Hassua ajatella että vuosi vaihtui. Tämä päivä on tuntunut ihan normaalilta arkipäivältä. Normaali päivähän tämä perheellisille (lue: ei-kännääville) onkin, sillä ei tarvi kitua sängyn pohjalla tukka kipeänä :)
Oli tässä päivässä edes jotain, meidän vauvalle tuli taas yksi kuukausi lisää ja mittari näyttää jo nelosta. Vastahan tuo pieni tuotiin sairaalasta kotiin ja nyt se alkaa jo olemaan vauva, ei niinkään vastasyntynyt.
Päätään on alkanut kannattelemaan hiukan enemmän mahallaan ollessaan. Sylissä pitää jo hienosti pään pystyssä, mutta lattialla maatessaan ei jaksa nostella. Kääntymisen jalon taidon oppi vähän aika sitten, ja niinhän se aina selin makuulta mahalleen kääntyy ja kun päätä jaksa kannattaa niin kiukku siinä poski maata vasten maatessa tulee.
Mitä viime yöhön tulee, niin kerkesin jo hiukan pelästyä. Puolenyön aikaan katseltiin Mikon kanssa keittiön ikkunasta rakettien räiskintää. Asumme kerrostalossa, ja vieressämme on toinen kerrostalo liki, välissä kulkien tie. Jo päivällä sanoin Mikolle, että kuitenkin jotkut teinit saa älynväläyksen tulla siihen ampumaan rakettinsa. Niinpä siinä sitten kävikin ja yksi niistä raketeista sinkosi ylimmän kerroksen ikkunasta sisään. Talo on seitsenkerroksinen, eli korkea ja jo sen pitäisi hieman alkaa kellojen kilkattaa päässä että ei ole järkevin paikka rakettien ampumiseen. Mikko meni kyseisen asunnon oven taakse, eikä ketään avannut ovea. Hälytyskeskukseen soitettiin ja sieltä lähetettiin partio katsomaan asuntoa. Jotain siellä oli luultavammin tapahtunut, niin kauan ne siellä sisällä viihtyi. Aamulla olikin Lasipojat vaihtelemassa ikkunoita.
Hiukan pelästytti tuo, ja mietin jo mitä kerkeisin ripeästi pakkaa mukaan jos pitää asunto jättää palovaaran vuoksi. Eipä kyllä ihan niin vakavaksi asia mennyt, onneksi. Ja mikä pisti mietityttämään, sen sisään menneen raketin jälkeen nämä samat kyseiset tyypit jatkoivat samassa paikkaa kaikkien rakettiensa ampumisen. Aika rohkeaa.
Joka tapauksessa, toivotan kaikille erittäin hyvää ja onnellista uutta vuotta!
lauantai 1. tammikuuta 2011
torstai 30. joulukuuta 2010
0:07
Näin taas, vauva sylissä kirjotellen. On tää ihme vauva kun ei osaa nukkua sillonkun äiti haluais. Mut mikäs onkaan sen parempi aika kuluttaa nopeasti se aika kun tietokoneillen :) Jep, paska äiti.
Tuli tässä ajan kuluks tyhjennettyä kamerakin, ja muutaman kuvan vois taas lisäillä muidenkin nähtäviksi. On se kyllä hieno keksintö, ihana on katella kun lapset kasvaa ja muistella kuvista millasia ne olikaan vauvoina. Nopeasti senkin ajan unohtaa, aika lentää siivillä. Kohta pakko alkaa jonkinsortin nuijanukutusta tälle tiiperölle keksimään, isompi vauva nukkuu jo kolmatta tuntia!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Talvivaatteita
Jeppistä, elloksella on -50% + ei postikuluja koodi voimassa 31.12.2010 asti, joten päätin käyttää koodin hyödykseni ja tilasin Jimille ens talveksi haalarin. Sillä on tänäkin vuonna käytössä elloksen koodilla ostettu haalari, ja hyvin on toiminu vaikkei ookkaan mikään merkki ticket tai reimatec mitä lienee. 30 euroa tuli haalarille hintaa, eikä oo paha menekki ellei koko osukkaan kohdalle. Saa myytyä hyvin eteenpäin :) Tänä talvena on haalari kokoa 86, ja nyt tilasin ensi talveks 98. Saa nähdä osuuko se kohdalleen, vai tuleeko syksyllä taas uusi haalarin metsästys. Jadelle ei vielä kehtaa tilailla, siitä kun tiedä yhtään paljon kasvaa. Jos tota vauhtia jatkaa kasvamistaan niin saattaapi hyvin käydä ja tämän vuotinen Jimin haalari kierrättyy pikkusiskolle. Se on vaaleanharmaa, joten vaaleanpunasilla asusteilla siitä saa tytöllekkin sopivan. :) Tilaamani haalari on tumman harmaa, ja sekin vähän sillä silmällä katsottu että vaaleanpunaisella piristyksellä saa sit tytöllekkin mikäli tarve on. Pienet siniset kohdat haalarissa on, mutta eihän ne nyt mitään haittaa!
maanantai 27. joulukuuta 2010
Uuteen vuoteen uudella innolla.
Alkaa joulupyhät olemaan pulkassa ja jäljellä vielä uusi vuosi. Uusi vuosi ja uuden vuoden lupaukset. Jos tällä kertaa onnistuisi sen pitämäänkin, aina kun ei näin ole käynyt.
