1. Palkinnon, lahjakortti valitsemaan liikkeeseen voitti nimimerkki ~Mjetta!
2. Palkinnon, hauskan munakellon voitti nimimerkki Violetta!
Laittakaa yhteystietonne sähköpostiin janina.espoo@suomi24.fi, niin laitetaan palkinnot tulemaan!
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Arvonta suoritettu!
Paperilappu hatusta -tyylillä arvonta suoritettiin, ja seuraavien onnekkaiden nimet hatusta nostettiin:
1. Palkinnon, lahjakortti valitsemaan liikkeeseen voitti nimimerkki ~Mjetta!
2. Palkinnon, hauskan munakellon voitti nimimerkki Violetta!
Laittakaa yhteystietonne sähköpostiin janina.espoo@suomi24.fi, niin laitetaan palkinnot tulemaan!
1. Palkinnon, lahjakortti valitsemaan liikkeeseen voitti nimimerkki ~Mjetta!
2. Palkinnon, hauskan munakellon voitti nimimerkki Violetta!
Laittakaa yhteystietonne sähköpostiin janina.espoo@suomi24.fi, niin laitetaan palkinnot tulemaan!
Hetki vielä aikaa.
Muistutellaanpa vielä, että tänään on viimeiset hetket osallistua arvontaan!
Lasten mentyä nukkumaan, tulen illalla kertomaan voittajat!
arvontaan pääset tästä.
Lasten mentyä nukkumaan, tulen illalla kertomaan voittajat!
arvontaan pääset tästä.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Tytön raskaus & synnytys.
13.12.2009 se tapahtui. Testiin ilmestyi kaksi viivaa. Ne odotetut punaiset viivat.
Mikko oli viikon poissa kotoa työnsä vuoksi, ja sovittiin että teen testin kun hän palaa. No en malttanut odottaa ja tein kuin teinkin sen. Testin tuloksen tiedettyäni laitoin yksinkertaisen viestin Mikolle töihin. "Oon raskaana."
Neuvolaan varasin aikaa, ja ei yhtään tiedetty kuinka pitkällä raskaus on. Sain keskenmenon 02.10.2009 eikä välissä kerennyt tulee kuukautisia. Minulle laskettiin kuitenkin neuvolassa viikot keskenmenosta, ja lasketuksi ajaksi 9.7.2010. Olihan se tiedossa, että viikkoja on paljon vähemmän. Kuitenkin viikot "12" lähestyi ja oli ensimmäisen ultran aika. Kätilö pyöritteli laitetta ja sanoi että valitettavasti tämäkin raskaus on mennyt kesken. Sydän hyppäsi kurkkuun ja en tiennyt mitä ajatella. Vasta oli toinen keskenmeno ja nytkö joutuu taas kokemaan sen kaiken saman uudestaan. Mikä minussa on vikana kun kroppani ei osaa kasvattaa lasta. No, onhan meillä jo yksi lapsi josta olemme kiitollisia.
Kätilö kävi hakemassa keskeytys pillerit ja sain luvan mennä kotiin hoitamaan keskenmenon. Lääkäri tuli myös huoneeseen vielä puhumaan asiasta, ja tulimme siihen tulokseen yhteis tuumin että otetaan kontrolli aika 2 viikon päähän. En millään jaksanut uskoa että toista lasta meille ei lyhyellä ikäerolla suotaisikaan.
Kaksi viikkoa kului tooooosi hitaasti. Laskin melkein jo minuutteja ultraan. Odotinko sitä jännityksellä vai kauhulla? En tiedä.
Kun aika koitti, emme puhuneet paljoa mitään Mikon kanssa odotustilassa. Kätilö kutsui nimellä, ja oli aika mennä kuulemaan tuomio. Ei sitä tuomioksi voinut enää kutsua kun kätilö näki pienen sydämmen sykkivän <3 Mikä helpotus! Luojan kiitos halusin odottaa vielä ja tarkistaa asian ennen mitään pillereitä. Muuten meillä ei olisi tuota kaunista prinsessaamme. Viikkoja oli tuolloin 7. Laskettu aika 22.08.2010
Tämän ultran jälkeen aloinkin voimaan pahoin. Siis todella pahoin. Ruuan tuoksut, kahvi, tupakka, kaikki sai minut oksentamaan. Tämän vuoksi en sietänyt Mikonkaan seuraa jos hän oli polttanut. Mikään ruoka ei pysynyt alhaalla vaan tuli samantein ylös. Elin ensimmäiset 16 raskausviikkoa mansikka smoothiella ja ananaspaloilla. Ainoat jotka pysyi alhaalla jotenkuten, ja jos ei pysynyt niin oli ainakin "hyvän makuista" oksentaa :D
Tulee mieleen raskauden alkuaikoja ajatellessa, kun Jimi oli vuoden ikäinen ja hänelle kun aamupalaa ja ruokaa muutenkin valmistin, sain oksennella välistä lavuaariin, välillä juoksin vessaan. Se oli kamalaa aikaa.
Välillä pienet jalat tepsuttelivat vessan ovelle kurkkimaan mitä siellä tapahtuu "äiti tulee ihan kohta" sain sanotuksi ja norjan puhuminen jatkui.
Tätä jatkui ensimmäiset 16 viikkoa. Sen jälkeen sain jo vähän syödyksin niin etten oksentanut enää. Jatkuva etominen ja pahoinvointi oli aamusta iltaan. Jopa öisinkin heräsin huonoon oloon, ja keskellä yötä jouduin nousemaan istumaan sängyn reunalle oloa helpottaakseen.
