Se sormus löytyikin nopeasti.
Kriteereinä oli valkokultainen ja käytännöllinen. Käytännöllisellä meinaan sitä, että en tahdo kruunuistutuksia jotka pyörähtelis jatkuvasti kämmenen puolelle. Kuitenkin sormus tulee olemaan päivittäisessä käytössä.
Kokeilin muutamaa erilaista mallia, miten sopi kihlasormuksen kanssa. Ja tämä valitsemani sormus oli ensimmäisten kokeiltujen joukossa ja siihen päädyin lukuisten mälläilyjen jälkeen.
Ihanaa, nyt on sekin puoli hoidossa!
Siinä ne nyt sitten on. Ylempi on kihlasormus ja alempi vihkisormus. Enää vaan pitäisi jaksaa odottaa heinäkuuhun!
Ps. Tilasin sen hääpuvun nyt sitten mistä aiemmassa postauksessa kerroin...
lauantai 11. helmikuuta 2012
Hääinspiraatio.
Voi että!
Aiemmin jo luulin, että koko juhlat pitää perua. Mutta ei! Homma saatiin hoidetuksi niin, että häille on vielä tilaa =) Onneksi. Olisin varmaan joutunu tappaa itteni ellei häitä olisi voitukkaan järjestää. Ja vielä kun syy ei ollut missään muodossa meidän. Onneksi kuitenkin asiat saatiin järjestettyä.
Ja tän ilouutisen myötä mua on purassut nyt sellanen hääkärpänen!
Viime yönäkin tuli valvotuks liikaa kun piti miettiä ja suunnitella ja surffailla..
Kaikki alkaa olla kyllä selvillä. Mikon puvun viimeistelyt ens viikolla. Siitä sitten kuvaa jos se on täydellinen. Mun hääpuku on jo kaapissa odottamassa, mutta on tullu vähän selailtua uuttakin... En tiedä oikein. Ehkä haluisin sittenkin toisenlaisen. Ja on jo kiikarissa yks... Ei olis pitäny alkaa niitä mekkoja selailee! Ei olis tullu tällästä kiusallista tilannetta. Laitoin kyselyä kyllä yhdestä puvusta mitä kustantais omilla mitoilla teetettynä.
Se vaan vei mun sydämen. Ei voi mitään.
Kampauksia pitäis vielä miettiä. Jotenkin ton mallin päällä puku näyttää hyvältä hiukset auki. Mutta onko hiusten auki jättäminen tarpeeks juhlavaa? Onko hääkampauksen pakko olla jokin nutturan tyylinen?
Mulla on tiara aikeissa päähän laittaa. Sekin sopis vaikka hiukset olis auki.. En tiedä, pitää tätä asiaa pohtia (ens yönä?) enemmän.
Tällänen pikapostaus. Me lähdetään nyt kattelee SORMUKSIA! <3

tiistai 7. helmikuuta 2012
Uusimmainen.
Otin eilen uuden kuvan ja siitä tuli hienompi kun miltä ensin paperilla näytti.
Tähtiin tehdään vielä valkoisella korostuksia, sitten kun turvotus on laskenut ja kuva parantunut.
Ja perään vielä paska kuvanlaatu, itse oli todella hankala ottaa selästä kuvaa :D

torstai 2. helmikuuta 2012
Uusi sivu
Näin ne asiat vaan hetkessä muuttuvat.
Jadelle on laitettu päiväkotihakemus ja sieltä on soitettukkin jo, että heti kun vaan työllistyn niin uutta puhelua sinnepäin ja likka hoitoon. Vielä en siis ole laittanut, kun ollut tosiaan työnhakijana ja kotihoidontuki pyörii, enkä sitä katkaise ennenkuin vasta hoidolle on todellinen tarve.
Oppisopimuspaikkoja olen kysellyt yksityisistä päiväkodeista. Kiinnostaisi niin hirveesti opiskella lähihoitajan perustutkinto ja siitä edetä lasten ja nuorten -puolelle ja jonkinlaiseen perhetyön pariin.
