Kaksi vauvaa kahdessa vuodessa on jättänyt jäljet kroppaan ja tarkoituksena olisi ne ikävimmät jäljet poistattaa. Enkä tarkoita raskausarpia, vaikka niitäkin löytyy muille jaettavaksi mutta ne eivät minua häiritse. Naisen pahin painajainen (ainakin luulisin näin); raskauskilot. Voiko niitä edes raskauskiloiksi enää kutsuakkan, ne kun ovat näyttäneen jäädäkseen raskauden jälkeen. Ensimmäisestä raskaudesta kiloja kertyi 15kg, joista 10kg putosi synnytyksen jälkeen. Toisesta raskaudesta tuli huimat 19kg, ja jäljelle jäi 5kg. Näin joulun aikaan oli virhe käydä vaa'alla, ja oli pari hassua kiloa tullut lisää. Onko ne nyt niin hassuja, vaikeita lähinnä. Ylipainoa on kertynyt mukavasti näiden myötä ja kun pääsisi samoihin painoihin mitä ennen raskauksia oli, olisin tyytyväinen. Se vaatii kovaa työtä ja isoja elämän muutoksia. Suurin muutos niistä on tieten se ruokavalio, minun suurin paheeni. Raskaaksi tullessani tupakan polttaminen loppui, ja ruoka alkoi maistua entistä paremmalle. Kyllä, laitan sen syyksi ne ylimääräiset kilot jotka on tullut syömällä. Tuota pahempaa pahaa en uudelleen tohdi aloittaa laihdutuksen toivossa, ja tämän vuoksi haaste tuntuu entistäkin rankemmalta. Mitä minä sitten teen kun lapset on päikkäreillä ja itselläni on omaa aikaa istua perseelleni ja olla vaan? Siihen olemiseen kuuluu olennaisesti se syöminen mukavasti tietokoneen äärellä tai telkkaria katsellessa.
Karppaamista olen sivusilmällä lueskellut ja miettinyt vaihtoehtona. En vain vielä ole täysin jyvällä mistä kaikesta hiilihydraattia tulee valkoisen jauhon lisäksi. Siinä tuntuu olevan opiskelemista.
Liikuntaa pitäisi lisätä myös RAJUSTI. Tällä hetkellä liikkuminen on täysin nollassa - kiitos Jaden. Pieni jääräpää tyttönen kun ei viihdy vaunuissa ollenkaan. Hänen kanssaan aika kuluu sisällä ollen, kun vaunulenkeillä senkin ajan voisi kuluttaa. Olemme koittaneet kaikkemme, laittaa tytön sikeässä unessa vaunuihin, valvottaa monta tuntia ennen vaunuilemaan lähtöä, mutta mikään ei ota toimiakseen. Hän kun ei siellä kopassa viihdy niin hän ei viihdy. Sama juttu on auton kanssa. Kaukalossa on vielä tyytyväisenä niin kauan kun kaukaloa kantaa, mutta heti kun sen kiinnittää autoon alkaa huuto joka kestää koko auto matkan ajan. Jos matka on liian pitkä, huuto äityy siihen että saa siivota oksennuksia vauvan rinnuksilta. Emme siis autoile tytön kanssa lainkaan ja pakolliset menot juoksemme vaunujen kanssa paikasta toiseen. Vaunuissa on huutava vauva, mutta on asioita joita on vain pakko tehdä.
Tosin, eipä tyttöä voi syyttää omasta liikunnan puuttesta. Pitkät vaunulenkit olisi vain erittäin hyödyllinen liikunta muoto josta äiti nauttisi ja vauvakin voisi nauttia. Toivottavasti tähän auttaisi aika, en jaksaisi vaan sisällä nökötellä lasten kanssa.
Mitä olisi bloggaus ilman kuvia, joten niin tämä toinen kirjoituksenikin päättyy pariin kuvaan. Muisto kuvat ollessani kunnon paksukainen molempien raskausajalta. Jimi syntyi 41+5, Jade 41+3 ja kuvat kolmea päivää ennen syntymiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti