiinnitetään nepeillä aisaan, tai minne sen nyt ikinä haluaakaan kiinnittää.