perjantai 14. joulukuuta 2012

Muodon muutos.



Valitan kuvien karmaisevuutta. Ei vaan parempiakaan saanut.
Tosiaan, aiemmin hiukset oli puoleen selkään. Lokakuussa kävin napsasemassa letin suunnilleen olkapäille, hieman alle. Eilen sitten tukka senkun lyheni lyhenemistään. Ja tälläinen on lopputulos.

Mietin kovasti tuplarattaiden hankkimista. Nythän meillä on yhdet jo olemassa, vierekkäin istuttavat jotka ei mahdu meidän olemattomaan hissiin! Hissillä on leveyttä 80cm ja pituutta 113cm. Halleluja! Vierekkäin istuttavat tuplat on just sen 80cm leveät. Niiden teoriassa pitäisi siis juuri ja juuri mahtua sisään, hississä vaan on olemassa vielä "sisäovi", jonka karmit tulevat hieman ulospäin, ettei siis tuo 80cm leveyttä mahdu ovesta sisään.
Vaihtoehtona, ainoat jotka tuohon hissiin mahtuisi niin leveyden kuin pituuden puolesta, olisi britaxin b-dualit.

Ja tuo violettikin olisi niin ihana väri! Mutta onko meillä oikeasti tarvetta tuplille? Jadelle ja kolmannelle tulee ikäeroa 2v8kk. Nykyään Jade vielä kulkee rattaissa ja nukkuu päiväunetkin. Sikäli tuplille olisi käyttöä, jos päiväuniaikaan jossain liikutaan. Jimi kun ei päiväunia enää nuku ja kävelee matkat. Pari kertaa ollaan koitettu Jadenkin kanssa kävellen liikenteeseen lähteä, ja siinä ei mene muutakuin hermot. Tyttö säntäilee minne sattuu ja kaupassa juoksee hyllyjen väleistä. Ihanaa! Tuplat olisi siis siitäkin kätevät, että tuon ikiliikkujankin saisi kytkettyä kiinni tarpeen tullen. Tosin, saman asian tässä ajaa vaunut+lautakin. Laudalla ollessa aisaan saa kiinnitettyä valjaatkin, jotta laudalla olija ei ihan omin päin pääse kyydistä pois hyppäämään oman mielen mukaan. Näin mentiin Jiminkin kanssa alkuun, ennenkuin hän hiffasi että laudalla piti pysyä jos äiti niin sanoi. Jade on taas astetta temperamenttisempi, että mitenköhän hän vain suostuisi valjaissa olla laudalla.. Mutta sitten taas kun tuntuu, että Jade on kuitenkin jo liian vanha rattaisiin. Bussimatkatkin helpottuisi huomattavasti, jos olisi vaan yhdet rattaat ja yksi lapsi saatava sisään. Kuin että vaunut ja kaksi lasta. Ja koittaa saada ne kaksi lasta vielä pysymäänkin aloillaan siellä bussissa. Äh, en minä tiedä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti