Pelkoa ja fobiaa.

Tuli mieleen tälläinen, kun Mikko naureskeli mulle, kuinka jouduin paniikin valtaan ampiaisen tullessa kesä iltana avonaisesta ikkunasta sisään. Yleensä se onkin meillä sitten mies, joka hoitaa nää ötökät ulos. Nytpä Mikko olikin poissa kotoa ja jouduin yksin hoitaa tilanteen. Se ei ollut helppoo. Yli kahden tunnin taistelun kävin sen lentävän saatanan kanssa. Oli ilta yhdeksän, kun huomasin sen tulleen keittiöön sisään. Juoksin välittömästi oven toiselle puolelle tiirailemaan, minne se meinaa pysähtyä. Ikkunaan jäi surisemaan, niinkuin ne yleensä.

Jonkin ajan kuluttua menin tarkistamaan minne se paholainen on nyt leiriytynyt. Oli jäänyt ikkunan karmiin, eikä liikkunut. Heittelin sitä kuivilla ruuan murusilla mitä lattialta poimin. Ykskään ei osunu. Taas puhelua Mikolle, että mitä ihmettä mä teen !!??
Nythän sitä ajattelee, että kerta se on paikallaan niin iso lätkäsy lehdellä ja that's it. Siinä tilanteessa ollessaan vaan ei mikään ollut järkeenkäypä vaihtoehto.
Olihan se ryhdyttävä taisteluun, muuten olis jääny lapset ilman aamupalaa aamulla ampiaisen takia.
Otin vahvaa raidia, suihkutin sitä liikkumatta olleeseen ampiaiseen ja KAS se lähti lentoon! Järkyttävä tilanne ja juoksin huoneesta ulos.
Seuraavan kerran kun menin katsomaan tilannetta, haeskelin ampiaista ja nyt se käveli maassa. Ei muuta kun pitkä suihkuttaminen ja toivoin että se kuolisi. Näin kävikin.
Imuroin raadon pois ja kun Mikko palas kotiin, sai se ensitöikseen tyhjentää imurin pölysäilön.

Muistan ne tunteet mitkä nous pintaan siinä tilanteessa. Mulla on ihan järkyttävä ampiaispelko, ja joutuu tunnustaa että jos ampiainen tulee liian lähelle surraamaan, mulla tulee itku. Samoin kävi tuona iltanakin.
Ihan outoa, kuinka niin pientä ötökkää voikaan pelätä. Tää on kuitenkin vielä sen verran harmitonta pelkoa, että ei rajota ulkona liikkumista tai elämistä millään lailla.

Toinen, joka aiheuttaa mulle samanlaisia tuntemuksia on linnut. Oltiin viikonloppuna rannalla piknikillä ja siellä niitä lokkeja lenteli ja kauheen lähellekkin tuli kun huomas meidän eväät. Lokit ja varikset on pahimmat ja niitä välttelen mahdollisuuksien mukaan. Variksetkin on niin kesyjä, vaikka kuinka kävelis ohi, ne jää paikalleen ja mulkkaa sua. Niiden ohi täytyykin juosta. Isot linnut on vaan niin karmivia ja ne voi käydä ihmistenkin kimppuun.
Niin se meidän piknikkikin loppui kesken lokkien takia, en kestänyt vaan olla enää tippa silmässä siellä peläten niitä otuksia. Niin naurettavalta kun se kuulostaakin...

Jotta ei elämä ihan liian helpoks käviks, löytyy fobiakin.
Fobialla tarkoitetaan tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin liittyvää kohtuuttoman vahvaa pelkoa, kammoa tai kauhua, jota pelko-oireinen ei pysty hallitsemaan.
En missään nimessä mene 21-22 jälkeen enää ulos. Talvella aika vielä aikaistuu, kun tulee pimeetä. Se on niin ehdoton ei ei, ja pysyn sisällä niin kauan kunnes tulee valoisampaa. Kesällä vaikka onkin valoisaa, niin toi iltaraja on sellanen etten ulos enää mene.

Yks ilta mun piti käydä siwassa nopeesti. Meiltä on matkaa siihen ehkä 200m, eli ihan naapurissa. Oli talvi, kello jotain 21 ja pimeää. Juoksin sen matkan sinne. Takas tullessa, meidän talon nurkilla tuli kauhea oksetus olo, tunsin kuinka mun kaulalle sidottiin jotain narua ja tunsin kaikki ne olotilat, mitä voi tuntea jos olis käynytkin jotain. Ja meinaan jotain toisen ihmisen aiheuttamaa vahinkoa. Paniikkia, ahdistusta ja oksetusta.
Oikeesti ketään muita ei edes näkynyt ja olin kahden seitsemän kerroksisen kerrostalojen välissä.
Tämä on pelkoa, jota en pysty itse hallitsemaan. En mielellään mene (en siis mene!) ulos pimeällä tai illalla ollenkaan. En pysy nahoissani, jos pihalle joutuisin.