Piinaava väsymyskin painoi. Päikkäreitä ei pystynyt ottamaan sillonkuin väsytti, Jimi piti siitä huolen. Elämäni rankimmat ajat oli jaksaa hoitaa poikaa samalla kun itse oli heikossa hapessa. Ja kun tiesi että se ei ole päivässä tai kahdessa ohi.
Rakenneultran aika koitti. Terve tyttövauva! Juuri se mitä toivoimmekin. Jäin miettimään, kuinka pahoin tyttöä voidaan erehtyä luulemaan pojaksi ja päinvastoin. En uskaltanut juosta rynnimään ostamaan vaaleanpunaista bodya tyttärellemme.
Toukokuussa oli äitienpäivä, ja sain mitä mainioimman äitienpäivälahjan Mikolta, 4D-ultrauksen Femadassa!
4D-ultrauksista kuuluisa Bruno Cacciatore teki myös meidänkin ultran. Rv 26 saimme 100% tyttölupauksen ja vajaa kilon painoarviota. 917g näillä viikoilla oli paljon! Niinpä hän veikkailikin, jos laskettuna aikana syntyy, on painoa tytöllä 4kg. Ylimenevät päivät tuovat enemmän grammoja..
Nyt säikähdin. Jimi syntyi 41+5, painoa sen neljä kiloa. Jos tyttö syntyy suurinpiirtein samoilla viikoilla, kuinka paljon hän mahtaisi painaa? Pystynkö synnyttämään sellasen möhkäleen?
Puhuin neuvolassa asiasta, mutta he eivät oikeen reagoineet mitenkään. Ei tainneet ottaa minua todesta. "Sen näkee sitten." Juu, niinhän sen näkee mutta ei se tämän hetkistä pelkoani pois vie.
Tämä raskaus eteni vauhdilla! Ei aina muistanut mitkä viikot ja päivät oli menossa. Pahoinvointi jatkui ja karmea väsymys. Sain kiitettävästi turvotustakin joka esti minua seisomasta tai kävelemästä pitkiä matkoja. En vain jaksanut siihen, jalkani eivät jaksaneet. Ruuan tekeminen lieden äärellä oli tehtävä jakkaralla istuen, en jaksanut muutamaa minuuttia pidempään seistä.
Jollain tahdonvoimalla sain kuitenkin päivän askareet pojan kanssa hoidetuksi aina siihen asti kun Mikko tuli töistä. Sen jälkeen en muuta tehnyt kun makasin ja makasin lisää.
Superkuuma kesä ei helpottanut oloani. Hikoilin kotona kuin pieni sika, tuuletin ja suihku oli kovassa käytössä. En pystynyt poistumaan asunnosta, ulkona oli liian tukala olla. Niinpä kesä 2010 meni lähestulkoon kotona ollessa, tuulettimen pyöriessä täysillä.
31.8.2010 meillä oli yliaikaiskontrolli. Vauvan sanottiin olevan iso, mutta silti vain 3,7kg syntyissään. Pelkoni hälveni samantein, helposti sellainen synnytetään kun aiemminkin on synnytetty. Kohdunsuu oli sormelle auki, lapsivettä normaalisti. Käynnistysaika varattiin 3.9.2010. Kolmen päivän päähän siis.
Sitä alettiin jännittelemään. Kolmen päivän päästä alkaisi tositoimet! Piinaava odotus alkoi olemaan ohi.
01.09.2010 Heräsin viiden aikaan aamuyöstä supistukseen. Se oli kovin supistus mitä minulla oli tässä raskaudessa ikinä tullut. Oli se sen verran kova, että herätti. Sen mentyä ohi jatkoin unta.
Heräsin uudestaan supistukseen, katsoin kelloa ja aiemmasta heräämisestäni oli mennyt vain 15 minuuttia, vaikka luulin että pari tuntia. Enää en nukahtanutkaan uusiks vaan odottelin uusia supistuksia tulevan. Niitä alkoi tulee 10 min välein, ja herätin Mikkoa varovaisesti klo 8, että käy viemässä Jimin siskolleni. Tänää lähdetään synnyttää. Mikko ei ymmärtänyt vielä mitään, oli ihan unenpöpperössä. Siskoni asuu onneksi tuossa puolen kilometrin päässä, että aikaa ei kauaa kulunut. Sen jälkeen soitin äidilleni että tulee meille päin, hän on lupautunut meille sairaalakuskiksi. Äiti tuli klo 9, minä olin sillä aikaa suihkussa kärsien 5 min välisistä supistuksista. Mikko soitti hieman ennen kello 10 sairaalaan ja kertoi tilanteen. Meille sanottiin että voidaan lähteä kohti sairaalaa, kuitenkin väli on niin tiheä ja olen uudissynnyttäjä.
Klo 10.10. kirjauduttiin sairaalaan sisälle. Käyriä otettiin tunnin verran ja supistuksia piirtyikin hyvin. Kohdunsuu oli (vain!) 4cm auki, kanava hävinnyt kokonaan. Kuvittelin supistuksista päätellen että enemmän olisi tapahtunut.
Halusin ammeeseen, joka ensimmäisessäkin synnytyksessä helpotti. Ammeessa pulikoin tunnin verran, enkä kokenut saavani siitä samanlaista apua kuin aiemmin. Siirryttiin siis saliin.
Kohdunsuun tilanne oli pysynyt ennallaan, 4cm. Supistukset ei olleet lakanneet kuitenkaan.
