maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kengistys!

Alkaa olee kenkäpuolikin jo pikkuhiljaa paketissa.
Jadelle ei nyt kummosempia kenkiä tarvitsekkaan, hän kun hyvällä tuurilla konttaa kesällä, joten kengiksi valitsin mahdollisimman mukavat, helppohoitoiset kengät. Tai no, jonkinsortin tossuthan nuo on.

Kevyet, hyvin pysyy jalassa, ja likaantuessaan voi nakata pesukoneeseen. Täydelliset siis maassa möyryävälle vauvalle.


Jimille tarvitsee kenkiä jo useammat. Näille märkä keleille on kumisaappaat, kun maa alkaa olee jo kuivempaa, kaivetaan kaapista nämä ihanuudet.

Klassinen malli. Päällinen nahkaa. Säädettävä tarrasuljenta. Kangasvuori. Kevyesti topattu reuna, läppä ja kantakuppi. Läppä on
rei’itetty hengittäväksi. Irrotettava, pehmustettu, kangaspäällysteinen sisäpohja, joka hylkii kosteutta. Jälkiä jättämätön kumiulkopohja.




Itselläni kenkiä on jo aivan liikaa, voiko kenkiä olla koskaan liikaa?. Tuli silti tilauksen mukana itsellenikin otettua yhdet uutukaiset.


Takkia en omista lainkaan, ja nyt ilmojen lämmettyä olenkin kulkenut miehen hupparissa. Vihdoin ja viimein löysin itselleni sen mukavan takin, eikä hintakaan päätä huimannut. Alennuksessa 19 euroa.




Ehkä me näillä pärjätään taas hetki. Jimille pitäis vielä sandaalit metsästää ja isi haluaa uudet pumat kans. Jos etsis samanlaiset isille kun pojallakin. :)

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Resorit.

Ostin Jimille finnwearin housut, mut en tykänny niistä alkuperäisinä.
Housut on mukavamman näköiset, ja mukavammat päällä kun niissä on resorit lahkeissa!
Ei tarvi Jiminkään koko aikaa nostella lahkeita jalkojen alta pois..



maanantai 4. huhtikuuta 2011

pilleet & pipo.

Tulipa ne poikasen 2-vuotis synttäritkin viikonloppuna vietettyä. Kuvia olisi enemmänkin, mutta niissä esiintyy muitakin, joten en julkisesti näytille voi laittaa.
Juhlapäivän aamu meni suoraan sanottuna ihan p*****lleen, Jimin osalta. Koko aamu oli yhtä raivoa ja huutoa, mikään ei ollut hyvin ja kaikki vaan kiukutti. Jimi ei ollut nukkunu tarpeeksi, ja se kostautuu sit aamulla/päivällä. On alkanu illalla nukkumaanmenot venymään ja käymään "tappeluksi". Toivottavasti menee pian ohitse, ei tällästä jaksa kohta poika eikä äitikään. Päiväunillekkaan ei suostunut käymään, oli yliväsynyt ja ihan liiiiiian ylikierroksilla. Normaalisti käydään 11.30 päiväunille, vaikka väsymystä oli, nukahti toinen vasta klo 13.30.. Siihen aikaan ei enää edes kauaa kehtaa antaa nukkuakkaan, jotta ilta ei menisi ihan plörinäksi.
No, siitäkin aamusta kuitenkin selvittiin kunnialla :)

Ei pikku juhlija oikeen ymmärtänyt mistä tässä oikein oli kyse. Kivaa ainakin oli, herkkuja sai mahan täydeltä ja uusia leluja! Ja kyllä meillä 2-vuotias sai omissa syntymäpäiväjuhlissaan syödä juuri sitä, mitä muutkin, mitä tarjolla oli. Tämä on se päivä, jolloin ei vahdita niin tarkkaan mitä toinen saa suuhunsa laittaa.

Illalla oli kämppäkin kyllä niin juhlitun näköinen, se siitä siivous urakasta sitten!


Ja toiseen aiheeseen, Jadelle pipo!
Jadella on välikausi pukunaan reiman vaaleanpunainen-harmaa kaksiosainen asu. Vaaleanpunaiset kevät rukkaset jo löysinkin, ja nyt sain vihdoin ja viimein tehtyä siihen sopivan piponkin. Ajatuksessa tämä pipo on ollut jo kauan, mutta aikaiseksi sen sain vasta nyt. Vaikka eihän senkään tekemiseen aikaa edes juurikaan mennyt..

Jimin möhköfanttia ei pipo juuri imarrellut, jos yrittäisi saada parempaa kuvaa huomenna pipo vauvan päässä.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Jade 7kk.

Uhkaavasti kuukaudet vierivät eteenpäin, ja vauva alkaa kasvaa isommaksi ja isommaksi..
Onneks Jade on vielä täysin vauva, osaa kääntyä selältä vatsalleen ja vatsalta selälleen, siihen sen temput jääkin. Tähän aikaan kun Jimi jo käveli.. Hui! Mut ihan hyvä vaan, että saan nauttia tästä vauvasta sen vauva-ajan, Jimin aikaan kun se meni niin nopeesti ohi kun herralla oli kiire päästä liikkumaan.
Seuraavissa kuvissa Jimi yllä, Jade alla.
                                                      
                                                    Vastasyntyneet
   

Kuukauden iässä


                                                 2 kuukauden iässä


                                                3 kuukauden iässä


                                               4 kuukauden iässä


                                                5 kuukauden iässä


                                                  6 kuukauden iässä


 
                                              7 kuukauden iässä