On noita työhakemuksia tullut laiteltua muuallekkin. Maanantaina ensimmäinen työhaastattelu. No, paikka on vähän sellanen, että jos palkkaus on kunnossa niin kai sitä hetkeksi sitä hommaa voi mennä tekemään. Tietty heti vaan jos oppisopimuspaikan jostain saan, niin sinne ampaisen. Väliaikaiseksi ratkaisuksi jokin muukin työ käy. Kunhan vain palkkaa jää käteen enemmän kun tukia :p
Oppisopimuspaikkoja on aika kiven alla, mitä netistä lukenut.. Luulen, että minulla on hyvä sauma päästä vanhaan työpaikkaan opiskelijaksi. Aiemminkin siellä on ollut oppareita, mutta vain yksi kerrallaan. Toivottavasti tällä hetkellä ei olisi niin voisivat mut sinne palkata.
Elämme jännittäviä aikoja ja käyn koko ajan sähköpostia kurkkimassa joskos jostain suunnalta kuulis jotain!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Stress stress....
Aiemmin pohdiskelin Jimin hoidon tarpeesta. No joo, täysin uusi käänne taitaa tapahtua.
Laitoinpa työhakemuksen menemään ja toivon, mä niiin toivon, että mut valittaisiin hommaan.
Tää tarkoittaa sitä, että Jadekin siirtyy päiväkotiin hoitoon. Ei vaan voi mitään..
Nyt vaan tapahtui sellainen homma, että meillä ei yksinkertaisesti ole varaa mun olla kotona lasten kanssa. En tiedä jääkö meille kesä häihinkään varaa, tuli nyt niin iso pommi, että kaikki menee uusiks :/
Mikäli nyt vaan sen työpaikan saisin, niin pieni mahdollisuus voi olla vielä, että häät on pelastettavissa. Se vaan vaatis tiukkaa säästölinjaa. Se nyt ainakin on varma, että jos kotihoidontuella kotona oon, niin häitä ei voida järjestää.
Ja tää yllättävä rahareikä on ihan täysin meistä riippumaton. Ja sekös tässä raivostuttaakin. Vaihtoehtoja ei vaan ole. Oon niin kihissy kiukusta koko päivän kun asian laidan kuulin.
Eikä Jade ole mun mielestä valmis päiväkotiin. Jade on niin mammantyttö, se on herkkä ja ujo. Se on koko ikänsä vierastanut muita ihmisiä. Ihan vasta muutaman kuukauden suostunut olla jonkun muun ihmisen kanssa yksin samassa huoneessa. Vieraan syliin se ei ole vieläkään uskaltautunut. Ja mun äidin kun Jade näkee, niin se alkaa itkee suoraa huutoa jos äiti sanoo Jadelle jotain. En ymmärrä miksi se noin reagoi äitiini, vaikka suht usein kuitenkin on nähneet toisiaan koko Jaden pienen iän. Jade on vaan niin herkkä, täysin vastakohta Jimin kanssa.
Näillä mennään ja peukut pystyyn, jotta työn saisin! Inhottavalta tuntuu, mutta se on tällä hetkellä ihan välttämätön meille. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

tiistai 24. tammikuuta 2012
Pohdintoja..
Jimihän on ollut siis vajaan vuoden verran päiväkodissa, osa-aikaisesti.
Jaden vaikea vauva-aika oli tosissaan silloin aikoinaan kamala ja saatiin neuvolan kautta perhetyöntekijä. No se ptt kävi sen yhden kerran kunnes jäi pitkälle sairaslomalle eikä meille löytynyt sijaista. Saatiin kaupungilta hyvitykseks "etu-seteleitä", jolla olis saanut MLL:n palveluista alennusta. Soittelin paikkaan eikä heillä ollut vapaita työntekijöitä meille. Viimeiseksi vaihtoehdoksi jäi päiväkoti, kerhotkin on yli 3-vuotialle. Lyhyt sepostus siitä miksi päiväkoti, vaikka itse olin kotona.
Mutta asiaan. Nyt tilanne on muuttunut, Jadekin on jo normaali ihmislapsi ja nukkuukin suht hyvin. Ja haluisin lopettaa päiväkodin kanssa sopimuksen, kun en koe että sille olis enää tarvetta. Mikko on jyrkästi vastaan...
