keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Äitiysloma

Se alkoi.
Tai virallisesti vasta 16.2., mutta aloitin lomailun jo tällä viikolla. Ja voi muuten todellakin sanoa että lomailun, tähän vois jopa tottua.
Mikko lähtee töihin vasta 9 aikaan, vie samalla lapset päiväkotiin. Itse nousen siinä 11-12 välillä, avaan radion ja tietokoneen ja menen cappucinon keittoon keittiöön. Kuuman kahvin kanssa istun lukemaan sähköpostit ja surffailemaan hetkeksi. Sen jälkeen koneellinen pyykkiä/tiskiä ym, pientä järjestelyä asunnossa ja ompelukoneen äärelle. Hetken surauteltua lähden hakemaan lapsia.
Lapsilla on irtisanottu paikka kesäkuussa. Kesälomalle kun jäävät, jäävät sitten kokonaan kotihoitoon.
Synnytykseen asti saavat käydä useammin päiväkodissa. Helpompaa Mikon on hoitaa lasten aamuhommat ja viedä heidät, itse hyvä kun sängystä ylös pääsen.
Kun vauva syntyy, lapset jatkavat päiväkodissa sinne kesäkuuhun 3pv/vko systeemillä.

Itsellä tosiaan alkaa kroppa olemaan kovilla. Iskias on vaivannut koko raskauden ajan, mitä pidemmälle menty, sitä vaikeammaksi iskiaskin muuttuu. Lantiokivut on ihan järkyttävät. Juurikin sängystä nouseminen, sohvalta seisomaan nouseminen ym. tekee tuskaa. Siihen lisättynä tuo iskias (kävellessä voi jalka lähtee ykskaks alta, säteilevä kipu alaselältä takareiteen) niin homma on valmis. Aiemmissa raskauksissa ei ole ollut näin pahoja kipuja. Tosin tässä ei sitten muuta ongelmaa ole ollutkaan, olen säästynyt pahoinvoinneilta ja muilta ikäviltä raskausvaivoilta, niin kai jotain kuitenkin pitää löytyä?
Ja mieluummin nämä fyysiset vaivat kun jatkuva oksentelu, voin kertoa. Jadesta sen oksentelun koin ja ei enää sitä kiitos.

Seuraava postaus taitaakin liittyä noihin ompeluksiin. Vaippajuttujahan ne on, mutta uusi inspiraatio on iskenyt. Tilasin viikonloppuna ja alkuviikosta ja vähän tänäänkin lisää kankaita (ja ens viikolla teen kans yhden kimppatilauksen! :D) ja niitä odotellessa, jotta pääsee lisää ompelemaan.

Lopuksi vielä kuvaa tältä päivältä.



1 kommentti:

  1. Ohho miten aika menny. tuntuu että vast olit ihan alkutaipaleella ja mietit että kuin käy.. Noh nyt se ajankulku alkaa hidastua loppua kohden, ei käy kateeks ;)

    VastaaPoista