Kaksi vauvaa kahdessa vuodessa on jättänyt jäljet kroppaan ja tarkoituksena olisi ne ikävimmät jäljet poistattaa. Enkä tarkoita raskausarpia, vaikka niitäkin löytyy muille jaettavaksi mutta ne eivät minua häiritse. Naisen pahin painajainen (ainakin luulisin näin); raskauskilot. Voiko niitä edes raskauskiloiksi enää kutsuakkan, ne kun ovat näyttäneen jäädäkseen raskauden jälkeen. Ensimmäisestä raskaudesta kiloja kertyi 15kg, joista 10kg putosi synnytyksen jälkeen. Toisesta raskaudesta tuli huimat 19kg, ja jäljelle jäi 5kg. Näin joulun aikaan oli virhe käydä vaa'alla, ja oli pari hassua kiloa tullut lisää. Onko ne nyt niin hassuja, vaikeita lähinnä. Ylipainoa on kertynyt mukavasti näiden myötä ja kun pääsisi samoihin painoihin mitä ennen raskauksia oli, olisin tyytyväinen. Se vaatii kovaa työtä ja isoja elämän muutoksia. Suurin muutos niistä on tieten se ruokavalio, minun suurin paheeni. Raskaaksi tullessani tupakan polttaminen loppui, ja ruoka alkoi maistua entistä paremmalle. Kyllä, laitan sen syyksi ne ylimääräiset kilot jotka on tullut syömällä. Tuota pahempaa pahaa en uudelleen tohdi aloittaa laihdutuksen toivossa, ja tämän vuoksi haaste tuntuu entistäkin rankemmalta. Mitä minä sitten teen kun lapset on päikkäreillä ja itselläni on omaa aikaa istua perseelleni ja olla vaan? Siihen olemiseen kuuluu olennaisesti se syöminen mukavasti tietokoneen äärellä tai telkkaria katsellessa.
Karppaamista olen sivusilmällä lueskellut ja miettinyt vaihtoehtona. En vain vielä ole täysin jyvällä mistä kaikesta hiilihydraattia tulee valkoisen jauhon lisäksi. Siinä tuntuu olevan opiskelemista.
Liikuntaa pitäisi lisätä myös RAJUSTI. Tällä hetkellä liikkuminen on täysin nollassa - kiitos Jaden. Pieni jääräpää tyttönen kun ei viihdy vaunuissa ollenkaan. Hänen kanssaan aika kuluu sisällä ollen, kun vaunulenkeillä senkin ajan voisi kuluttaa. Olemme koittaneet kaikkemme, laittaa tytön sikeässä unessa vaunuihin, valvottaa monta tuntia ennen vaunuilemaan lähtöä, mutta mikään ei ota toimiakseen. Hän kun ei siellä kopassa viihdy niin hän ei viihdy. Sama juttu on auton kanssa. Kaukalossa on vielä tyytyväisenä niin kauan kun kaukaloa kantaa, mutta heti kun sen kiinnittää autoon alkaa huuto joka kestää koko auto matkan ajan. Jos matka on liian pitkä, huuto äityy siihen että saa siivota oksennuksia vauvan rinnuksilta. Emme siis autoile tytön kanssa lainkaan ja pakolliset menot juoksemme vaunujen kanssa paikasta toiseen. Vaunuissa on huutava vauva, mutta on asioita joita on vain pakko tehdä.
Tosin, eipä tyttöä voi syyttää omasta liikunnan puuttesta. Pitkät vaunulenkit olisi vain erittäin hyödyllinen liikunta muoto josta äiti nauttisi ja vauvakin voisi nauttia. Toivottavasti tähän auttaisi aika, en jaksaisi vaan sisällä nökötellä lasten kanssa.
Mitä olisi bloggaus ilman kuvia, joten niin tämä toinen kirjoituksenikin päättyy pariin kuvaan. Muisto kuvat ollessani kunnon paksukainen molempien raskausajalta. Jimi syntyi 41+5, Jade 41+3 ja kuvat kolmea päivää ennen syntymiä.

lauantai 25. joulukuuta 2010
Aloitetaan!
Täällä on tullu seurattua ja luettua muiden blogeja, ja tuli nyt sit hetken mielijohteesta tehtyä moinen itsellenikin. Tai no, nimi viittaa lapsiini, Jimiin ja Jadeen.
Pientä infopakettia mahdollisille lukijoille: olen 20-vuotias äiti Espoosta. Perheeseen kuuluu 23-vuotias mies Mikko, ja lapset Jimi 1v9kk ja Jade 3kk. Arki pyörii lähinnä lasten ympärillä (yllättäen :p). Omaa aikani käytän mieluusti siivoten, sisustaen ja suunnitellen häitä! Häitä olisi tarkoitus viettää maaliskuussa 2012. Hiukan ajoissa liikkeellä suunnittelu vihkoseni kanssa, mutta eipä ainakaan tarvitse kiirehtiäkkään.
Sisustaminen on intohimoni (mieskin tykkää kovasti kun mieli saattaa muuttua toisinaan tiuhaankin!). Lastenhuoneen olen saanut melkeinpä jo valmihiksi, se oli jo valmiina mutta mieli taas muuttui lelujen säilytys systeemin suhteen. Nyt siellä on käytössä paljon koreja, ja korilipastoja ja näin hetken niitä käytettyään olenkin huomannut ettei ne olekkaan paras vaihtoehto leluja (ja koreja) viskovan pojan käyttöön. Metsästyksessä siis kirjahylly! Visiotani vastaavaa ei vaan ole tullut vielä vastaan nettiä selaillessani. Mutta tästä sitten toiste omassa aiheessaan.
Tässä olikin pieni aloitusteksti, ja jos yrittäis nyt opetella miten tätä hallinoidaan!

![]() |
| Jimi tykkäs kokeilla mun yöpaitaani. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)