Klo 12.02 Sain epiduraalin. Sen laittaminen teki todella kipeää. Taas vertaillen aikasempaan, tämä epiduraalin laitto teki kipeämpää. Piikki osui varmaan johonkin hermoon, kun tunsin saavani sähköiskuja lantiooni oikealle puolelle. Se sattui, ja teki mieli perua koko puudutus. Onneksi en sentään, sillä se helpotti nopeasti ja sain levätyksi.
Mikko oli viikon poissa kotoa työnsä vuoksi, ja sovittiin että teen testin kun hän palaa. No en malttanut odottaa ja tein kuin teinkin sen. Testin tuloksen tiedettyäni laitoin yksinkertaisen viestin Mikolle töihin. "Oon raskaana."
Neuvolaan varasin aikaa, ja ei yhtään tiedetty kuinka pitkällä raskaus on. Sain keskenmenon 02.10.2009 eikä välissä kerennyt tulee kuukautisia. Minulle laskettiin kuitenkin neuvolassa viikot keskenmenosta, ja lasketuksi ajaksi 9.7.2010. Olihan se tiedossa, että viikkoja on paljon vähemmän. Kuitenkin viikot "12" lähestyi ja oli ensimmäisen ultran aika. Kätilö pyöritteli laitetta ja sanoi että valitettavasti tämäkin raskaus on mennyt kesken. Sydän hyppäsi kurkkuun ja en tiennyt mitä ajatella. Vasta oli toinen keskenmeno ja nytkö joutuu taas kokemaan sen kaiken saman uudestaan. Mikä minussa on vikana kun kroppani ei osaa kasvattaa lasta. No, onhan meillä jo yksi lapsi josta olemme kiitollisia.
Kätilö kävi hakemassa keskeytys pillerit ja sain luvan mennä kotiin hoitamaan keskenmenon. Lääkäri tuli myös huoneeseen vielä puhumaan asiasta, ja tulimme siihen tulokseen yhteis tuumin että otetaan kontrolli aika 2 viikon päähän. En millään jaksanut uskoa että toista lasta meille ei lyhyellä ikäerolla suotaisikaan.
Kaksi viikkoa kului tooooosi hitaasti. Laskin melkein jo minuutteja ultraan. Odotinko sitä jännityksellä vai kauhulla? En tiedä.
Kun aika koitti, emme puhuneet paljoa mitään Mikon kanssa odotustilassa. Kätilö kutsui nimellä, ja oli aika mennä kuulemaan tuomio. Ei sitä tuomioksi voinut enää kutsua kun kätilö näki pienen sydämmen sykkivän <3 Mikä helpotus! Luojan kiitos halusin odottaa vielä ja tarkistaa asian ennen mitään pillereitä. Muuten meillä ei olisi tuota kaunista prinsessaamme. Viikkoja oli tuolloin 7. Laskettu aika 22.08.2010
Tämän ultran jälkeen aloinkin voimaan pahoin. Siis todella pahoin. Ruuan tuoksut, kahvi, tupakka, kaikki sai minut oksentamaan. Tämän vuoksi en sietänyt Mikonkaan seuraa jos hän oli polttanut. Mikään ruoka ei pysynyt alhaalla vaan tuli samantein ylös. Elin ensimmäiset 16 raskausviikkoa mansikka smoothiella ja ananaspaloilla. Ainoat jotka pysyi alhaalla jotenkuten, ja jos ei pysynyt niin oli ainakin "hyvän makuista" oksentaa :D
Tulee mieleen raskauden alkuaikoja ajatellessa, kun Jimi oli vuoden ikäinen ja hänelle kun aamupalaa ja ruokaa muutenkin valmistin, sain oksennella välistä lavuaariin, välillä juoksin vessaan. Se oli kamalaa aikaa.
Välillä pienet jalat tepsuttelivat vessan ovelle kurkkimaan mitä siellä tapahtuu "äiti tulee ihan kohta" sain sanotuksi ja norjan puhuminen jatkui.
Tätä jatkui ensimmäiset 16 viikkoa. Sen jälkeen sain jo vähän syödyksin niin etten oksentanut enää. Jatkuva etominen ja pahoinvointi oli aamusta iltaan. Jopa öisinkin heräsin huonoon oloon, ja keskellä yötä jouduin nousemaan istumaan sängyn reunalle oloa helpottaakseen.
Piinaava väsymyskin painoi. Päikkäreitä ei pystynyt ottamaan sillonkuin väsytti, Jimi piti siitä huolen. Elämäni rankimmat ajat oli jaksaa hoitaa poikaa samalla kun itse oli heikossa hapessa. Ja kun tiesi että se ei ole päivässä tai kahdessa ohi.
 |
| 19+2 |
Toukokuussa oli äitienpäivä, ja sain mitä mainioimman äitienpäivälahjan Mikolta, 4D-ultrauksen Femadassa!
4D-ultrauksista kuuluisa Bruno Cacciatore teki myös meidänkin ultran. Rv 26 saimme 100% tyttölupauksen ja vajaa kilon painoarviota. 917g näillä viikoilla oli paljon! Niinpä hän veikkailikin, jos laskettuna aikana syntyy, on painoa tytöllä 4kg. Ylimenevät päivät tuovat enemmän grammoja..
Nyt säikähdin. Jimi syntyi 41+5, painoa sen neljä kiloa. Jos tyttö syntyy suurinpiirtein samoilla viikoilla, kuinka paljon hän mahtaisi painaa? Pystynkö synnyttämään sellasen möhkäleen?