Kovasti oon yrittänyt Mikon päätä kääntää asian suhteen ja kattellut noita seurakunnan kerhoja. Huhtikuussa olisi hakuaika. Jimi täyttää 22.3. just sen 3v. Ja mun mielestä olis miljoona kertaa parempi hakea paikkaa johonkin kerhoon Jimille, kun olla päiväkodissa "tyhjän panttina". Ja toi kerhopaikkakin on lähempänä kuin päiväkoti, vaikka päiväkotiinkin on vain matkaa 180m. Kerhopaikka on tien toisella puolen, ei siis suurempaa vaivaa tulis matkastakaan.
Ja kerho olis Jimillekkin hyvä, kuitenkin kun on melkein vuoden verran tehnyt ja ollut tollasen ryhmän kanssa ja Jimi on hirveen sosiaalinen ja menevä tapaus, joten vaatii sitä aktiviteettia vähän enemmän kuin Jade ja asukaspuisto. Hyvin viihtyny päiväkodissa ja se onkin kanssa yks iso harmistus, kun jonain päivänä Jimi tajuaa ettei sinne enää mennäkkään.. Äh.. Mitä tässä pitäis tehdä.
Eiköhän sieltä kerhostakin kavereita saa.. Ja saakohan sitä kerhopaikkaakaan edes, taitaa mennä aika kuumille kiville noi tollaset.
En tiedä miksi tää asia stressauttaa nyt jotenkin turhankin paljon.. Vielä en oo päiväkodille lopetuksesta puhunut, koska Mikko.
Mikko pelkää sitä tän vuoden Lappeenranta reissua vielä, että kun jään taas viideks kuukaudeks yksin niin miten sitten. Käytännössähän toi kerho vs. päiväkoti ei muuttais mitään, ainoastaan sen, että Jimi ei nuku päiväunia kerhossa. Kerho olis sen 3h/pv, päiväkodissa Jimi on nyt max. 5h/pv, joista nukkuu sen viimeset 2 tuntia.
Onko päiväkodille helpompaa lopettaa sopimus näin "kesken kautta", vai olisiko järkevintä ajoittaa lopettaminen kun kesäloma alkaa? Ja saako kerhoihin hakea (huhtikuussa haku, kesäkuussa päiväkodin kesäloma) jos lapsella on paikka vielä hakuaikana päiväkodista?
Vähän kuvia Jimistä vauvana. Voih!

lauantai 21. tammikuuta 2012
Eteinen
Aiemmin meidän eteinen oli todella ruma, pieni ja todella ahdas. Epäkäytännöllinen hirvitys ja eteinen on juuri se, joka toivottaa vieraat tervetulleeksi.
Reilu vuosi ollaan asuttu tässä nykyisessä asunnossa, ja sen vuoden verran ollaan suunniteltu eteisen ratkaisuja. Nyt vasta saatiin se aikaiseksi.
Maailman rumin hattuhylly. Ja huomatkaa, se on heti välioven edessä. Kun tangossa roikkui henkareissa takkeja ja välioven avasi, kolahti ovi ensimmäisiin henkareihin.
Eilen illalla maalasin seinät, menneellä viikolla käytiin ostaa lipastot ja tänään kiinnitettiin naulakot.
Kenkäkaappi. Ennen eteisessä kengät seikkaili pitkin lattioita, nyt järjestyksessä kaapissa.
Asustelipasto. Hattuhyllyltä siirtyi asustekorit laatikkoihin. Ei silmissä.
Ups, naulakoiden pakkaukset rumasti lipaston päällä.
Ja avainkaappi! Aiemmin avaimia säilyteltiin keittiön työtasolla. Ei enää.
Tässä kuvassa seinämaali näyttää kaikista todenmukaisimmilta. Eteisen valaistus vääristää kovasti väriä kuvissa.
Lapsille omaan korkeuteen oma naulakko.
Ja mikä parasta. Nyt sisälle pääsee vaivattomasti :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)