20+1

Ihan käsittämätöntä, että tälläisiä raskausviikkoja pääsen taas elämään.
Viime aikoina ne positiiviset raskaustesti ei ole edes hätkähdyttäneet millään lailla. Sitä on vaan ajatellut, että jaahas, taas ollaan raskaana (kuinkahan pitkään vaan?). Koko raskauden on työntänyt vaan taka-alalle muissa asioissa, ja odotellut lähinnä sitä alkavaa verenvuotoa. Jokatapauksessa, joka kerta se oli pettymys.

Myös tästä raskaudesta luulimme sen kesken menneen. Raskausviikkoja oli 11+, kun runsas verinen vuoto alkoi yöllä. Ja se oli todella runsasta, sillä heräsin siihen, kun sänky oli märkä. Siinä lakananvaihto hommia keskiyöllä ja heräsihän Mikkokin siihen. Hetken aikaa sitä yöllä taas itkeskeltiin keskenmenon vuoksi, kunnes nukahdettiin.
Seuraavana päivänä vuotoa jatkui. En kuitenkaan lähtenyt päivystykseen, sillä seuraavana päivänä oli kuitenkin lääkärineuvola. Kuitenkin kun olin varma keskenmenosta, eikä ne päivystyksessä sitä olisi pystyneet estämään, niin en turhan takia sinne jaksanut lähetä jonottamaan. Naistentautien päivystyksessä kun usein saa jonotellakkin pitkään, päivystyksen lääkärit ja kätilöt kun hoitavat vieressä olevaa synnytysosastoa samalla. Enempi synnärillä ruuhkaa on kun naistentautien päivystyksessä. Lääkärit sitten tulevat kun kerkiävät.

Lääkärineuvolaan kun menin, sanoin, että en usko mitään raskautta enää edes olevan. Verta vuosi edelleen. Lääkärillä olikin huoneessaan vanha ultralaite, siis tosissaankin aataminaikainen laite, jolla yritettiin katsoa kohtuun. Viikkoja oli kuitenkin noinkin vähän ja ultra-anturi oli vain vatsanpäältä otettava, joten oli siinä ja siinä näkyisikö sillä edes mitään. Kokeiltiin kuitenkin.
Tsadam, pumppaava sydän ja heiluva sikiö pamahti ruutuun. Kovin oli rakeinen kuva, mutta erotti siitä sen pienen pienen sykkeen liikkeen. Verenvuodon syytä lääkäri ei keksinyt, ja minut passitettiinkin laajamittaiseen labraan. Otettiin kaikkea, pissa- ja verinäytteitä, viljelyjä, kaikki mahdolliset.
Ja löytyikin jokin tulehdus (vissiin kohdunkaulan, tai jokin sinnepäin) joka aiheutti verenvuodon. Mitään muita oireita tuo ei ollutkaan tehnyt, joten en ite ensimmäiseksi olisi osannut epäillä mitään tulehdusta.
Ja ei muutakun antibiootit naamaan, loppui verenvuotokin ja sikiö jatkoi hyvin elämäänsä.

Ja alun pelosta ja säikähdyksestä ollaan selvitty jo tänne asti, yli puolen välin. Nyt on toiveet ja odotukset korkealla, kyllä se vauva sieltä vaan taitaa tulla! On usko jopa niinkin korkealla, että ostettiin jo yhdistelmävaunut. Odotellaan niiden vielä kotiin saapuvaksi, sen jälkeen esittelen ne teillekkin :)

Sikiön paino: 325 g 
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 16 cm 
Koko pituus: 25 cm

Katotaanko talvivaatteet?

Lasten talvihaalarit on nyt löytyneet. Halusin molemmille samanlaiset, erivärisinä vaan.

Pipot on facebook kirppikseltä bongatun käsityöihmisen tekemät. Jaden pipon värit osui nappiin haalarin kanssa, Jimin pipossa on mielestäni vähän väärät sävyt.. Mutta menköön nyt. Sininen kun kuitenkin on.

Toi posti tänään myös lapsille ensi kevään uudet rubber rainit. Jimille menee varmasti vielä vanhakin, 104cm vihreä tähti rubber. Jaden puku on 92cm ja vilkkuu jo ranteet, joten oli pakko tilata uudet. Tosin käyttöön ei taida keretä uudet asut, sillä lunta luvassa ja toivottavasti nää kurakelit loppuisi. Jaden nykyinen rubber on vaaleanpunainen polkadot.
Uudet puvut on Jimille kokoa 110cm (odottanee siis jonkin aikaa vielä kaapissa) ja Jadella 104cm.

Ja muuta sen verran, että voikin ihmisen tehdä kipeää! Maanantaina oli varattu hammaslääkäri, hampaanpoisto edessä. Nopea toimenpide ja puudutteilla selvitään.
No niin selvittiinkin. Lääkäri sanoi, että voin mennä odotustilaan odottamaan tarvittavia todistuksia käynnistäni, joita työpaikalleni piti viedä. Odotin ja odotin, kunnes lääkäri pyysi minut takaisin huoneeseensa.
Selitti jotain lääkärikielellä ja pyysi minua käymään istumaan toimenpidetuoliin. Istuin ensin ihan istualteen, sillä kuvittelin hänellä olevan vain jotain asiaa. Ei, kun käy ihan makaamaan. Hoitaja laittoi lasit naamalle ja lääkäri pyysi minun avaavan suun. Siinä sitten hammaslääkäri nappasi saksia ja neulaa käteen ja alkoi sörkkiä poskeeni. Koko homma kesti vain noin vartin ja sen jälkeen kuulin, että minulle oltiin tehty poskionteloperforaatio. Poistettu hampaani teki reiän poskionteloon ja reikä ommeltiin umpeen poskenlimakalvolla. Limakalvo vedettiin siis pois otetun hampaan jäljelle jättämän montun yli. Ja nyt kipua kyllä riittää. Suuta ei saa auki, ei pysty hymyillä tai puhumaan saati syömään. Pienikin suun liike joka venyttää poskea, tekee kipeää. Kielletyksi tuli myös aivastaminen, niistäminen, pää alaspäin oleminen (kumartumiset jne, jossa poskionteloon kohdistuu painetta) ja raskaiden asioien nostelu.
Kolme päivää tuli sairaslomaa ja todella toivon, että kipu lakkaa torstaihin mennessä jotta voin töihin mennä. En usko kyllä, että syömisestä tulee silloin vielä mitään. Saa nähdä kuin puhumisen käy. Voi tulla astetta rankempi työpäivä. Senpä näkee sitten kuinka käy!

Uutiset.

Pitkä tovihan viime kirjoituksesta on taas vierähtänyt.
No, onhan tässä kerrottavaakin.

Mites se meni, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?

Ja eihän tämä tähän lopu. Raskaus on edennyt jo sen verran pitkälle, että voin siitä kirjoittaa.

Tänää on jo 19+3. Ehkä me sittenkin saadaan se kolmas :)