Puhuin neuvolassa asiasta, mutta he eivät oikeen reagoineet mitenkään. Ei tainneet ottaa minua todesta. "Sen näkee sitten." Juu, niinhän sen näkee mutta ei se tämän hetkistä pelkoani pois vie.
 | ||
| 25+0 |
Jollain tahdonvoimalla sain kuitenkin päivän askareet pojan kanssa hoidetuksi aina siihen asti kun Mikko tuli töistä. Sen jälkeen en muuta tehnyt kun makasin ja makasin lisää.
Superkuuma kesä ei helpottanut oloani. Hikoilin kotona kuin pieni sika, tuuletin ja suihku oli kovassa käytössä. En pystynyt poistumaan asunnosta, ulkona oli liian tukala olla. Niinpä kesä 2010 meni lähestulkoon kotona ollessa, tuulettimen pyöriessä täysillä.
 |
| 35+0 |
 |
| 38+3 |
 |
| 41+0 |
Sitä alettiin jännittelemään. Kolmen päivän päästä alkaisi tositoimet! Piinaava odotus alkoi olemaan ohi.
01.09.2010 Heräsin viiden aikaan aamuyöstä supistukseen. Se oli kovin supistus mitä minulla oli tässä raskaudessa ikinä tullut. Oli se sen verran kova, että herätti. Sen mentyä ohi jatkoin unta.
Heräsin uudestaan supistukseen, katsoin kelloa ja aiemmasta heräämisestäni oli mennyt vain 15 minuuttia, vaikka luulin että pari tuntia. Enää en nukahtanutkaan uusiks vaan odottelin uusia supistuksia tulevan. Niitä alkoi tulee 10 min välein, ja herätin Mikkoa varovaisesti klo 8, että käy viemässä Jimin siskolleni. Tänää lähdetään synnyttää. Mikko ei ymmärtänyt vielä mitään, oli ihan unenpöpperössä. Siskoni asuu onneksi tuossa puolen kilometrin päässä, että aikaa ei kauaa kulunut. Sen jälkeen soitin äidilleni että tulee meille päin, hän on lupautunut meille sairaalakuskiksi. Äiti tuli klo 9, minä olin sillä aikaa suihkussa kärsien 5 min välisistä supistuksista. Mikko soitti hieman ennen kello 10 sairaalaan ja kertoi tilanteen. Meille sanottiin että voidaan lähteä kohti sairaalaa, kuitenkin väli on niin tiheä ja olen uudissynnyttäjä.
Klo 10.10. kirjauduttiin sairaalaan sisälle. Käyriä otettiin tunnin verran ja supistuksia piirtyikin hyvin. Kohdunsuu oli (vain!) 4cm auki, kanava hävinnyt kokonaan. Kuvittelin supistuksista päätellen että enemmän olisi tapahtunut.
Halusin ammeeseen, joka ensimmäisessäkin synnytyksessä helpotti. Ammeessa pulikoin tunnin verran, enkä kokenut saavani siitä samanlaista apua kuin aiemmin. Siirryttiin siis saliin.
Kohdunsuun tilanne oli pysynyt ennallaan, 4cm. Supistukset ei olleet lakanneet kuitenkaan.
Klo 12.02 Sain epiduraalin. Sen laittaminen teki todella kipeää. Taas vertaillen aikasempaan, tämä epiduraalin laitto teki kipeämpää. Piikki osui varmaan johonkin hermoon, kun tunsin saavani sähköiskuja lantiooni oikealle puolelle. Se sattui, ja teki mieli perua koko puudutus. Onneksi en sentään, sillä se helpotti nopeasti ja sain levätyksi.
Klo 13.15 Lapsivedet meni. Vesi on vaaleanvihreää.
Kohdunsuu 4-5cm auki, pää edelleen korkealla. Vihreä, juokseva vesi valuu.
Kohdunsuu 4-5cm auki, pää edelleen korkealla. Vihreä, juokseva vesi valuu.
Klo 14.27 Epiduraalin vaikutus alkaa hiipumaan, ja supistukset tekevät kipeää.
Klo 15.00 Kohdunsuu auki 6cm. Vauva edelleen korkealla. Uusi epiduraali annos annetaan, joka ei kuitenkaan tehoa. Supistuksia tulee tiheään, ja erittäin kipeinä. Supistusten välillä ei ole ollenkaan lepotaukoa, ja ilman toimivia puudutteita loppuaika kärvistellään. Keskityn kipuun, ja supistusten aikana puristan Mikon sormia niin lujasti yhteen että ne ihan naksahtelevat ja Mikko joutuu vaihtaa kättään jokaisella supistuksella, kun on sormet niin hellinä.
Minut laitetaan istuma-asentoon, sillä vauva on korkealla ja pystyasento voisi auttaa vauvaa laskeutumaan.
Asento on erittäin epämiellyttävä.
Klo 15.52 Alan tuntea ponnistamisen tarvetta, ja kätilö sanoo että ponnistele pikkasen vain, ponnistele vauva alemmas. Vaihdan ripeästi asentoa istumasta kyljelleen, sillä tunnen että vauva tulee Nyt.
Minuutin vajaa neljää, alan ponnistaa aktiivisesti ja neljällä supistuksella pieni tyttömme on maailmassa klo 16.04. 53cm & 4290g. Paljon tummaa tukkaa.
Hiukan meni siis edellispäivän painoarvio pieleen, mutta helposti tyttö silti syntyi.
Pisteitä tytöllä oli 9/10, ihonväristä yksi piste pois kuten veljelläänkin.
Verta menetin ennen istukan irtoamista 100ml ja irtoamisen jälkeen 200ml. Puolet vähemmän mitä ensimmäisessä synnytyksessä.
sembaloooh
Käytiin eilen lasten kanssa kuluttamassa aikaa Sellon sembaloissa. No ei siellä kyllä sit oikeen mitään ollu.
Pari vaatekappaletta Jimille löysin.
Jotenkin pitäis perjantai-iltaan asti saada taas aika kulumaan lasten kanssa, iskä on perjantaihin asti poissa ja aika pitkiltä (ja yksinäisiltä :D) päiviltä nää päivät tuntuu kun aamusta iltaan seurana pelkät lapset..
Tänään pitäis Jimin kummitädin tulla kyllä käymään, saa pariks tunniks illalla aikuisempaa seuraa.
Illalla vois muistella tytön raskautta ja synnytystä, sellaista siis luvassa.
Pari vaatekappaletta Jimille löysin.
Jotenkin pitäis perjantai-iltaan asti saada taas aika kulumaan lasten kanssa, iskä on perjantaihin asti poissa ja aika pitkiltä (ja yksinäisiltä :D) päiviltä nää päivät tuntuu kun aamusta iltaan seurana pelkät lapset..
Tänään pitäis Jimin kummitädin tulla kyllä käymään, saa pariks tunniks illalla aikuisempaa seuraa.
Illalla vois muistella tytön raskautta ja synnytystä, sellaista siis luvassa.
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Pojan raskaus & synnytys.
Nyt on hyvin aikaa paneutua tähän aiheeseen ja alkaa muistelemaan ensimmäistä odotusta ja synnytystä.
Raskausta suunniteltiin ja odoteltiin.
Kiertoa seurailin ja yritettiin, kesäkuussa 2008 alkoi taas ne pahaiset menkat joita ei odotettu.
Yritystä jatkettiin. Minulla oli raskaustestejä kaapissa odottamassa varmuudeksi, ja malttamattomana tein testin aikaisin ja se näyttikin plussaa !? Viikkoja oli menkkojen mukaan vasta 2+4. Soitin neuvolaan asiasta ja siellä vain onniteltiin ja varailtiin aikaa. Laskettu aika oli 16.4.2009.
Alkuraskaus sujui hyvin, pientä etomista lukuunottamatta joka kuitenkin hälveni puoleen päivään mennessä.
Kesän kuumuus paikottain toi huonon olon tunteen takaisin, se kuitenkin hävitettiin mehujäillä.
Koitti niskapoimu-ultran aika. Jännitin tätä ultraa niin kovin. Olin käynyt aiemman raskauden aikana (toukokuussa 2008) kyseisessä ultrassa jossa huomattiin vain eloton sikiö. Kauhulla odotin kun ultralla alettiin pientä vauvaamme tutkimaan.. Lääkäri katseli hiljaa ja pyöritteli silmiään ja anturia (vatsan päällä). Sykkiikö sydän? Onko se elossa? Lääkäri haki paikalle kätilön vielä tarkistamaan ja ultraamaan.. Kätilö pyöritteli ja tutkiskeli vauvaa. Näin ruudulta että ainakin sikiö liikkui. Sitten kätilö avasi suunsa; eloisa sikiö ja hyvin voiva, mutta viikkoja on jo 16. Suuri kivi putosi harteilta, kerkesin jo pelkäämään jotain pahempaa.
Eipä ihmekkään että positiivisen testin sain jo niin "aikaisilla" viikoilla. Edelliset kuukautiset eivät olleet mitenkään normaalia niukemmat tai lyhempi kestoiset, joten en osannut tälläistä edes ajatella.
Laskettu aikakin muuttui 10.3.2009.
Rakenneultraan ei tarvinut kovin kauaa odotella, kun se hetki jo koitti. Terve poikavauva!
Halusimme sukupuolen ottaa selville, sillä en malttanut pysytellä poissa lastenvaate osastoilta. Halusin ostaa pojalle sopivat vaunut ja tarvikkeet.
Loppu raskaus sujui paremmin kuin hyvin. Jaksoin olla paljonkin liikkeellä viimesiin päiviin asti. Laskettuaika kun oli ja meni, alkoi ne piinaavimmat päivät. Joka aamu sai herätä pettyneenä, kun ei edellisenä yönä lähtöä tullutkaan. 41+0 alkoi tapahtumaan. Supistukset alkoi ilta 21, tihenivät yötä kohden 5-10 min väleihin. Jokaisella supistuksella menin sohvalle konttausasentoon. Se helpotti parhaiten. Suihkussa kävin myös vähän väliä lievittämässä oloa. Koitti aamu ja kello löi 10. Supistukset lakkasivat kuin seinään! Eivät yön aikana koventuneet tai tiheentyneet etteikö kotikonstein olisi saanut oloa helpotetuksi, en siis uskaltanut lähteä sairaalaan "turha reissun" pelossa. Koko päivän jännittelin, milloin supistuksia taas tulisi ja vauva alkaisi syntymään. Taas klo 21 näin kävi, ja edellis yö toistui. Aamu 10 supistukset taas lakkasivat.. Kuinka turhauttavaa. Nyt muistellen ja synnytyssupistukset läpi käyneenä, nämä supistukset eivät olleet harjoitussupistuksia kuitenkaan. Tälläsillä supistuksilla lähdin tyttöä synnyttämään, mutta siitä toiste.
Kipeää siis teki, mutta aina ne loppui kuin seinään! Tätä jatkui 4 yötä. Viidentenä päivänä soitin synnytyssairaalaan (he olivat tietoisia siellä tilanteesta, sinne olin soittanut aiempana yönä) ja sanoin heille, että mikäli taas tänä yönä supistukset jatkuvat niin tulen synnyttämään, enää en jaksa. En saanut öisin nukuttua ja päivisin olen huono saamaan muutamaa tuntia kauempaa unta joten väsymys alkoi jo painaa.
Menin illalla siskoni luokse pelaamaan monopolia. Siinä pelin ohella välillä joutu käymään konttausasentoon ja parit ärräpäät päästämään.
Sama oli taas toistumassa tänäkin yönä. Siskoni mies lähti yöllä viemään meidät sairaalaan. Viikkoja kasassa 41+5.
Sisään kirjauduttiin klo 01:50. Olin auki 3cm, kanava poissa. Kysyttiin haluaisinko ammeeseen siksi aikaa kun kätilö kävisi laittamassa salin kuntoon. Halusin kyllä, sillä kotonakin ollessa lämmin vesi rentoutti. Ammeessa viihdyinkin 1,5h. Supistuksia tuli noin vartin välein, eikä niin tuskastuttavia kuitenkaan etteikö kotonakin olisi niitä kestänyt, mutta ei vain voimat riittäneet enää.
Klo 4 aikaan siirryttiin synnytyssaliin, sain epiduraalin ja kalvot puhkaistiin. Anestesialääkärillä ei montaa minuuttia tilauksesta mennyt kun piikin minulle iski. Oli ne pienetkin supistuskivut poissa. Taivas oli auki ja sain vihdoinkin unta. Pari tuntia kerkesin unta vetämään kun kätilö tuli tarkastamaan taas tilannetta. Auki 8cm! Epiduraali vaikutti vielä ja hetken aikaa odottelimme jolloin olisin täysin auki. Pieni hetki siinä menikin, kun kätilö sanoi että voit alkaa hiljalleen jo ponnistelemaan. Vauva ei ollut laskeutunut vielä, joten häntä piti ponnistella hiukan alemmaksi. Pari pienempää ponnistusta kerkesin tehdä, kun sanoin että nyt on ihan oikea ponnistamisen tarve. Supistuksia en tuntenut, mutta pieni paineen tunne tuntui kun supistus tuli, joten tiesin milloin pitää ponnistaa.
12 minuuttia aktiivista ponnistamista ja näin syntyi esikoispoikani klo 08:43, miehisin mitoin 52cm ja 3990g.
Verta menetin ennen istukan irtoamista 400ml ja istukan irtoamisen jälkeen 200ml. Pisteitä poika sai 9/10/10. Ihon väristä lähti yksi piste pois.
Raskausta suunniteltiin ja odoteltiin.
Kiertoa seurailin ja yritettiin, kesäkuussa 2008 alkoi taas ne pahaiset menkat joita ei odotettu.
Yritystä jatkettiin. Minulla oli raskaustestejä kaapissa odottamassa varmuudeksi, ja malttamattomana tein testin aikaisin ja se näyttikin plussaa !? Viikkoja oli menkkojen mukaan vasta 2+4. Soitin neuvolaan asiasta ja siellä vain onniteltiin ja varailtiin aikaa. Laskettu aika oli 16.4.2009.
Alkuraskaus sujui hyvin, pientä etomista lukuunottamatta joka kuitenkin hälveni puoleen päivään mennessä.
Kesän kuumuus paikottain toi huonon olon tunteen takaisin, se kuitenkin hävitettiin mehujäillä.
Koitti niskapoimu-ultran aika. Jännitin tätä ultraa niin kovin. Olin käynyt aiemman raskauden aikana (toukokuussa 2008) kyseisessä ultrassa jossa huomattiin vain eloton sikiö. Kauhulla odotin kun ultralla alettiin pientä vauvaamme tutkimaan.. Lääkäri katseli hiljaa ja pyöritteli silmiään ja anturia (vatsan päällä). Sykkiikö sydän? Onko se elossa? Lääkäri haki paikalle kätilön vielä tarkistamaan ja ultraamaan.. Kätilö pyöritteli ja tutkiskeli vauvaa. Näin ruudulta että ainakin sikiö liikkui. Sitten kätilö avasi suunsa; eloisa sikiö ja hyvin voiva, mutta viikkoja on jo 16. Suuri kivi putosi harteilta, kerkesin jo pelkäämään jotain pahempaa.
Eipä ihmekkään että positiivisen testin sain jo niin "aikaisilla" viikoilla. Edelliset kuukautiset eivät olleet mitenkään normaalia niukemmat tai lyhempi kestoiset, joten en osannut tälläistä edes ajatella.
Laskettu aikakin muuttui 10.3.2009.
 |
| 16+3 |
 | ||
| 18+2 |
Rakenneultraan ei tarvinut kovin kauaa odotella, kun se hetki jo koitti. Terve poikavauva!
Halusimme sukupuolen ottaa selville, sillä en malttanut pysytellä poissa lastenvaate osastoilta. Halusin ostaa pojalle sopivat vaunut ja tarvikkeet.
Loppu raskaus sujui paremmin kuin hyvin. Jaksoin olla paljonkin liikkeellä viimesiin päiviin asti. Laskettuaika kun oli ja meni, alkoi ne piinaavimmat päivät. Joka aamu sai herätä pettyneenä, kun ei edellisenä yönä lähtöä tullutkaan. 41+0 alkoi tapahtumaan. Supistukset alkoi ilta 21, tihenivät yötä kohden 5-10 min väleihin. Jokaisella supistuksella menin sohvalle konttausasentoon. Se helpotti parhaiten. Suihkussa kävin myös vähän väliä lievittämässä oloa. Koitti aamu ja kello löi 10. Supistukset lakkasivat kuin seinään! Eivät yön aikana koventuneet tai tiheentyneet etteikö kotikonstein olisi saanut oloa helpotetuksi, en siis uskaltanut lähteä sairaalaan "turha reissun" pelossa. Koko päivän jännittelin, milloin supistuksia taas tulisi ja vauva alkaisi syntymään. Taas klo 21 näin kävi, ja edellis yö toistui. Aamu 10 supistukset taas lakkasivat.. Kuinka turhauttavaa. Nyt muistellen ja synnytyssupistukset läpi käyneenä, nämä supistukset eivät olleet harjoitussupistuksia kuitenkaan. Tälläsillä supistuksilla lähdin tyttöä synnyttämään, mutta siitä toiste.
Kipeää siis teki, mutta aina ne loppui kuin seinään! Tätä jatkui 4 yötä. Viidentenä päivänä soitin synnytyssairaalaan (he olivat tietoisia siellä tilanteesta, sinne olin soittanut aiempana yönä) ja sanoin heille, että mikäli taas tänä yönä supistukset jatkuvat niin tulen synnyttämään, enää en jaksa. En saanut öisin nukuttua ja päivisin olen huono saamaan muutamaa tuntia kauempaa unta joten väsymys alkoi jo painaa.
Menin illalla siskoni luokse pelaamaan monopolia. Siinä pelin ohella välillä joutu käymään konttausasentoon ja parit ärräpäät päästämään.
Sama oli taas toistumassa tänäkin yönä. Siskoni mies lähti yöllä viemään meidät sairaalaan. Viikkoja kasassa 41+5.
 |
| 27+2 |
 |
| 28+6 |
 |
| 34+0 |
 |
| 38+1 |
 |
| 38+2 |
 |
| 39+6 |
 |
| 41+2 |
Sisään kirjauduttiin klo 01:50. Olin auki 3cm, kanava poissa. Kysyttiin haluaisinko ammeeseen siksi aikaa kun kätilö kävisi laittamassa salin kuntoon. Halusin kyllä, sillä kotonakin ollessa lämmin vesi rentoutti. Ammeessa viihdyinkin 1,5h. Supistuksia tuli noin vartin välein, eikä niin tuskastuttavia kuitenkaan etteikö kotonakin olisi niitä kestänyt, mutta ei vain voimat riittäneet enää.
Klo 4 aikaan siirryttiin synnytyssaliin, sain epiduraalin ja kalvot puhkaistiin. Anestesialääkärillä ei montaa minuuttia tilauksesta mennyt kun piikin minulle iski. Oli ne pienetkin supistuskivut poissa. Taivas oli auki ja sain vihdoinkin unta. Pari tuntia kerkesin unta vetämään kun kätilö tuli tarkastamaan taas tilannetta. Auki 8cm! Epiduraali vaikutti vielä ja hetken aikaa odottelimme jolloin olisin täysin auki. Pieni hetki siinä menikin, kun kätilö sanoi että voit alkaa hiljalleen jo ponnistelemaan. Vauva ei ollut laskeutunut vielä, joten häntä piti ponnistella hiukan alemmaksi. Pari pienempää ponnistusta kerkesin tehdä, kun sanoin että nyt on ihan oikea ponnistamisen tarve. Supistuksia en tuntenut, mutta pieni paineen tunne tuntui kun supistus tuli, joten tiesin milloin pitää ponnistaa.
12 minuuttia aktiivista ponnistamista ja näin syntyi esikoispoikani klo 08:43, miehisin mitoin 52cm ja 3990g.
Verta menetin ennen istukan irtoamista 400ml ja istukan irtoamisen jälkeen 200ml. Pisteitä poika sai 9/10/10. Ihon väristä lähti yksi piste pois.
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Kateus.
Se on minun tämän hetkinen fiilikseni, eräs tuttavani synnytti tänään! Viimeaikoina on vauvoja tullut kuin sieniä sateella, ja jokaisesta syntymästä koen kateutta. Taas yksi nainen koki sen ihanuuden, kuin mitä synnyttäminen onkaan! Se tunne mikä tulee kun ensimmäiset supistukset tulee ja sen aistii että tänään lapsi syntyy. Se odottaminen palkitaan, ja kovempia kipuja vaan odottelee! Loppujen lopuks pieni vastasyntynyt vauva nostetaan rinnalle, siinä se on, maailman täydellisin pieni paketti.
Krooninen vauvakuume on taas iskenyt ja kammottava raskaushalu! Vaikka viimesin raskaus oli todella vaikea, ja vannoin sen olevan viimeinen niin olen kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin.. Ehkä se kolmas sitten joskus. Joskus. Mikko lähtee elokuussa lappeenrantaan opiskelemaan, joten uuden vauvan aika ei olisi nyt otollinen. Ja haluan käydä työssä välillä. Ei sillä ettenkö viihtyisi kotona, mutta jos ajattelisi että nro 3. olisi matkalla maailmaan, se tietäisi itselleni lisää 3 vuotta kotona oloa, ja se alkaisi kyllä jo riittää! Kotona olen ollut nyt vuoden -08 lopusta ja vaihtelu tekee välillä hyvää. Odottaen että kuopus kasvaa tarhaikäiseksi. Jos sit sen jälkeen se kolmas....
Ajatuksilla on hyvä leikitellä, realisesti kun ajattelee niin mitäköhän mieltä vaan silloin muutaman vuoden päästä sitä oliskaan siitä kolmannesta. Lapset on kasvanut jo ohi vaippa iän, alkanut olemaan omatoimisempia ja tuplasti helpompi hoitoisia kuin vauva ikäinen, niin jaksaako sitä alkaa enää samaan rumbaan? Toisaalta on tunne, että meillä on se kolmas lapsi, mutta se ei vaan ole olemassa vielä. Elää vain ajatuksissa. Ja joskus se 'lapsi' pitää toteuttaa. Pikkutytöstä asti olen haaveillut 3-4 lapsesta, ja tuo ajatus meillä on Mikon kanssa ollut aina ennen Jaden raskautta. Luojalle kiitos se kestää vain sen 9kk, enempää sitä raskautta en olisi jaksanutkaan. Molempien raskauksista ja synnytyksistä ajattelin postata myöhemmin vielä paremmalla ajalla tarkemmin.
Asiana oli vain se, kuinka minut saa kateelliseksi synnyttämällä! Ei kai siitä vauvakuumeesta, raskauskuumeesta, vastasyntynyt vauvakuumeesta pääse koskaan yli eikä ympäri..
No, näillä kuitenkin eteenpäin. Iskä on juhlistamassa duunissansa vuosipäivää ja siellä olisin itsekkin jos lapsenvahti olisi onnistunut lapsillemme. Salaisesti kyllä olen ihan iloinenkin, ettei lapsenvahti onnistunut. Nuorempi kun ei ole ollutkaan vielä hoidossa ollenkaan, niin ei haitannut itseäni ollenkaan! Käytiin lasten kanssa saunassa, jonka jälkeen molemmat simahtikin helposti :) Jade ei vielä saunaan asti päässy, turvakaukalossa odotteli suihkutiloissa kun saunottiin pikaisesti Jimin kanssa. Aiemmin en olekkaan yksinäni molempien kanssa saunomassa käynyt, en keksinyt muutakaa vaihtoehtoa kun ottaa turvakaukalo mukaan. Hyvin tyttö siinä viihtyi ja katseli kun Jimi leikki ja touhusi suihkussa. Heti uudestaan en kyllä molempia mukaan ottaisi, kerkes jo hiki tulee uudestaan kun piti ripeesti kuivatella ja pukea molemmat ja kantaa vielä tavarat ja kaukalo ylös. Selvittiin kuitenkin!
Krooninen vauvakuume on taas iskenyt ja kammottava raskaushalu! Vaikka viimesin raskaus oli todella vaikea, ja vannoin sen olevan viimeinen niin olen kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin.. Ehkä se kolmas sitten joskus. Joskus. Mikko lähtee elokuussa lappeenrantaan opiskelemaan, joten uuden vauvan aika ei olisi nyt otollinen. Ja haluan käydä työssä välillä. Ei sillä ettenkö viihtyisi kotona, mutta jos ajattelisi että nro 3. olisi matkalla maailmaan, se tietäisi itselleni lisää 3 vuotta kotona oloa, ja se alkaisi kyllä jo riittää! Kotona olen ollut nyt vuoden -08 lopusta ja vaihtelu tekee välillä hyvää. Odottaen että kuopus kasvaa tarhaikäiseksi. Jos sit sen jälkeen se kolmas....
Ajatuksilla on hyvä leikitellä, realisesti kun ajattelee niin mitäköhän mieltä vaan silloin muutaman vuoden päästä sitä oliskaan siitä kolmannesta. Lapset on kasvanut jo ohi vaippa iän, alkanut olemaan omatoimisempia ja tuplasti helpompi hoitoisia kuin vauva ikäinen, niin jaksaako sitä alkaa enää samaan rumbaan? Toisaalta on tunne, että meillä on se kolmas lapsi, mutta se ei vaan ole olemassa vielä. Elää vain ajatuksissa. Ja joskus se 'lapsi' pitää toteuttaa. Pikkutytöstä asti olen haaveillut 3-4 lapsesta, ja tuo ajatus meillä on Mikon kanssa ollut aina ennen Jaden raskautta. Luojalle kiitos se kestää vain sen 9kk, enempää sitä raskautta en olisi jaksanutkaan. Molempien raskauksista ja synnytyksistä ajattelin postata myöhemmin vielä paremmalla ajalla tarkemmin.
Asiana oli vain se, kuinka minut saa kateelliseksi synnyttämällä! Ei kai siitä vauvakuumeesta, raskauskuumeesta, vastasyntynyt vauvakuumeesta pääse koskaan yli eikä ympäri..
No, näillä kuitenkin eteenpäin. Iskä on juhlistamassa duunissansa vuosipäivää ja siellä olisin itsekkin jos lapsenvahti olisi onnistunut lapsillemme. Salaisesti kyllä olen ihan iloinenkin, ettei lapsenvahti onnistunut. Nuorempi kun ei ole ollutkaan vielä hoidossa ollenkaan, niin ei haitannut itseäni ollenkaan! Käytiin lasten kanssa saunassa, jonka jälkeen molemmat simahtikin helposti :) Jade ei vielä saunaan asti päässy, turvakaukalossa odotteli suihkutiloissa kun saunottiin pikaisesti Jimin kanssa. Aiemmin en olekkaan yksinäni molempien kanssa saunomassa käynyt, en keksinyt muutakaa vaihtoehtoa kun ottaa turvakaukalo mukaan. Hyvin tyttö siinä viihtyi ja katseli kun Jimi leikki ja touhusi suihkussa. Heti uudestaan en kyllä molempia mukaan ottaisi, kerkes jo hiki tulee uudestaan kun piti ripeesti kuivatella ja pukea molemmat ja kantaa vielä tavarat ja kaukalo ylös. Selvittiin kuitenkin!
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Teletappi -fani.
Rattaista sen verran, että se käsin ompelukone systeemi ei kyllä toimi. Käsi pelillä se kuomu on ommeltava jos sitä sitten tekis aina silloin tällöin vähäsen..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)